Uuden aallon runo kirjoittaa nykyajasta ja päihdyttää vanhasta viinistä

Guillaume Apollinairen Alcools on yksi ranskalaisen modernismin kulmakivistä. Perinteitä vastaan kapinoivan teoksen voisi sanoa edustavan tyylillisesti symbolismin ja futurismin yhdistelmää, vaikka lopputulos on aivan oma suuntauksensa. Alcoolsin runot ovat epätavanomaisia muun muassa välimerkkien käytön suhteen (niitä ei ole). Lisäksi runoissa esiintyy sekaisin lukemattomia eri klassisia mittoja, kansanomaisempia rytmejä sekä tietenkin uudempaa vapaata mittaa. Symbolisteilta ammentava, metaforia ja vertauksia kuhiseva kieli sekä runojen unenomaiset logiikat ennakoivat myös selvästi Apollinairen innoittamaa surrealismia.

”Valkovuokko ja akileija

Työnsivät nuppujaan puutarhassa

Missä melankolia nukkuu

Rakkauden ja ylenkatseen välissä”

Omalaatuiset ja jopa irrationaaliset runot ovat vahvasti kiinni kirjottajansa inhimillisissä kokemuksissa. Mukana on paitsi 1900-luvun nopeasti muuttuvan maailman ihmettelyä myös useita kirjoittajan tuttavuuksille omistettuja runoja sekä hänen rakkauselämästään ammentavia tekstejä. Muistot ja kokemukset yhdistyvät moninaisiin taiteista omaksuttuihin vaikutteisiin, muinaiset myytit ajan uusimpaan teknologiaan. Maantieteellisesti runojen keskiössä on useimmiten Pariisi, mutta Apollinairen matkat ympäri Eurooppaa tulevat myös esiin Alcoolsin sivuilla: ”Muistatko asemien loputtoman orpouden / Kuljimme kaupungeissa jotka kieppuivat päivät päästään / Ja öisin oksensivat päivien auringon”. Kiihtyvää nykyaikaa heijastava teos hypähtelee paikasta ja ajasta toiseen, aiheesta seuraavaan. Sen runojen pituudet ja rytmit vaihtelevat arvaamattomasti, sanastot ja viittauskohdat ovat monenkirjavia.

Yksi tapa ymmärtää Alcoolsia on lukea sitä vasten aikansa laajempia moderneja taidevirtoja. Apollinaire itsekin kirjoitti ihailemistaan uusista kuvataiteen suuntauksista, erityisesti kubismista, ja hän ajatteli, että on koittanut ”kohteen havaitsemista ja havainnon esittämistä tutkivan käsiteellisen taiteen aika”. Alcoolsia edelsikin Apollinairen essee  ”Kuljemme kohti aivan uudenlaista taidetta”. Suomennoksen avausesseessä puolestaan Tuija Vertainen toteaa, että Alcools osaltaan ”vei lukijansa kohti aivan uudenlaista runoutta”.

Tämä uudenlaisen runouden taidonnäyte on nyt ilmestynyt suomeksi kokonaisuudessaan ensimmäistä kertaa. Janne Salo on ansioitunut ranskalaisen avantgarden suomentajana, ja Alcoolsin käännöstä onkin ilo lukea. Suomentajan jälkisanoissa esiin nouseva taustatyö on ilmeistä paitsi teoksen lopun runsaissa huomioissa myös runojen itsensä harkitussa jäljessä, jota ranskan taitaja voi kaksikielisessä laitoksessa verrata vierellä eri mitoissa sointuvaan, usein myös riimittelevään alkuperäistekstiin. 

Alcools puhuttelee yhä, sen alkoholit päihdyttävät ja viinit ovat vain kypsyneet ajan mittaan.  Rajattomien kontrastien ristivedossa avautuu uusia tapoja kokea ja tulkita tätä modernisteilta perimäämme maailmaa.

”Leiskuvan ginin sähköistämät

Pariisin päihtyneet illat

Raitiovaunut vihreät valot selkäpiissään

Mennen tullen kiskoillaan

Sovittavat konehulluuttaan musiikiksi”