Runoja kielestä ja sen keinoista

Pitkän ja monimuotoisen kirjoittanuran tehneen (ja sitä yhä jatkavan) Kari Aronpuron runoista on koottu uusi valikoima, Tuomas Taskisen toimittama Rouheimmat. Kuvaa Aronpuron uran laajuudesta antaa pian Rouheimpien jälkeen ilmestynyt Kootut runot I – IV (Palladium Kirjat, 2022), jonka kokonaismitta on 1800 sivun paikkeilla. Kootuista runoista kuitenkin puutuu vuoden 2014 teos pelkkää barnumia, joka on itsessään yli 300-sivuinen. Oman runotuotantonsa lisäksi Aronpuron katalogista löytyy myös proosa- ja suomennostöitä. Laajuutta tuotannolla siis riittää.

Ja niin riittää myös edellämainittua monimuotoisuutta – tähän Rouheimmat tarjoaa kattavan näkymän. Laajempaa runouden keinojen skaalaa ei heti tule vastaan. Kansien välistä löytyy listoja, käsin kirjoitettuja tekstejä, useita eri kieliä, konkreettista runoutta, löydettyä runoutta, Heideggeria tamperelaisittain, jne. jne. Iso osa runoista käsittelee tavalla tai toisella kieltä itseään: sitä, millä tavoin kieli toimii, luo merkityksiä ja yksinkertaisesti on. Sitä, miten muoto, konteksti ja kieli (kuten suomi, ruotsi, ranska, kiina) vaikuttavat kieleen.

Monimuotoisuutta korostaa entisestään se, etteivät valikoiman runot ole missään ennaltamäärätyssä järjestyksessä, eivät kronologisessa tai temaattisessa. Näiden sijaan runot ottavat teoksessa sommittuman muodon. Aronpuro itse on kuvaillut sommittumaa “ennustamattomuuden ja rakenteen, organisaation ja muutoksen” leikiksi. Termi on peräisin Gilles Deleuzelta ja Félix Guattarilta – siitä voi lukea tarkemmin Taskisen kirjoittamista toimittajan jälkisanoista.

Sekä rakenteensa että runojensa kautta Rouheimmat puhuu sekoittumisen, kronologioiden unohtamisen ja uudelleenluennan puolesta. “Älkäämme siis ripustautuko runojen ‘pysyvyyteen’: jokaisessa lukutapahtumassa ne aukeavat uusina, jos olemme virittyneet sille herkistymään”, sanoo Taskinen jälkisanoissaan.

Aronpuron runo vuodelta 1994, kokoelmasta Pietas, Rouheimpien sivulta 34, kiteyttää mielestäni hyvin tämän tekstien äärellä ajan viettämisen nautinnon:

“Eksyimme kirkkaan ojan sillalle / nojasit kaiteeseen, olit onnellinen / että on pinta / että on heijastukset / pohja ja pohjan tapahtumat / että mielensä voi sijoittaa mihin tahansa kerrokseen // eksyneenä kirkkaan veden äärellä”