Olen kirjallisuudentutkimuksen opiskelija Helsingistä. Iloitsen, kun runous tulee lähelle mutta on samalla kieleltään kunnianhimoista. Kirjoittaessani teoksista kiinnitän huomiota erityisesti äänteiden ja lauseiden omaehtoiseen ilmaisuvoimaan.

Runoilija Aija Andersson (1983–2023) menehtyi tämän teoksen ilmestymisen aikoihin syöpään. Andersson on käsitellyt sairauttaan aiemmin ilmestyneissä runoteoksissaan Amputaatio sekä Eutanasia (Kulttuurivihkot 2021, 2022). Keväällä 2024 ilmestyy postuumisti runoteos Ehjä

Pienoissäeromaani Piin kertomus nousee historiasta ja suomalaisen muinaisuskon kuvastosta. Se käsittelee esimerkiksi naisten ja lasten asemaa eri yhteisöissä sekä maapallon tuhoutumista. Kehyskertomuksen ja epilogin lisäksi teoksessa on neljä osaa, jotka rakentuvat fragmentaarisista tilanteista ja repliikeistä. Säeromaanit ovat tyypillisesti ainakin Suomessa olleet määritelmällisesti nuorten kirjallisuutta, joten olen iloinen genren saadessa laajennusta. 

Piissä maailmaa tarkkaillaan lasten ja nuorten, Havun, Pajun sekä Aavan näkökulmista, joita yhdistää alisteinen asema sekä oman yhteisön tapojen kriittinen pohdinta. Ulkopuolinen puhuja selostaa tapahtumia, mutta paljastaa myös henkilöiden sisäistä dialogia. Puhujan ja lapsipäähenkilön osuudet limittyvät niin, että Havun puheeseen sekoittuu paikoin ikätasoon nähden liian vaikeaa sanastoa. Miljöön tai todellisuuden tarkka kuvailu on vähäistä, sillä keskiössä on usein muiden puheen kuunteleminen: ”Täällä oman kylän naiset / syntyvät sudenpyytäjiksi. Nyt päästät irti, / äiti tukistaa, Havu itkee.” Lapsen havainnoista paljastuu se pieni rako, kun yhteisön kontrolli ja säännöt tuntuvat Havulle väärältä tavalta toimia. Hän ei ole vielä kouliintunut ryhmän normeihin, kunnes yhtenä hetkenä: ”veret seisauttaa tytön lapsuuden”. Teoksen myöhemmissä osissa korostuu jännite päähenkilöiden oman totuuden etsimisen ja yhteisön asettamien odotusten välillä.

Säkeissä kerrotun tarinalinjan lisäksi sivun alareunassa kulkee toinen, säeromaania lyyrisempi kertomus: ”Autiomaassa muurahainen. Joen rajoja myötäilee / valkea hevonen. Kuin kesytetty kysymys.” Säkeet ovat kuin hiljaisia viestejä eri ajoilta, mutta niiden lukeminen samanaikaisesti tarinan kanssa on haastavaa, sillä ne ylittävät sivurajoja ja muodostavat myös oman kokonaisuutensa. Lyyrisyys on joka tapauksessa hyvää tasapainoa voittopuolisesti mielen sisäisiä asioita ruotivalle säeromaaniosuudelle, jolta olisin kaivannut enemmän tarkkaa ja uskottavuutta luovaa ympäristön kuvausta. 

Historialliset luonnon- ja muinaisuskoon liittyvät elemetit, jylkynkivet, ansakivet ja pitämyspuut kuuluvat teoksen maailmaan ja arkiseen sanastoon. Jylkynkiveä on Suomessa käytetty viestien välittämiseen, ja kuten nimi vihjaa, sen ääni kantaa kauas: ”Lohkareen lyön lohkoa vasten / Sirujen suista sinkoaa ohuita tuikkeita, kitukasvulankoja / Kiven laulu syleilee oksat / kumu peninkuulemat”. Piissä kivillä on poeettisia merkityksiä – voi ajatella, että jylkynkivi välittää viestejä myös aikojen päähän seuraaville sukupolville ja lukijoille. Pii puolestaan symboloi jotain haluttua, mutta salattua resurssia, jota sen löytäjän ei tule paljastaa muille.

Epilogi on nimetty iltasaduksi, ja se on paitsi teoksen yhteiskunnallisesti kantaaottavin myös vaikuttavin osuus. Jättiläiset siivoavat tuhottua avaruuden kappaletta, joka on luultavasti asuttamamme maapallo. Kaiut Raamatun luomiskertomuksen lepopäivästä kääntyvät dystooppisessa sadussa päälaelleen, ja tunnelmaa määrittää merkillinen katastrofin jälkeinen levollisuus: ”Hikisen urakan päätteeksi / jättiläiset luovuttivat. / He polskivat metaanijärvessä, / vilvoittelivat ja kuivattelivat.” 

Tämän ajan ihminen voi vain rajallisesti perehtyä siihen, kuinka meitä aiemmin eläneet ovat todellisuudessa puhuneet ja ajatelleet eikä äärimmäiseen todenperäisyyteen ole fiktion yhteydessä edes tarpeen pyrkiä. Kaunokirjallisuuden vanhahtava kieli nojaa mielikuviin sekä tyypillisiin keinoihin, kuten käänteiseen sanajärjestykseen: ”Perillä saa poika ukkosen / aavavaloja tanssittaa”. Ilmeisistä valinnoista huolimatta kieli on kaunista, ja kivien merkityksiin syventyvä teos kauttaaltaan miellyttävää luettavaa. 

Olen kirjallisuudentutkimuksen opiskelija Helsingistä. Iloitsen, kun runous tulee lähelle mutta on samalla kieleltään kunnianhimoista. Kirjoittaessani teoksista kiinnitän huomiota erityisesti äänteiden ja lauseiden omaehtoiseen ilmaisuvoimaan.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmi?Helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarvi?Runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliitti?Monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppi?Kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimija?Toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertoja?Kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsä?Ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatu?Kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!?HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...?HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.
Suodattimen selitykset
  • helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
  • runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
  • monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
  • kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
  • toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
  • kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
  • ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
  • kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
  • haha! -kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
  • hmm…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.