Jarno Pelonranta

Taivaan kalligrafia
61 sivua
Basam Books 2022
ISBN 9789523793408
Olen enemmän tai vähemmän vapaa kirjoittaja ja filosofian maisteri, siis ehkä "filosofi". Kriitikkona kirjoitan usein filosofiasta ja käännöskirjallisuudesta. Runoudessa pidän erityisesti kielellisistä kokeiluista ja visuaalisuudesta, mutta myös perinteisempi, luovuudessaan kaunis kielenkäyttö tekee minuun usein vaikutuksen.

Taivaan kalligrafia on Jarno Pelonrannan toinen runokokoelma. Teos tukeutuu temaattisesti perinteiseen rakkauslyriikkaan, mikä yhdistyy kielen tasolla itsetietoisen iloiseen leikittelyyn. ”Sinua” puhuttelevat runot kuvailevat rakkautta usein luonnonkauneuteen rinnastaen ja kiinnittävät huomion erityisesti yksityiskohtien suhteisiin: ”Tänään voin kuulla lumen / satavan / hiekan / nukkuvan”. Rakastunut mieli on runollinen, luontoa ymmärtävä mieli.

Romanttisesta perinteestä Kalligrafian runot tekevät pesäeron analyyttisellä otteellaan. Suhteiden ja yhteyksien hahmottelemiseen liittyy tarkkuutta ja etäisyyttä, joka tuo kieleen leikkisää, joskin huomattavaa systemaattisuutta. Selvimmin tämä tulee esiin runoissa kuten ”Galdr”, joka löytää sanapareista järjestelmällisiä peilikuvia kuten ”valo palaa palaa valo – – aamu yöksi            yöksi aamu” ja ”haluaa / hajoaa – – hamuaa”.

Ensimmäinen asia, joka Taivaan kalligrafiassa pistää silmään on kuitenkin runojen asettelu. Pelonranta hyödyntää ensimmäiseltä sivulta lähtien käytössä olevaa paperia kokonaisuudessaan ja hänellä on kirjoittaessaan selvästi vahva tilan tunne. Monet runoista on tasattu tavanomaisesti vasempaan, mutta nämäkin on enimmäkseen jäsennelty huomattavan lyhyisiin säkeistöihin, joiden tasaisesti hypähtelevää asettelua voisi tahdiltaan verrata sydämenlyönteihin. Lyhyiksi jäävät säkeet puolestaan luovat vuolaan vaikutelman: sanat pulppuavat eteenpäin kuin kiirehtien jonkin itselleen tärkeän luo. Osa säkeistä aaltoilee verkkaasti ja osa siirtyy oikealta vasempaan ja takaisin ennemmin hypähdellen, ikään kuin tanssien. Lisäksi kursiivin runsas käyttö vaikuttaa kiinnostavalla tavoin runojen moniulotteiseen poljentoon.

Sikäli kun asettelusta voidaan tehdä taksonomiaa, on Taivaan kalligrafiassa tasattujen ja aaltoilevien tai tanssahtelevien runojen lisäksi vielä kolmaskin mainitsemisen arvoinen kategoria. Se tuo mieleen kaavion. Kokoelman toisiksi viimeinen runo hyödyntää rakennetta esimerkillisesti ja ilmentää samalla myös analyyttistä kielellä leikkimistä:

             ”siis näytä minulle

kuinka                  risteävät                 tiet

ihmisten               kuinka                    risteävät

tiet                       ihmisten                  kuinka

risteävät              tiet                           kettujen

             kuinka”  

Kokoelman tasausten ja tanssausten risteymässä syntyy hallitun kaaoksen vaikutelma, joka kuvaa jo muodon tasolla rakastumisen tunnetta. Yhteen sointuva ristiriita herättää lisäksi kaikuja rakkauslyriikan kulta-ajoilta, kun runous oli määritelmällisesti kirjoitettava mittaan eikä rakkaudelle voinut tehdä sille muodollisen järjestyksen löytämistä suurempaa kunniaa. Samaan säveleen yhtyvät Kalligrafian riveillä melkein piileskelevät riimit, jotka etsivät menneisyydestä eväitä puhtaan nykyaikaisen ilmaisun päivittämiseen.

Olen enemmän tai vähemmän vapaa kirjoittaja ja filosofian maisteri, siis ehkä "filosofi". Kriitikkona kirjoitan usein filosofiasta ja käännöskirjallisuudesta. Runoudessa pidän erityisesti kielellisistä kokeiluista ja visuaalisuudesta, mutta myös perinteisempi, luovuudessaan kaunis kielenkäyttö tekee minuun usein vaikutuksen.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmiHelmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarviRunsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliittiMonoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppiKaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimijaToimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertojaKertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän on pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsäIkimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatuKävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.