Pohdintaa auringonpaisteessa

Jaan Kaplinskin runotuotanto on laaja ja monimuotoinen, mutta siinä on useita ajan ja muotoilun lävistäviä jatkuvuuksia. Erityisesti luonto ja filosofinen ihmetys ovat asioita, joiden ympärillä Ilta tuo takaisin kaiken -antologian sisältö enimmäkseen pyörii. Tyyli on pohdiskelevaa, mutta runot antavat yhtä vahvan vaikutelman mökkikesästä kuin elämänfilosofisista opetuksista. Mökkikesävaikutelma syntyy tietenkin luonnonläheisestä kuvastosta, mutta runojen arkinen päiväkirjamaisuus korostaa sitä entisestään: ”lopetin pyykinpesun lammella ja huomasin pienen ruskean perhosen […]”. Kaplinski – sillä puhuja tuntuu olevan lähes poikkeuksetta kirjoittaja itse – hoitaa päivittäisiä askareitaan luonnon helmassa ja kirjoittaa ylös havaintojaan ja ajatuksiaan. Etenkin suurina paloina nieltynä päiväkirjamerkinnät saattavat alkaa tuntua monotonisilta, mutta Kaplinskin ääni on niin tyynnyttävä, että kun runoihin onnistuu uppoutumaan, niihin uppoaa täysin.

Ilta tuo takaisin kaiken sisältää laajan (ja monessa mielessä painavan) valikoiman erilaisia runoja, joita on jouduttu myös kääntämään useasta kielestä. Anja Salokanteleen viron kielestä ja Pauli Tapion venäjästä kääntämät tekstit sulautuvat eroistaan huolimatta miellyttävästi yhteen ja luovat yhdessä johdannon ja jälkisanojen kanssa kattavan ja erittäin kiinnostavan kuvan viimekesän lopussa poismenneen runoilijan elämästä ja tuotannosta.

Antologiaa kokonaisuutena ajatellessa tulee mieleen ensisijaisesti seuraavienkaltaiset katkelmat: ”[…] tiiliskivet muuttuvat peileiksi, joista sinä näet / koiperhosen varjon kasvoillasi, / jossa katsot kuin Janus jumala samaan aikaan itään ja länteen, / edestakaisin ja näet appelsiininsiemenen samaan aikaan / putoamassa ja itämässä.” Säkeissä epätyypillisen eschermäinen peilien ja katseiden sokkelokuvio kuvaa tyypillisesti kirjoittajan suhdetta identiteettiin. Putoamisen ja itämisen samanaikaisuus puolestaan kuvaa täydellisesti Kaplinskin näkemystä olemisesta ja ajasta, jotka tulevat molemmat parhaiten esiin luonnon halki virtaavissa yhtaikaisen nopeissa ja hitaissa muutosvoimissa.

Useat buddhalaisen ajattelun peruselementit ovat Kaplinskin elämänkehää ja muutosta pohdiskelevien tekstien taustalla, vaikka toisaalta minolainen käärmejumalatar ja kristillinen Jumala ovat lukiessa lähes yhtä vahvasti läsnä siitäkin huolimatta, ettei heidän olemassaolonsa metafyysisessä mielessä ole aivan selvää. Kaplinskin runous antaa kuvan kaiken ikuisesta kiertokulusta, jossa taivas ja maa ovat samanarvoisia aivan kuten mehiläinen ja ihminen, nokkonen ja saari sekä joki ja kohtalo, jotka ovat kaikki osa mystistä luomakuntaamme. Syvämietteisistä, monikielisistä ja erityisesti antiikin kulttuurin kanssa vuoropuhelevista lähtökohdistaan huolimatta Kaplinskin runous ei ole vaikeasti lähestyttävää. Päinvastoin hän tuntuu haluavan ilmentää säkeillään, että historian tärkeimmät ajatukset ovat jokaisen oivallettavissa vain perhosia ja kukkasia ihailemalla.