Myöhäiskapitalismin Lentävä hollantilainen

Ahasverus on kulkija, jonka myytti on merillä ottanut Lentävän hollantilaisen muodon – kirottu alus seilaa ikuisesti maailman meriä. Hyde Hytin toinen runoteos Ahasvera on kuvaus matkantekijöistä eräällä rahtilaivalla pohjoisella Atlantilla.

Puhujana on ”runoilija […] unelmissaan merenkävijä.” Unelmointi näkyy merenkäynnin ja kulkemisen romantisointina. Puhuja on idealisti, joka haaveilee paremmasta maailmasta. Kulkuriromantiikkaan yhdistyvät esimerkiksi urheiluun liittyvät vertaukset ja suurten kysymysten pohtiminen meren äärellä. Lopputulos tuntuu hyvin maskuliiniselta.

Seitsemän matkustajaa ja miehistön jäsentä esitellään heti ensi sivulla, mutta teoksessa he jäävät yksiulotteisiksi. Sonettimukaelmien keskiössä on yleiselle tasolle jäävä ihmisyyden pohdinta ja kulutuskritiikki sekä kaipuu jonnekin – kotiin tai kauas.

Sonettimaisuus ja meren rytmi sekoittuvat: pienten laulujen 14 säettä keinuvat aaltomaisesti ja katkeavat välillä sieltä mistä ei pitäisi. Rytmi on tasainen, säännöllinen, mutta kirjoituksella on hankaluuksia mukautua siihen. Säkeenylityksen käyttö on kestämätöntä: säkeet tuntuvat yhtä aikaa hengästyttäviltä ja katkonaisilta. Rytmin vietäväksi on mahdotonta antautua.

Teoksen vanhahtavaa runollisuutta tavoittelevassa kielessä kohtaavat ylevä ja banaali, kuten ehkä avomerelläkin. Meren suuruuden ihmettelyn vierellä suora kerronta ja jotkin sanavalinnat ja vertaukset, kuten ”Puosu – kapteenin ja luotsin luottopakki”, ”kysymysmerkkinä kuontalo hulmuten” tuntuvat latteilta. Säkeet vyöryvät vaahtopäinä ja kuluneet kielikuvat törröttävät siellä täällä kuin auringon haalistuttamat merimerkit. Paikoin esiintyvä toisteisuus tuntuu harkitun sijaan siltä, että mukaan on huuhtoutunut jäänteitä edelliseltä editointikierrokselta.

Runot kertovat matkantekijöiden tarinoita useimmiten suoraan ja konkreettisesti. Puhuja esittää myös filosofisia pohdintoja mielestä, tiedosta ja tahdosta. Toisinaan puhuja sortuu julistavaan kielenkäyttöön, toisinaan pitäytyy naiivissa kyselyssä. Teoksen suurimpia kysymyksiä lienee se, miksi ihmisiä lokeroidaan ja syrjitään: miksi ei nähdä ihmistä? Teoksen kulutuskritiikin perustan muodostaa tavarasta täyden konttilaivan kuva:

”Laillisena harmaana kaman kiertona / konttimme seilaavat palautusten tahtiin.”

Ahasvera matkaa empatian lipun alla eetoksenaan viesti reilumman maailman ja kestävän tulevaisuuden puolesta. Ihmistä ei voi paketoida eikä luokitella kuten tavaraa ja tuotetta. Kapitalismin metonymiana konttilaiva juurettomine kyytiläisineen jatkaa vieraantunutta vaellustaan tuotantopaikoilta kulutusjuhlaan ja takaisin, kuten tarujen kirottu aavelaiva.