Harri Hertell

Tiedän sen olevan rakkautta

75 sivua
Enostone 2022
ISBN 9789527389812
Olen helsinkiläinen kriitikko ja suomentaja. Erikoisalaani ovat runous ja romaanisen kielialueen kirjallisuus. Runoudessa nautin siitä, että jokin voi mennä yli hilseen ja silti tuntua valtavan merkitykselliseltä.

Mitä runous on? Mikä on runouden suhde muihin kielenkäytön tapoihin? Mitä runoudelta on lupa odottaa? Harri Hertellin Tiedän sen olevan rakkautta ei esitä yhtäkään näistä kysymyksistä, mutta teoksen lukeminen herättää niitä minussa.

Teos kuvaa korona-aikaa lapsiperheen arjen näkökulmasta. Maailma on raiteiltaan, mutta lapsille on saatava ulkovaatteet päälle, kaupassa on käytävä ja vaimon kanssa pitäisi löytää yhteistä aikaa. Toimeentulonsa menettänyt kulttuurityöläinen joutuu myös miettimään, miten voi elättää perheensä. Puhuja koettaa kuitenkin keskittyä hyviin asioihin: ”Yritän keskittyä asioihin / joista koen kiiltollisuutta ja onnea / ennemmin kuin niihin / joita kaipaan / tai koen tarvitsevani”. Ulkomaille ei voi matkustaa, mutta sohvasta voi tehdä gondolin ja tabletilta voi soittaa italialaisia iskelmiä.

Hertellin runojen helppotajuisuutta on kiitelty, ja hänen runoutensa käykin esimerkiksi siitä, ettei nykyrunouden tarvitse olla vaikeaa. Tässä tapauksessa helppolukuisuus tosin tarkoittaa usein myös yksiulotteisuutta ja kielellistä latteutta. Arjen havainnoista lähtevät self help -henkiset mietelmät muistuttavat usein huoneentaulua tai jääkaappimagneettia: ”Osaisinpa itsekin / olla toisille yhtä rehellinen / tunteistani ja siitä / että tarvitsen heitä”.

Myös runojen minä on hyvin geneerinen ja teflonpintainen; hänestä ei saa otetta eikä oikein jaksa kiinnostua. Eräässä runossa esimerkiksi minä suo arjen huolten lomassa itselleen hetken omaa aikaa ja antaa itselleen luvan haaveilla: ”kaikkialla pehmeää lunta / johon uskallan kaatua / lempeästi uppoutuen / kuin kiireettömään päiväuneen / josta herättyäni kirjoitan ylös / hangessa jäähtyneen / täyteläisen lasipullolagerin / mökkiradion iskelmätunnin / takkatulen lepattaessa hypnoottisena / turvallista oloa / nille joilla on kyky haaveilla”. Katsoinko juuri olutmainoksen, vai onko jollakulla todella tällaisia unelmia?

Teoksen rauhoittelevan sävyn tarkoitus lienee viestiä, että kyllä tästä selvitään, vaikka nyt on vaikeaa. Näin puhuu isä lapsilleen tai presidentti kansalaisilleen. Välillä tuntuukin kuin lukisi Sauli Niinistön uudenvuoden puhetta: ”terveessä yhteiskunnassa / on aina tilaa huudolle / avuttomuudelle / muttei vihasta kumpuaville teoille / vaan niiden syiden ymmärtäiselle / sille että uskallamme seistä arvojemme takana / vaikkei se olisikaan helppoa”.

Hertellin edellisen teoksen nimi oli Kaikki tunteet sallittuja. Tuoreinta teosta lukiessa tuntuu, että puhuja kyllä tunnistaa negatiiviset tunteet muttei päästä lukijaa niiden lähelle vaan tekee niistä turvallisia jatkuvalla tsemppi- ja kiitollisuuspuheella. Vain ajoittain – kuten silloin, kun minä puhuu kadulla hukkuvista kastemadoista – tunnen olevani elävän ja kärsivän ihmisen seurassa. Teoksen loppupuolen pitkissä runoissa kieleen ja minään tulee sentään hieman rosoisuutta, ja puhuja myöntää jopa, että ”välillä vituttaa”. Käy myös ilmi, että puhuja rauhoittelee ennen muuta itseään. Tästä syntyy hetkittäin jo varsin onnistunutta runoutta: ”Jokainen meistä / joutuu kantamaan sänkyyn lasta / tekemään ja sanomaan maailman rauhalliseksi / turvalliseksi nukahtaa / ja se lapsi on nukuttajansa”.

Tällaiset jännitteet ja ristiriidat ovat runouden suola. Tässä teoksessa ne vain liian usein haudataan self helpin alle. Runouden tehtävä ei kuitenkaan ole kertoa iltasatuja. Ainakaan minun runouskäsitykseni mukaan.

Olen helsinkiläinen kriitikko ja suomentaja. Erikoisalaani ovat runous ja romaanisen kielialueen kirjallisuus. Runoudessa nautin siitä, että jokin voi mennä yli hilseen ja silti tuntua valtavan merkitykselliseltä.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmi?Helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarvi?Runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliitti?Monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppi?Kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimija?Toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertoja?Kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsä?Ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatu?Kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!?HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...?HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.
Suodattimen selitykset
  • helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
  • runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
  • monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
  • kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
  • toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
  • kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
  • ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
  • kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
  • haha! -kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
  • hmm…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.