Voisiko koira kirjoittaa runoja?

Hundarna sover i mitt hjärta men jag är vaken on vuonna 1986 debytoineen Eva-Stina Byggmästarin 30. julkaistu teos. Byggmästar on suomenruotsalainen luontolyyrikko, jonka monissa teoksissa kaivataan jonnekin yhteiskunnan ulkopuolelle. Kieli on suoraviivaista ja tarkkaa, ajattelu filosofista.

Sävyltään surumielinen uutuusteos käsittelee ulkopuolisuutta ja yksinäisyyttä. Maailmasta irrallinen ja erilainen puhuja ei viihdy kaupungissa vaan kaipaa ennemmin metsään, jossa rauha löytyy luonnosta ja eläimistä: ”Städerna gjorde mig alltid lika / rastlös nervös och sorgsen // fanns ju inget att se utom fasader / och tomma själar där ljuset slocknat / fanns inget att göra”. Luontokuvaus ei jää vain kuvaksi vaan laajenee pohdinnaksi muodonmuutoksista ja ihmisyydestä.

Teos on jaettu neljään osastoon, joista jokainen muodostaa oman temaattisen kokonaisuutensa. Välimerkittömyys tuo säemuotoisiin runoihin keveyttä, vaikka sävy on mietteliäs. Puhuja ottaa itselleen ja sovittaa ylleen monia eri rooleja, vaikka varsinaisista roolirunoista ei ole kyse. Eri positiot ovat pikemminkin filosofisen ajattelun keino selvärajaiselle puhujalle, joka tuntuu pysyvän läpi teoksen samana.

Maantieteellisesti ollaan ensin Lapissa ja myöhemmin Australiassa, usein vain metsässä ja maailmassa. Runoissa on toki paljon luontoon ja eläimiin liittyvää sanastoa, mutta niissä käsitellään myös maailmankaikkeutta ja filosofisia kysymyksiä, esimerkiksi Descartesia mukaillen: ”Jag snörvlar och snyter mig / alltså finns jag // jag hackar tänder och smälter / in i den vintergröna tapeten / alltså finns jag”. Toistoa käytetään monissa runoissa tehokeinona, ja se toimiikin hyvin. Byggmästarin kieli on yksinkertaista ja vieraskielisellekin lukijalle helppolukuista ja ymmärrettävää, mikä ei suinkaan tarkoita, että runot olisivat helppoja tai yksioikoisia. Kuulaskielisessä runoudessa on monia merkityksiä ja paljon pohdintaa.

Siinä missä villi luonto ja metsä näyttäytyvät teoksessa vastakohtana rakennetulle yhteiskunnalle, ovat eläimet tietysti ihmisen vastinpari: ”Hund har ingen väckarklocka / hund svarar inte i telefon / hund lyssnar inte på radio”. Puhuja haluaisi olla itsekin enemmän kuin koira, stoalaisen rauhallinen ja vapaa yhteiskunnan hektisestä puristuksesta. Koirien lisäksi puhuja samastuu muihinkin eläimiin, erityisesti lintuihin, jotka ovat aiemminkin olleet Byggmästarin teoksissa tärkeitä. Eläinten lisäksi myös metsä kuvastaa vapautta ja rauhaa ja kutsuu puhujaa luokseen: ”Skogen är / mitt omklädningsrum – / här byter jag till duvhökens / pojkaktiga skrik och hermelinens / drömska vithet”. Eläimistä puhutaan paljon, ja muita ihmisiä runoissa on vain vähän. Luonnon ja yhteiskunnan asettaminen vastakkain on ehkä vanhanaikaista, mutta Byggmästarin runoissa tuntuu, että eroa pyritään pikemminkin kuromaan umpeen, ainakin yksilön tasolla.

Vähän yli 100-sivuinen runokirja saa olon mietteliääksi. Teoksen luettuani tuntuu kuin olisin käynyt puhujan kanssa matkalla ja seurannut hetken aikaa maailman menoa sivusta. Tekee mieli metsään.