Olen filosofian väitöskirjatutkija ja kirjoittaja. Kirjallisuuskriitikkona olen kirjoittanut eritysesti runoista ja esseistä, mutta kirjoitan myös fiktiosta ja tietokirjallisuudesta.

Tuukka Pietarisen toinen runokokoelma on uskaliaasti nimetty. Lukematon (WSOY 2021) jatkaa Pietarisen esikoisesta (Yksin ja toisin, WSOY 2018) tuttua sanojen, kielen ja niihin kytkeytyvän todellisuuden tutkimista. Keskeinen kiinnostuksen kohde ovat matemaattiset mutta monimerkityksiset käsitteet, mikä näkyy jo Pietarisen teosten nimissä. Silti nykyrunoon kuuluvan teoksen nimeäminen sanalla, joka laskemattomuuteen viittaamisen lisäksi vihjaa, että kirjaa ei lueta, on pilke silmäkulmassa -tapaisen rohkeaa. Tai uhkarohkeaa.

Pietarisen mieltymys kielen tutkimiseen ilmenee Lukemattomassa muun muassa matematiikan, filosofian ja arjen kielten iloisena sekoittamisena ja lopputuloksen ihailuna: ”Ensimmäinen luku on olla”.  Kiinnostus kielen paradokseihin näkyy jo kolmesta luvusta koostuvan kirjan rakenteessa. Kolmilukuisuus tuottaa näennäisen ristiriidan: kuinka “lukematon”, siis niin suuri, ettei sitä voi laskea, voi rajautua kolmeen? Silloinhan puhutaan jostain, jonka voi laskea, joka ei ole lukematon. Teoksen runot toimivat samalla tavoin, runoilija ottaa jonkin monimerkityksellisen sanan tai käsitteen ja alkaa pyöritellä sitä kuin Rubikin kuutiota konsanaan. Tuloksena on monesti tekstiä, joka saa ilahtumaan kielen loputtomasta monipuolisuudesta tai ohjaa jonkin syvemmän, olemassaoloa tai kieltä pohtivan ajatuksen äärelle.

Matematiikan lisäksi teoksesta löytyykin filosofiaa, ihmisten ja ihmissuhteiden pohdintaa sekä luontokuvausta. Runous on kielellisesti ansiokasta, mutta ajoittain liian ilmiselvät intertekstuaaliset viittaukset filosofiaan herättävät kanssafilosofissa lievää ärsytystä. ”Hän on varma asiastaan / voisi lyödä oikeasta kädestään vetoa siitä / että hänellä on oikea käsi” on viittaus filosofi G.E. Mooreen, joka yritti argumentoida filosofista skeptikkoa vastaan ja todistaa, että voimme tietää jotain ihmisen ulkoisen todellisuuden olemassaolosta koska tiedämme, että meillä on oikea ja vasen käsi. Toisaalta Pietarinen käyttää tämän jälkeen kättä motiivina oikein ansiokkaasti ja alkaa rakentaa sen ympärille kiinnostavaa ruumiiseen ja kieleen liittyvää pohdintaa.

Ärsytykseen liittyy tunne siitä, että tekstit ovat liikaa kuin koristeita maailmalle, jossa ne ovat olemassa. Turhan moni teksti tuntuu kytkeytyvän vahvemmin runoilijalle mieleisiin oivalluksiin kuin maailmaan, joka oivallukset tuottaa. Silti, toisinaan tekstit ovat aidosti koskettavia: ”Ruumis haudataan, ei voida enää muuta / nyt se lasketaan maahan: tyhjä paikka / jossa olit sinä aamuna, muuttunut koti / josta pitäisi lähteä iltaan mennessä.”

Rohkeasta nimestään ja kielellisestä uskalluksestaan huolimatta toivoisinkin teokseen sen pelkistetyn, sanoihin ja asioihin nojaavan rytmin rikkomista. Hyvä esimerkki tästä olisi vaikkapa surrealistinen anarkia, jota Pietarisen esikoisen tarinamaisissa runoissa on. Lukemattomassa tämä näkyy ilahduttavana, sanomalehdestä poimittuna ja runoilijan muokkaamana uutiskatkelmana japanilaisesta saaresta, joka katosi ja jonka etsintää rannikkovartiosto suunnittelee: ”Paikalliset muistavat pienen saaren tai luodon, mutta eivät muista, milloin se katosi.” Lisää hämäryyttä ja huumoria!

Suosittelen lukemaan Pietarisen kaksi tähän mennessä julkaistua teosta teosparina. Niiden välinen yhteys on tietoisesti rakennettu, vaikka Yksin ja toisin sisältää Lukemattomia enemmän sekä monisanaisempaa että pelkillä luvuilla leikkivää runoutta. Lukematon taas keskittyy vielä esikoistakin enemmän teksteihin, joissa keskeistä on sanojen merkityksen lisäksi se, miltä kieli kuulostaa. Teoksissa on kuitenkin niin paljon samaa aina mustarastaista matematiikkaan, että ne kannattaa lukea yhdessä – silloin molemmat monipuolistuvat.

Olen filosofian väitöskirjatutkija ja kirjoittaja. Kirjallisuuskriitikkona olen kirjoittanut eritysesti runoista ja esseistä, mutta kirjoitan myös fiktiosta ja tietokirjallisuudesta.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmi?Helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarvi?Runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliitti?Monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppi?Kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimija?Toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertoja?Kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsä?Ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatu?Kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!?HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...?HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.
Suodattimen selitykset
  • helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
  • runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
  • monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
  • kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
  • toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
  • kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
  • ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
  • kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
  • haha! -kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
  • hmm…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.