Pohjoisen hiljaisuus
Kiinalaiset turistit vaeltavat pohjoisen pikkukaupungin kaduilla. Rovaniemellä kasvaneena tämä maisema on minulle tuttu. Saaga Suonvieren esikoisteoksessa Koiranuni pohjoinen maisema on mielessä ja kielessä. Enkä nyt puhu luontomaisemasta, johon pohjoisuus useimmiten pelkistyy. Koiranunessa ”hiljaisuudessa kasvanut” puhuja sanoittaa mielenmaisemaa, henkistä perintöä: runot kertovat perheestä, lapsista, kasvusta ja runoudesta.
Turistit, jotka katsovat kaikkea puhelimensa takaa konkretisoivat puhujan kokemaa kohtaamattomuutta. Koiranunen kodeissa asuu puhumattomia isiä, onnettomia äitejä ja yksinäisiä lapsia. Teos piirtää maisemansa tarkasti lukijan mieleen.
Teoksen kieli on pelkistettyä, arkistakin. Toisinaan lukijan odotukset särkyvät yllättäviin sanavalintoihin. Jonkin toisen teoksen kohdalla voisin kutsua sitä leikittelyksi, mutta tässä se ei tunnu siltä, vaan vaihtoehdon etsinnältä, selviytymiskeinolta, pakotieltä:
Ko-ko-naisina / nielletyt sanat
Jotkin säkeet on erotettu omalle sivulleen, kursivoitu ja tavutettu. Tavutus on perinteisesti ollut askel kohti lukemaan oppimista. Näissä säkeissä lukemaan opetteleva oppii lukemaan muutakin kuin sanoja: hiljaisuuksia, huolenpitoa, sukupolvien ketjua.
mi-nä opin luke-maan / hengityksiä lauseidenväleissä.
Vahvan omaäänistä teosta vaivaa ajoittainen epätasaisuus. Aforistinen runo kertoo itsestäänselvyyden; kieli jää välillä arkisuudessaan latteaksi:
Hylätyn juna-aseman laituri / vanha nainen yskii keuhkojaan pihalle / muoviroskien häävalssi tuulessa // Kerran olin kaunis / Kerran olin elossa
Runoilijuuden romantisointi on klisee, mutta kontrasti pohjoisen hiljaisuuteen on otettava huomioon. Runoilijan on löydettävä omat sanansa, vaikka ympärillä on salaisuuksia ja puhumattomuutta.
Koiranunen kissamotiivi yhdistää tytöt, naiset ja kissat – kaikkia uhkaa väkivalta, paitsi sitä, joka vilkuttaa mekaanisesti kiinalaisen ravintolan tiskillä. Teoksen onnenkissa kertoo aivan toista tarinaa kuin esimerkiksi Aino Vähäpesolan romaanin kissasymboli, vaikka molemmat teokset ovatkin maailmankatsomukseltaan feministisiä. Vähäpesolan romaanissa itseään voi etsiä aivan rauhassa, omilla ehdoillaan. Koiranunen pohjoisessa se ei ole mahdollista, sellaista sosiaalista ja kulttuurista pääomaa ei ole. Koiranuni sijoittuukin samaan kulttuuriseen ympäristöön ja ilmapiiriin kuin Karin Smirnoffin jättisuosioon noussut Jana Kippo -romaanitrilogia, Nina Wähän Perintö (WSOY 2020) ja Ella-Maria Nuttin Pohjoisessa kahvi on juotu mustana (Johnny Kniga 2023). Teoksia yhdistää myös keskittyminen perhesuhteisiin. Koiranuni kirjoittaa sukupolvien välisen yksinäisyyden näkyväksi vahvoin säkein:
Vasta kun isät ovat unessa / pojat kertovat heille totuuden
Kommentit kritiikkiin