Uusimmat kritiikit

Ilkka Tahvanainen: Tästedes pus

Carlos Lievonen
Kommentit: 0

Lea Kalenius: Tupakoin beigessä tuulessa

Reeta Holopainen
Kommentit: 0

Olavi Hölttä: Suljet vain silmäsi

Sofia Blanco Sequeiros
Kommentit: 0

Sigurður Pálsson: Runon ääntä etsimässä

Carlos Lievonen
Kommentit: 0

Laura Herva: pinnat, hankaumat

Milka Luhtaniemi
Kommentit: 0

Heikki Jalava: Olisit edes kivi

Tuomas Aitonurmi
Kommentit: 0

Jyrki Pellinen: Meren rannalla

Janne Löppönen
Kommentit: 0

Vilhelmiina Vilhunen: Lähtölaulu

Milka Luhtaniemi
Kommentit: 0

Rachel Bluwstein: Lähellä kaikki kaukaisuus

Janne Löppönen
Kommentit: 0

Satu Manninen: Korva kaupungin yllä

Veera Kiurujoki
Kommentit: 0

Pääkirjoitukset

Puuta, heinää

Luonto on ollut läsnä runoudessa jo ennen kielen syntymää – tai näin ainakin haluan ajatella.

Kirjoitan tätä palattuani Runosaari-festivaalilta, jonka yksi suurimpia vetonauloja on mahdollisuus olla luonnossa, kuunnella vanhaa runoutta ja moderneja jouhikolla soitettuja kansanlauluja luonnon elementtien käyttäytyessä miten käyttäytyvät. Pieni ja intiimi ympäristö, tee-se-itse -meininki, esitysten monipuolisuus sekä kaiken läpäisevä ystävällisyys tuntuvat olevan Runosaaren ydinarvoja. Auringossa loikoilu ja kaislojen tuijottelu eivät ole välttämättä runoilun kohteita vaan niitä kehystävä kokemus, jota ei kaikesta huolimatta voi erottaa runoudesta.

Luonto on paitsi ihmisen myös kielen koti. Evoluution myötä Homo sapiensille kehittyi mahdollisuus äännellä, toistaa, oppia, muistaa ja lopulta ajatella symbolisesti, muodostaa monimutkaisia ja yhä monimutkaistuvia suhteita ympäristöönsä ja lajitovereihinsa ja kutsua tätä kulttuuriksi.

Ei siis ole ihme, että luonto on näytellyt isoa roolia runoudessa, mutta etenkin länsimaissa luonnon rooli on jo pitkään ollut alisteinen ihmiselle. Alkuperäiskansojen runouden tästä usein poikkeava luontosuhde on ollut lähinnä akateemikoiden kuriositeetti – jos sitäkään. Luonto on ollut eksotisoitu ja sivilisaation myötä kadotettu paratiisi, ruoan ja elämän mytologinen lähde, kansoja yhdistävä esteettinen kokemus, ihmisen tunteiden peili ja ekokriittisemmässä runoudessa jopa suojelun kohde. Tässä traditiossa vasta viime aikoina posthumanistinen eetos on kyseenalaistanut aktiivisemmin myös itse asetelmaa, jossa luonto nähdään aina ihmisestä ja tämän tarpeista ja haluista käsin.

Kääntämällä katse luonnosta kieleen, jolla puhumme siitä, voimme paljastaa jotakin tästä jännitteisestä kahtiajaosta, jonka olemme itse puhuneet esille. Esimerkiksi kriitikkomme Carlos Lievosen tekstissä pohditaan juuri tätä kysymystä – miten luonto näyttäytyy runoudessamme tällä hetkellä? Kysymys ei ole pieni, sillä se, miten puhumme ympäristöstämme, vaikuttaa myös siihen, miten koemme sen, tunnemme sen, kohtelemme sitä.

Vaikka ajatus siitä, että ihminen on kyllä ”osa luontoa” on yleistynyt, esiintyy ihminen ja luonto eräänlaisena vastaparina jopa Runografin omassa luokittelusysteemissä. Kävimme asiasta pitkiä keskusteluja, mutta päädyimme siihen, että kahtiajako on niin syvällä kulttuurissamme, että sen käyttäminen intuitiivisuutta korostavassa järjestelmässä yksinkertaisesti käy järkeen.

Tällä kertaa Runografin toimituskunta suosittelee -sivu on täytetty luontoa käsittelevällä runoudella. Kutsumme lukijaa pohtimaan kielemme ja ihmisen suhdetta ympäristöön ja sitä, miten tämä puutteellinen, mutta sinnikäs luonto-kaupunki -kahtiajako olisi mahdollista purkaa.

Ei kuitenkaan sovi unohtaa sitä, että lopulta kaikki puhe on etäännytetty kohteestaan. Sillä on väliä, miten luonnosta puhutaan, mutta vain siksi, että sillä on vielä enemmän väliä, mitä voi tuntea mennessään ulos – Runosaarelle tai metsään – ja liu’uttaessaan kättä pitkin vanhan puun karheaa kaarnaa.

Terveisin,

Daniil Kozlov

”Päätoimittaja”


20 kritiikkiä ja säkeenkaarikirjallisuutta!

Runouden kielenkäytössä on mielestäni aina ollut jotain queeriä. Se, miten se genrenä ei suostu asettumaan paikalleen tai määrittymään, miten se […]

Runografi on päässyt alkuun tömähdellen (sanan hyvässä merkityksessä)!

Runografi on ollut olemassa vasta tovin, mutta pinnan alla on ehtinyt tapahtua yhtä ja toista! Bugien korjailun ja toiminnallisuuksien hiomisen […]

Tervetuloa Runografiin

Vau. Se on tosiaan julki. Tätä on vaikeaa tajuta, koska vaikka Runografi aukeaa lukijoille vasta tänään, olen viettänyt sen kanssa […]


helmi?Helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarvi?Runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliitti?Monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppi?Kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimija?Toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertoja?Kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsä?Ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatu?Kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!?HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...?HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.