Riikka Palander

Poissaolon paino
97 sivua
Warelia 2022
ISBN 9789523870260
Olen enemmän tai vähemmän vapaa kirjoittaja ja filosofian maisteri, siis ehkä "filosofi". Kriitikkona kirjoitan usein filosofiasta ja käännöskirjallisuudesta. Runoudessa pidän erityisesti kielellisistä kokeiluista ja visuaalisuudesta, mutta myös perinteisempi, luovuudessaan kaunis kielenkäyttö tekee minuun usein vaikutuksen.

Filosofian niin kutsutun ”kielellisen käänteen” suurimpiin keulahahmoihin lukeutuvan Ludwig Wittgensteinin mukaan kieli on julkinen kommunikaatioväline, jolla voi ilmaista vain jaettuja, sosiaalisessa käytössä syntyneitä merkityksiä. Niin sanotun ”yksityisen kielen argumentin” tarkoitus ei kuitenkaan ole kielen köyhyyden korostaminen. Päinvastoin, sillä julkisen kielen avulla voimme kertoa toisillemme esimerkiksi kivun tunteesta ilman huolta siitä, miten välittää henkilökohtainen kivun tuntemus tietoisuudesta toiseen. Argumentti on filosofisesti merkittävä, mutta runouden näkökulmasta se saattaa hyväntahtoisuudestaan huolimatta tuntua sanalliselta asketismilta. Ajatus saa kielen vaikuttamaan kuivalta, suorastaan seniililtä. Runouden yhteydessä puhutaan usein kokemusten jakamisesta kuin taiasta, sanojen kaivautumisesta sieluun. Runoilijat itsekin pyrkivät tuoreeseen ilmaisuun, tyytymättä aina edes klassisiin keinoihin kuten vertaukseen ja metaforaan. Vai on rakkaus ruusu, entä sitten? Viimeistään romantiikasta lähtien on taiteilijan korostunut yksilöllisyys kannustanut kirjoittamaan mahdollisimman luovasti ja persoonallisesti, ikään kuin yksityisellä runokielellä.

Riikka Palanderin Poissaolon paino ilmentää erityisen vahvasti tietynlaista kielen venyttämisen poetiikkaa. Kokoelma tekee jo nimessään kielellä sellaista, mitä sillä ei pitäisi voida tehdä: abstrakti ”poissaolo” saa implisiittisen massan sekä siihen suoran verrannollisen painon. Mieleen tulee kielitieteilijä Noam Chomskyn kuuluisa esimerkkilause ”Colorless green ideas sleep furiously”, jota hän usein käyttää korostaessaan lauseen kieliopillisuuden ja merkityksellisyyden eroa. Chomskylle edellä lainattu lause on toki kieliopillisuudestaankin huolimatta tolkuton ja joutava, mutta sitä ei olekaan muodostettu hankalan merkityssisällön, vaan juurikin tolkuttomuuden ilmaisemiseksi. ”Poissaolon paino” puolestaan on hyvinkin mielekäs tolkuttomuus, eikä taustalle nähdäkseni välttämättä tarvita edes tietoa vaikeiden asioiden ”raskauden” vakiintuneesta metaforisesta merkityksestä. Sikäli kun ”poissaolon paino” on näin helposti ymmärrettävissä (tai käännettävissä), ei sen käyttämä kieli kuitenkaan ole yksityistä Wittgensteinin merkityksessä. Kyseessä on paremmin vaihtoehtoinen ilmaisutapa, runollinen kielipeli. Silti moderni suhtautuminen taiteeseen on kroonisesti avoin vaihtoehtoisille tulkintatavoille, eikä edes tekijän pyrkimys lukitse teoksen ”todellista” sanomaa. Runouden kielipelissä kommunikoidaan ja samaistutaan, puhutaan samaa kieltä, mutta viestintä tapahtuu vailla minkäänlaisia sanakirjoja tai vakiintuneita kielioppisääntöjä.

Kielellä leikkimisessä ei toki itsessään ole mitään uutta. Ilmaisu ”poissaolon paino” voisi sellaisenaan esiintyä vaikka jossakin Sapfon kadonneessa fragmentissa. Ero aikaisempiin kielellisiin kokeiluihin on kirjallisuuden historian saatossa lumipallomaisesti kasvanut runollisten keinojen määrä. Latomalla yhteen eri tavoin kokeilevia säkeitä ja virkkeitä Palander onnistuu tihentämään kielellisen ilmaisunsa poikkeuksellisen kauniiksi. Kielelliset taidonnäytteet eivät toisin sanoen enää korostu muun tekstimassan seasta, vaan ne muodostavat runsaudessaan aivan uudenlaisen, vieraan mutta kauniin massan kokeiden, tulkintojen ja merkitysten laajentamasta kokonaisuudesta.

Palanderin runot ovat pieniä kielen maisemia: ”Vain hiekka on totta, piiri, jossa sanat kääntyvät.” Kielellinen kauneus yhdistyy ajatuksiin, jotka lähestyvät aforistisuudessan parhaillaan jonkinlaista filosofiaa: yksi teoksen osioista on nimeltään ”Katsoa maiseman ohi”, toinen ”Nimi, joka ei vangitse”. Teoksessa pohditaankin paljon eritoten kielen olemusta, sen voimaa ja suhdetta todellisuuteen. Runot sekä ilmentävät että tutkivat kielen mahdollisuuksia, mutta niissä korostuu myös tekstin aistillisuus, joka muun muassa synestesian keinoin tuntuu laajentavan lukijan kokemuskenttää mitä nautinnollisimmin tavoin. Kun runossa todetaan tautologisesti, että ”kaikki painaa vain itsensä verran”, runoilija tulee ruokkineeksi mielikuvitusta huomattavasti enemmän kuin tavanomaisiin viittaussuhteisiin perustuvia lauseita käyttäessään. Itsestäänselvyyden toteaminen laittaa etsimään väittämälle syytä; se saa pohtimaan muun muassa massaa abstraktissa mielessä sekä asioiden erillisyyttä ja yhteyttä. Runojen kieli kurottaa tavanomaisen ulkopuolelle kohti sellaista, minkä arki ja sen totunnainen kielenkäyttö sulkevat ulkopuolelleen. Paljon jää tulkinnan varaan, mutta kauniiden ilmausten tulviessa ulos itsestään alkaa pian tuntua siltä, että vain tällainen uusi painava kieli on paperin tahrimisen arvoista.

Olen enemmän tai vähemmän vapaa kirjoittaja ja filosofian maisteri, siis ehkä "filosofi". Kriitikkona kirjoitan usein filosofiasta ja käännöskirjallisuudesta. Runoudessa pidän erityisesti kielellisistä kokeiluista ja visuaalisuudesta, mutta myös perinteisempi, luovuudessaan kaunis kielenkäyttö tekee minuun usein vaikutuksen.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmiHelmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarviRunsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliittiMonoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppiKaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimijaToimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertojaKertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän on pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsäIkimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatuKävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.