Olen kirjallisuudentutkimuksen opiskelija Helsingistä. Iloitsen, kun runous tulee lähelle mutta on samalla kieleltään kunnianhimoista. Kirjoittaessani teoksista kiinnitän huomiota erityisesti äänteiden ja lauseiden omaehtoiseen ilmaisuvoimaan.

Hannimari Heino on runoilija, suomentaja ja italian kielen opettaja. Tuore Kääntäjäkarhun voittaja on suomentanut ansiokkaasti italialaista ja ruotsalaista runoutta sekä julkaissut yhdessä Kristiina Wallinin kanssa kaksi kirjeenvaihtoa: Puutarhakirjeitä (Atena 2018) sekä Matkakirjeitä (Atena 2020). Luin molemmat kirjeteokset korona-ajan alussa ja ihastuin niiden herkkään ja pohdiskelevaan tyyliin. Runoilijakollegoiden kirjeistä välittyi tällöin solidaarisuutta sekä halu kuunnella ja huomioida ympäristöä tarkasti. Nyt neljännessä runoteoksessaan Sidosvoimia Heino käsittelee menetystä ja läheisen kuolemaa.

Kirjeenvaihdot toimivat nyt kynnyksenä Heinon runouteen, jossa on kuin onkin jotain ennestään tuttua: elämänkierron vaiheiden ja sen merkkien havainnointia. Teoksen ensimmäisessä osastossa puhuja on matkalla kohti kuolevaa ja koettaa ehtiä tämän luo ajoissa. Sivujen ylälaidoilla juoksevat tunnit ja minuutit kuvaavat hupenevaa aikaa, hiipuvia mahdollisuuksia ehtiä ajoissa. Runot tallentavat muistoja sekä pohtivat jäljelle jäävää materiaa: ”henkareihin pysähtyneet paidat / mansetit mitä me toisistamme / tiesimme mitä taitoksista painaumista”. Osastossa ”katsomo”, runojen puhuja pohtii menneitä tapahtumia ajallisen etäisyyden kautta löytäen merkityksellisyyttä saapuvasta keväästä sekä orgaanisten aineiden kiertokulusta. 

Runoista nousee esimerkiksi kristinuskosta peräisin oleva ajatus: ja maaksi olet jälleen tuleva: ”kun joku kumartuu / pyyhkäisemään rikkalapioon hiekan ja ravan / vierailustamme karisseet mineraalit”. Kristilliseen tulkintaan ei toki tarvitse lukittautua, sillä kuoleman aineellinen käsittely myös palauttaa ihmisen luonnon kiertokulkuun. Kuva poissaolevasta ihmisestä rakentuu, kun katse kääntyy jäämistöön ja omaan ympäristöön. Tarkentaminen lähelle osoittaa täälläolon ja poissaolon eron: ”olen minä täällä heijastukseni päällä”. Jopa ilmeiseltä tuntuva riimipari on tässä kontekstissa voimakas, sisäistä lasta koskettava todistus elämän jatkumisesta.

Sidosvoimissa kieli on venyvä resurssi, jonka avulla esimerkiksi kuoleman tapahtumaa on mahdollista käsitellä: ”e h d y i t / ehkä alat / ehkä a –”. Edeltävässä esimerkissä kieli on tietoisen katkonaista, mutta joskus ilmaisu rönsyilee: ”osaamatta pysähtyä osaamatta hukata / suuntaa kiertelen väistelen menen / välistä käyn mm. tavaratalon sovituskopissa”. Runojen puhuja pohtii menettämisen aiheuttamaa sidoksen ratkeamista, ja runoissa jokainen kirjain itsen ja kuolleen omaisen välillä on liian suuri etäisyys. Toisaalta yhdessä hieman metalyyrisessäkin ilmaisussa todetaan: ”en halua lakata kirjoittamasta en päästää kättäsi”. 

Kirjoittaminen edellyttää yhtä aikaa kiinnittymistä ja irtautumista. Tämä kahtalainen luonne on kiinnostava ja raastava jännite Sidosvoimien ilmaisussa.

Olen kirjallisuudentutkimuksen opiskelija Helsingistä. Iloitsen, kun runous tulee lähelle mutta on samalla kieleltään kunnianhimoista. Kirjoittaessani teoksista kiinnitän huomiota erityisesti äänteiden ja lauseiden omaehtoiseen ilmaisuvoimaan.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmi?Helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarvi?Runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliitti?Monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppi?Kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimija?Toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertoja?Kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsä?Ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatu?Kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!?HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...?HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.
Suodattimen selitykset
  • helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
  • runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
  • monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
  • kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
  • toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
  • kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
  • ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
  • kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
  • haha! -kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
  • hmm…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.