Löytöretkellä sanan ja kuvan välissä

Serendipisyys tarkoittaa odottamatonta löytöä tai sattuman kautta saatua oivallusta. Virpi Alasen Serendipii on sekä tällaisten löytöjen tulos että kutsu poeettiselle löytöretkelle.

Teos koostuu aseemisesta kirjoituksesta, joka on sana- ja kuvataiteen väliin sijoittuva taidemuoto. Aseeminen kirjoitus ei ole tekstiä tavanomaisessa mielessä, koska se ei välitä kielellisiä merkityksiä vaan on avointa lukijan tulkinnoille. Suomessa aseemisesta kirjoituksesta on tunnettu muun muassa Karri Kokko. Alasen teoksessa sivulle on aseteltu riveihin hahmoja, jotka muistuttavat eläimiä, mutta jotka voidaan tulkita myös kirjoitusmerkeiksi.

Kun teos itse ei kanna vakiintuneita merkityksiä, mieli alkaa etsiä kiinnekohtia kaikesta tekstiä sisältävästä. Uudissana ”serendipii” tuo mielee linnunlaulun – voisiko kyseessä olla yhden ”poeettisen eläimen” nimi? Takakannessa tekijä kertoo pohtineensa, millaista olisi ”kirjoittaa elollisin hahmoin”. Hän sanoo pyrkineensä kirjoittamaan ”niin, että mielessäni luontaisesti virtaavat muodot pääsisivät kulkemaan kirjoitusmaisesti, vapaasti, mutta samalla tarkasti, kuvan ja kirjoituksen välimaastossa”.

Eläinten lisäksi teoksen hahmot tuovat mieleen piktogrammit eli kuvakirjoituksen. Kaikki tuntevat egyptiläiset hieroglyfit, mutta myös kiinalaiset kirjoitusmerkit saivat alkunsa kuvakirjoituksesta. Jopa meidän käyttämämme latinalaisten aakkosten a-kirjain oli alunperin härkää esittävä merkki! Ja näin mielleyhtymät ovat käyneet täyden kierroksen, eläimistä kirjoituksen historiaan ja takaisin eläimiin. Myöhemmin teoksessa esiintyy myös kuvia eri tavoin asetelluista kivirykelmistä. Ihmiset ovat kautta aikojen kasanneet kiviä kulkureittien merkiksi, patsaiksi ja temppeleiksi. Serendipii kokeilee, miten kivillä voisi kirjoittaa.

Teosta ei tarvitse lukea perinteisellä tavalla kannesta kanteen. Sen sijaan voi antaa mielen harhailla sivuilla ja lähteä seuraamaan päähän juolahtaneita assosiaatioita.