Runoja täyttymättömästä kaipuusta
Rachel Bluwsteinin (1890-1931) runot ovat näennäisen yksinkertaisia ja vaatimattomia, mutta niissä on monia kerroksia. Niitä voi lukea kuvauksina ulkopuolisuudesta, naiseuteen liittyvistä odotuksista, elämän suruista ja pettymyksistä tai Israelin alkuvaiheisiin liittyvistä ihanteista.
Bluwstein on tunnetuimpia nykyhepreaksi kirjoittaneita runoilijoita. Hänen runojaan opiskellaan Israelin kouluissa ja monia niistä on sävelletty lauluiksi. Ukrainan juutalaiseksi syntynyt runoilija muutti nuorena Palestiinaan kaikkien aikojen ensimmäiseen kibbutsiin, jossa rakennettiin parempaa tulevaisuutta sosialismin ja sionismin hengessä. Bluwstein oli pioneeri myös runoiljana, sillä 1900-luvun alussa nykyheprea oli kirjakielenä vielä nuori, ja kirjallisuuspiirit miesten hallitsemia.
Minua Bluwsteinin runoissa puhuttelee erityisesti täyttymättömän kaipauksen kuvaus. Runoilija oli kolminkertaisesti marginaalissa: nainen, lapseton ja parantumattomasti sairas. Useissa runoissa puhuja katsoo maailmaa ikkunan läpi:”Miksi täällä ikkunassa istun, vankina? / istun ja itken, katselen, vain / olen” (”Sairaalassa”).
Kaipaus ei kuitenkaan ole pelkästään negatiivista, vaan siinä on oma kauneutensa: ”En valita! Pienessä huoneessa / kaipaus käy makeaksi.” Eikä kaipauksen ole aina edes tarkoitus saavuttaa täyttymystä, vaan tärkeää on jatkuva pyrkimys jotakin kohti, kuten runossa ”Vieraalla maalla”: ”Kotimaan kaipuuta: sanaton käsky / Nouse ja lähde! […] Näin vaellan loputtomiin. […] Juuri näin on oltava: ratkaisua vailla.” Kaivattu kotimaa ei ole Venäjä, Ukraina tai Palestiina, vaan matka, prosessi. Näkemys eroaa sionismsta, jonka mukaan juutalaisten kotimaa on nimenomaan Palestiinassa.
Suomalaislukijan ei ole helppo tavoittaa runojen kaikkia ulottuvuuksia, sillä ne ovat täynnä viittauksia juutalaiseen kulttuuriin ja Vanhaan testamenttiin. Erityisen latautuneita ovat paikannimet, joissa Raamatun tarinat sekoittuvat omaelämäkerrallisiin merkityksiin. Onneksi teoksessa on perusteellinen esipuhe ja selitysosio. Suomentajalle Bluwsteinin runot ovat haastavia myös pelkistetyn ilmaisunsa takia. Rea Uotila-Lindqvist on selvästi pyrkinyt kääntämään mahdollisimman vähäsanaisesti mutta ymmärrettävyyden rajoissa. Laulullisuudesta on jouduttu tinkimään, mutta runoutta käännettäessä kaikkea ei voi saada. Lukukokemusta voi halutessaan täydentää kuuntelemalla alkukielisiä runoja, joita löytyy esimerkiksi YouTubesta.
Kommentit kritiikkiin