Olen filosofian väitöskirjatutkija ja kirjoittaja. Kirjallisuuskriitikkona olen kirjoittanut eritysesti runoista ja esseistä, mutta kirjoitan myös fiktiosta ja tietokirjallisuudesta.

Ilona Heinosen Myöhäiskesän jumalatar on jaettu kahdeksaan osaan. Jokainen käsittelee hiukan eri aiheita ja teemoja: “2020” on kirjoitettu muistuttamaan päiväkirjamerkintöjä vuodelta 2020,  kun taas seuraava osa “Bosslady” käsittelee sukupuolta ja siihen kohdistuvia vaatimuksia ja normeja. Viimeinen osa, “Lintujentäysi hiljaisuus”, löytää runon puhujan keskeltä luontoa: “puhkeavien lehtien hulluus / tiheä ja hento / olen osallinen / en löydä lävitse”.

Hyvin yleisen tason teemat – rakkaus, minuus, yksinäisyys – sitovat osia yhteen, mutta liimana toimii ennen kaikkea Heinosen poikkeuksellinen kielen ja rytmin taju. Välimerkkien puute on nykyrunoudelle tyypillinen tehokeino, jota Heinonen käyttää täysin hallitusti. Ilmaisuun tuo keveyttä myös runoilijan taito ankkuroida abstratktit pohdinnat todellisuudesta ja identiteetistä konkreettisiin havaintoihin, tai vähintään tarkkaan kieleen: “simpukat availevat rannalla mustia suitaan / perhoset pakenevat niityltä pois / ja sinä luulet jo tietäväsi / mistä tässä on kysymys”. Mitä pidemmälle lukija teoksessa etenee, sitä enemmän runojen puhuja alkaa muistuttaa jumalatarta, joka kulkee maailman läpi sitä havainnoiden, himoten ja kyseenalaistaen. Hän on osa maailmaa, mutta myös tietoisen erillinen siitä.

Ehkä isoin ongelma Myöhäiskesän jumalattaressa on sen pituus. Tuntuu, ettei teoksesta ole juurikaan raaskittu poistaa tekstejä. Tämä on sääli, sillä nyt osat ovat niin erityylisiä, että kokonaisuus tuntuu hiukan rikkonaiselta. Esimerkiksi “Bosslady” on hyvin erilainen sekä havainnoiltaan että aiheiltaan kuin fantasiaan taipuva “Lävitse leimahtelevien vesien”. Periaatteessa moninaisuus ei haittaa, mutta Myöhäiskesän jumalattaressa se piilottaa Heinosen taituruuden alati vaihtuviin aiheisiin sen sijaan, että loisi eri tyylien hallintaa esittelevän portfolion.

Kaiken kaikkiaan Heinosen ääni runoilijana on virkistävä yhdistelmä etäisyyttä ja vilpittömyyttä, asettui hän rakkaudenkipeän kuolevaisen tai luontoa vartovan jumalattaren nahkoihin. Runouteen paneutuvien kustantamojen kannattaa ehdottomasti pitää tekijää silmällä. Tulevat käsikirjoitukset ansaitsevat huomiota, huolenpitoa ja vartiointia – jumalattaren maailmaan kohdistamaa ajoittain toiveikasta, välillä anteeksiantamatonta katsetta, joka esikoisrunokokoelmassa on vahvasti läsnä.

Olen filosofian väitöskirjatutkija ja kirjoittaja. Kirjallisuuskriitikkona olen kirjoittanut eritysesti runoista ja esseistä, mutta kirjoitan myös fiktiosta ja tietokirjallisuudesta.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmi?Helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarvi?Runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliitti?Monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppi?Kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimija?Toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertoja?Kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsä?Ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatu?Kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!?HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...?HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.
Suodattimen selitykset
  • helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
  • runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
  • monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
  • kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
  • toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
  • kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
  • ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
  • kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
  • haha! -kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
  • hmm…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.