Olen runoilija, esitystaiteilija ja kriitikko. Runouden lukijana haluan luottaa kieleen ehdoitta, mikä tarkoittaa, että haluan olla sen suhteen hyvin tarkka.

Pompejin hukkuneen kaupungin tarina on ikonisimpia sivilisaation katoamisen tarinoita. Ensimmäisenä Pompejista tulee mieleen Susan Sontagin romaani Tulivuoren rakastaja, joka käsittelee kaupungin elämää taidekeräilijän näkökulmasta. Mutta ehkä otollisimpia tapoja kuvata kadonnutta sivilisaatiota on sitoutuminen fragmentaariseen ilmaisuun, runoon. Onhan Antiikin aika jättänyt jälkeensä muutoinkin sirpaleita ja hajoamisen jälkiä.

Pirjo Kotamäen seitsemäs runokirja Pompeji on panoraama, tai ehkä dioraama, läpi Pompejin asukkaiden elämän heidän viimeisinä päivinään. Rohkenen arvella, että kirjoittaja on tehnyt huolellista historiantutkimusta, sillä runoista kohoaa läpi nimien lisäksi perhesuhteita, valtasuhteita, asuinpaikkoja ja tapoja. Ja vaikka kuvitelma ja fakta sekoittuisivatkin, ehkei sillä väliä. Kirjan runous kuvittaa ja sanoittaa aukkoiseen historiankirjoitukseen jäänyttä kohtaa, eli nimenomaan ihmisten tunnekokemuksia. Kirjan runot on omistettu aina yhdelle puhujalle kerrallaan, ihmisten tunnekokemuksen arkeologiaa sanoitetaan keskittyneesti roolirunon muodossa. Historialliset hahmot muuttuvat lihallisiksi, kokeviksi ja tunteviksi yksilöiksi.

Paikoin kirja kaipaisi ravistelua ulos roolirunon kehyksistä. Lukijana alan kysyä, mitä jos jotkut runot käsittelisivät kaupungin katuja, sen kasveja, kenties jotakin muinaisen Rooman valtakunnan aikaista ruokaa? Historia tuntuu kilpistyvän ihmiskokemukseen, mutta sen kustannuksella ympäristö hupenee mykäksi kehikoksi. Rooliruno, ja siinä pysyminen, on kuitenkin pääosin onnistunut valinta. Se synnyttää paikoin jo sivun sisällä kiinnostavia jännitteitä. Eräällä sivulla roomalaisen kulttuurin raakuus tiivistyy, kun ensimmäinen rooliruno kuvaa gladiaattorin ja naisen suhdetta miehen näkökulmasta, sen alla oleva runo kuvaa tilannetta naisen näkökulmasta. Samoin kursiivilla kirjoitetut, seinäkirjoituksia (viehättävää!) mukailevat jäljet tuovat kaivattua eriäänisyyttä roolirunojen kimaraan.

Kirja sopii varmasti historian harrastajille, sekä kenelle tahansa Antiikin kulttuurista kiinnostuneelle. Lukiessa hahmojen kanssa voi toverustua, ja seurata yksittäisiä punaisia lankoja, kuten seinäkirjoitusten juoksentelua kirjan sisällä tai pompejilaisten naisten tarinoita. Lukija voi antautua mysteerille, sillä useaa hahmoa käsitellään runoissa vain kerran. Väkevästi kokevat ja tuntevat pompejilaiset välähtävät siis nopeasti näkyviin, ja painuvat sitten jälleen historian syvään kudokseen.

Olen runoilija, esitystaiteilija ja kriitikko. Runouden lukijana haluan luottaa kieleen ehdoitta, mikä tarkoittaa, että haluan olla sen suhteen hyvin tarkka.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmi?Helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarvi?Runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliitti?Monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppi?Kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimija?Toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertoja?Kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsä?Ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatu?Kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!?HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...?HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.
Suodattimen selitykset
  • helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
  • runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
  • monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
  • kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
  • toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
  • kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
  • ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
  • kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
  • haha! -kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
  • hmm…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.