Eleganttia leikittelyä kasvun aineksilla

Maria Savelan toinen runoteos Kasvu on lyyrinen järkäle, joka vilisee muistoja, tunnelmafragmentteja, siivekkäitä olentoja, neilikoita, kasvukipuja ja viittauksia balettiin. Pääasiassa hengittävistä ja tiiviistä säerunoista rakentuva monisäikeinen kudelma kimpoilee yksilön elämänkaaren erilaisissa vaiheissa ja tarjoaa temaattisia aineksia naiseuden problematiikkaan, näkymättömyyteen ja nähdyksi tulemiseen sekä muistamisen olemukseen. Välillä koetun sanoittaminen ja taide itsessään asettuvat metalyyrisen puntaroinnin kohteeksi: ”Jos puhut tai kirjoitat tilanteesta vauhdikkaasti, / voit käyttää teonsanaa. // Tällöin voi olla kysymys // kaatumisesta, törmäämisestä / huristelemisesta alamäkeen tai laskeutumisesta alas.” Runojen itsetietoisuus ulottuu toisinaan myös typografiaan, joka leviää sivuille kuin tanssi.

Savelan teos on runokirjaksi poikkeuksellisen mittava ja sisällöllisesti runsaudensarvi, vaikka yksittäiset runot eivät pääsääntöisesti ole pitkiä. Laajasta kokonaisuudesta on vaikeaa esittää eheärajaista tulkintaa, mikä lienee ollut tavoiteltu lopputulos. Sekä Kasvun ärsyttävyys että lumovoima perustuukin siihen, että teos kieltäytyy tarjoilemasta lukijalle koherenttia kasvun kaarta tai täyttä tulkinnallista tyydytystä. Savela rakentaa kekseliästä runokieltä, joka vuoroin virtaa assosiatiivisesti, vuoroin pysähtyy lakonisiin toteamuksiin, joihin ajankuvaa, kuten lapsuuden vaatimattomuutta, havainnollistavasti kiteytyy: ”Meillä ei ollut videokameraa, ei fonduekattilaa. / Lainaan kirjastosta VHS-kasetin.” Runojen puhujapositiot vaihtelevat, ja välillä kokevasta minästä tulee tarkkailtu hän, mikä hämmentää kokonaisuutta entisestään.

Kirjan otsikko ohjaa tulkitsemaan, että Kasvun runsaus ja moniaineksisuus leikittelevät tietoisesti kehitysromaanin (bildungsroman) piirteillä, joihin olennaisesti kuuluu päähenkilön kasvun ja henkisen kypsymisen kuvaaminen. Tällaista myös runojen puhuja välillä kiusoitellen vihjailee: ”ajattelin olla se romaani / joka uppoutuu kertojan oppihistoriaan // nyt kuitenkin on minun mahdollista pitää vain vähä puheet (- -)”. Savelan runoteos on kehitysromaanin härnäilevä lyyrinen vastine, joka ei tarjoaa eheää kasvutarinaa vaan erilaisia kasvun, ihmisyyden ja taiteilijuuden aineksia, jotka asettuvat kokonaisuuteen niin kiehtovasti, että pientä tiiliskiveä muistuttavaan runokirjaan tekee heti mieli tarttua uudelleen.