Hanna Syrjämäki

Tuu
39 sivua
Humahdus 2024
ISBN 9789526998183
helmiHelmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarviRunsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliittiMonoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppiKaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimijaToimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertojaKertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän on pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsäIkimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatuKävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.
Vierailijakritiikit
toimituksen dialogi
Tällä palstalla keskustellaan vaihtuvista teoksista Runografin kriitikoiden kanssa. Tervetuloa mukaan!

Pieni suuri tuuduttelu

toimituksen dialogi

Hanna Syrjämäen Tuu kutsuu mukaan kävelylle ja tuudittaa kanssakulkijan runoon. Carlos Lievonen ja Janne Löppönen keskuskustelevat yksilön ja kaikkeuden suhteista ja iloitsevat luontorunoudesta, jonka ytimestä löytyy elämäniloa. Liity mukaan vuoden ensimmäiselle runouskävelylle!

Hanna Syrjämäki toimii Runografia julkaisevan Nihil Interitin hallituksessa.

toimituksen dialogi
Tällä palstalla keskustellaan vaihtuvista teoksista Runografin kriitikoiden kanssa. Tervetuloa mukaan!

Kommentit kritiikkiin

13 vastausta artikkeliin “Pieni suuri tuuduttelu”

  1. Carlos.L sanoo:
    13.1.2025 13:07
    Tuu on niitä runoteoksia, joista nauttii suunnattomasti lukiessa, mutta joista on vaikea sanoa mitään jälkeenpäin. Intensiivinen kokemus jää hetkeen, ja kokemuksen sanoittaminen tuntuu jälkikäteen hankalalta. Teos jättää fragmentaarisen vaikutelman, vaikka sen ääni pysyy yhtenäisenä lyhyttä minimalistista episodia lukuun ottamatta, jossa on huomattavasti vähemmän tekstiä kuin teoksen muissa osioissa.
  2. JanneL sanoo:
    13.1.2025 14:51
    Itse taas luen teosta varsin yhtenäisenä runoelmana, vaikka se sisältääkin taukoja ja katkoksia. Jo ensimmäisessä runossa esiintyy motiiveja, joita kehitellään myöhemmin: luonnossa kulkeminen, kehon ja luonnon mikro- ja makrorytmit, ”kenkien olematon paino” palaa lopun ”rantahyppelyssä”. Myös lause “Kysymysten olemassaolo viittaa vastausten olemassaoloon” toistuu myöhemmin. Mielestäni teos on eräänlainen taskusinfonia, sinfonietta.
  3. Carlos.L sanoo:
    15.1.2025 11:37
    Ehkä fragmenttien sijasta pitäisi puhua pienistä hypähdyksistä säkeistöjen välillä. Teos tuntuu kyllä kokonaiselta, siitä ei puutu mitään, hyppelyt eivät ole kohtalokkaita, paremmin jalkojen toimivuutta kokeilevia loikkia. Siinä missä monet runot kävelevät, Syrjämäen säkeet ja sanat hyppivät ilosta, vakaviakin asioita käsitellessään. Sinfonietta kuvaa sitä hyvin. Fragmentaarisuudesta muistuttavat ehkä kaikkein eniten erikoiset merkkijonot aukeamien alussa. Jokainen osio, runo, tai parasta lienee puhua vain aukeamasta, alkaa sivun yhden rivin täyttällä jonolla, joka usein toistaa merkkejä tyyliin ”//////////////////////////////[…]”. Ne jäivät mietityttämään, ehkä osittain siksi, että ne pilkkovat niin visuaalisesti muutoin yhtenäistä tekstiä.

    Lue koko kommentti
  4. JanneL sanoo:
    15.1.2025 12:43
    Jäin miettimään, mihin teoksen nimi viittaa. Äänteellisesti “tuu” kuulostaa kevyeltä huokaukselta.
  5. Carlos.L sanoo:
    15.1.2025 16:16
    Kyse lienee ainakin puhekielen vastineesta verbille ”tule”. Koko teos puhuttelee “sinua”, joka ei ole helposti tulkittavissa lukijaksi. Puhuja siis kutsuu mukaan rennosti, arkikielisesti.
  6. JanneL sanoo:
    16.1.2025 09:28
    Teoksen nimi kätkeytyy myös säkeeseen “aa-tuutukaa, te maailmankatollaolijat, te hiljaisuuteen huutelijat”. Tämä vie ajatukset sekä antautumiseen että tuutulauluun.
  7. Carlos.L sanoo:
    16.1.2025 18:13
    Tuutulaulu kävi itsellänikin mielessä. Ainakin sen rauhallisuus, melodisuus ja lohtu.

    Nimen tavoin myös nuo edellä mainitut merkkijonot peilaavat ajoittain tekstin sisältöä. Aaltoviivojen lainehtiva sarja avaa merenrantaelämää kuvaavan runon, toisaalla kryptinen hei-seinämä katkeaa juuri samasta kohdasta.

  8. JanneL sanoo:
    17.1.2025 14:27
    Merkkijonot tuntuvat liittyvän runoissa toistuviin kuvauksiin luonnon rakenteista, jotka ihmismieli tulkitsee kirjoituksena: “Tuuliruumis kasaa ja kadottaa hienon hiekan harjanteet, / jäljet, joilla ei ole kotia tunnetussa kielessä, / silti syventyjän ymmärryksessä kirjoituksenkaltaisuuden lohduntuntu”. Ja edelleen: “Kilpikaarnan alla vilisee pystynävertäjä, / nakertaa outoa horisonttiaan, // sen muistiinpanot jäävät meille mykiksi, / vaikka tunnistamme käsialan […]” Jälkimmäisessä sitaatissa kirjoitus yhdistyy kiinnostavalla tavalla hajottamiseen ja hajoamiseen, yhteen teoksen teemoista.

    Lue koko kommentti
  9. Carlos.L sanoo:
    18.1.2025 14:14
    Aivan, erittäin oivaltavaa! Teoshan käsittelee laajasti juuri rakenteita, suuren ja pienen suhteita ja jännitteitä. Kuvaukset vaihtelevat nopeasti yhtäältä arkisen ja yksityiskohtaisen, toisaalta ikuisen ja ilman tieteellisiä metodeja hankalasti käsitettävän välillä. Vuodenajat ovat toinen äärimmäisyyksien ilmentymä: ne vaihtelevat nopeasti mainintoina villapaidoista merenrannalla kahlaamiseen. Myös yksilö ja kaikkeus asettuvat tekstissä vastakkain ja vierekkäin, mikä tulee selkeimmin ilmi kuolemaa tai rajallisuutta käsittelevissä osioissa. Parhaimmillaan elämisen tai vuodenajan kesto rinnastuu osioiden kestoon, säkeiden kestoon.

    Lue koko kommentti
  10. JanneL sanoo:
    20.1.2025 11:05
    Yksilöllinen, lyhytkestoinen ja katoavainen asetetaan vastakkain geologisten aikaskaalojen kanssa. Samalla kuitenkin minä asettuu osaksi ylisukupolvista tai jopa geneettistä jatkumoa. Runoissa ihmetellään, miten hyvin ihminen on sopeutunut ympäristöönsä: ”ihmeellistä! // Mitä kaikkea voi itse tehdä! // Voi upottaa kädet virtaan, / juoda kämmenten muodostamasta kupista, / voi tietää tismalleen, koska jano sammuu.” Ihmetyksen huudahdukset katkovat hauskasti pohdiskelevaa rekisteriä.
  11. Carlos.L sanoo:
    20.1.2025 13:02
    Huudahdukset ovat ehkä selkein edellä mainitsemieni hypähdysten muoto! Ja yleisemminkin ihmettelyn ja toteamisen vuorottelu, mittakaavojen vaihtelu. Ihminen on tosiaan keskiössä, kaiken ihmetyksen alkujuuri. Ihminen on sekä yksilö että evoluution ja sukunsa tuote, hauras ja vahva, oman mielensä sopukoissa ääretön, mutta yhtä aikaa niin kovin katoavainen.
  12. JanneL sanoo:
    22.1.2025 15:17
    Hyvin keksitty! Huudahdukset! Sanoilla hyppelyä! Muutenkin virkistävää lukea ihmisen luontosuhdetta pohtivaa nykyrunoutta, jonka päällimmäinen affekti ei ole suru. Teoksen edetessä esiin nousee yhä vahvemmin yhteys kaikkeen olevaiseen ja elämänilo, joka pitää sisällään kuoleman ja katoavaisuuden: ”sinulla on korkeassa keskipäivässä paistavan auringon satatuhatpäinen ilo / hyvin nopeasti läikehtivillä mutta pienillä laineilla, sinulla on laineiden ei-puhe, / niiden oman äänen kuulemisesta syntyä riemu […]”
  13. Saara Laakso sanoo:
    25.1.2025 13:03
    Hyvä sana toi taskusinfonia, todellakin! Teoksessa on hyvä imu. Mulle Tuu on sellainen maailmanpaloa vasten asettuva teos, sen äärellä on lupa rauhoittua ja hypellä rantakivikossa. Ihan parasta valoa kaamokseen. Teos on sivumääräänsä isompi.

Vastaa


helmiHelmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarviRunsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliittiMonoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppiKaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimijaToimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertojaKertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän on pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsäIkimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatuKävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.
Avainsanat