Maria Matinmikko, Sami Jalonen

Valohämy

Taide, maisema ja maailmanloppu
173 sivua
Siltala & Parvs 2023
ISBN 9789523881952
Olen informaatikko, kriitikko ja esseisti Helsingistä. Runoudessa minua kiinnostavat niin ruumiillisuus kuin ympäristö, ihmisten väliset suhteet kuin luonnonilmiötkin. Ajatuksella tehdyt kokeilut innostavat aina. Proosan ja runon rajoilla tapahtuvilla asioilla ja genrehybrideillä – kuten esseemäisiä elementtejä sisältävillä runoteoksilla – on sydämessäni erityinen paikka.

Runokritiikkisivustolle kirjoittava saa haltuunsa teoksen ja pyrkii määrittelyyn: kutsutaan sitä siis muun muassa runoudeksi. 

Maria Matinmikon Valohämy on moniulotteinen, erilaisia keinoja käyttävä taideteos. Samalla se ajattelee voimakkaasti, aukeaa itsensä ulkopuolelle ja muodostaa laajempaa näkymää maailmasta. Tekstiin upotetut sitaatit muodostavat esseemäisen vaikutelman. Entä jos kuuntelee sen puhetta suoraan: ”Miksi teosta pitäisi lukea sen ehdottaman lajin lävitse? Voiko katsoja pettää teoksen tai irtisanoutua sopimuksesta [– –]?” 

Määritelmien hallinnasta luopuminen voisi olla mahdollista; toisaalta kirjan alussa on runoutta käsittelevä sitaatti Audre Lordelta ja monet sen katkelmista näyttävät selvästi runoilta. Ne tekevät asioita kuin runot, näyttävät kuvien kautta: tähden valo on menneisyyden tarkastelua, kuutio sulkeutuneen ajattelun muoto. Nekin kohdat, joissa ajatellaan konkreettista maailmaa, on toteutettu runokielen ehdoilla. Kielen, joka vuoroin soi ja vuoroin naarmuttaa itseään.

Matinmikon aiemmissakin teoksissa on ollut ilmassa leijuvia nakkikeittoja, niitä osaan jo odottaa hänen kirjoitukseltaan – tulee kotoisa olo. ”Maanalaisten vainioiden kimaltavat turskat”, nuo yllättävät asioiden törmäytykset, jotka ensin vähän kohottavat kulmiani, mutta sopivat juuri Matinmikon tekstiin. Pohjalla on vakaa tyyli. Kuvaus autiosta reitistä ja lapsuuden lumisista aavoista palauttaa mieleen hänen esikoiskirjansa Valkoisen (ntamo 2012). 

Valohämyssä olennaista on myös runsas kuvitus. Piirroksia, valokuvia, tekstejä valokuvasta, viittauksia toisten teksteihin valokuvasta. Kuva muuntuu tekstiksi, joka muuntuu metatekstiksi. Se mikä on totta, pilkahtelee. Teoksen valokuvat ovat Maria Matinmikon, piirrokset Sami Jalosen. Kirjan nimi merkitsee keinoa, jossa valon ja varjon kontrastilla luodaan kolmiulotteista vaikutelmaa. Kuvissa näkyy ihmisen siirtelemiä ja kasaamia luonnonmateriaaleja, rantamaisema jossa hylkeet sulautuvat kiviin, piirrosihmisiä jotka ovat vääntyneet mielikuvituksellisiin asentoihin abstrakteissa ympäristöissä, näkymiä ikkunoista ja ovista, itseään puhdistava lintu, patsaita, jäätiköitä vasten tummia rinteitä, pilvien osittain peittämiä vuoria. Sumu on vallannut maiseman myös toisessa kotimaisessa kuvia ja tekstejä yhdistävässä teoksessa, Aura Saarikosken Harmaita päiviä = Gray Days (Parvs 2020), johon Matimikkokin viittaa. Sumu paljastaa peittäessään ja auttaa näkemään toisin, kuten runo.

Mietin kolmiulotteisuutta: ulkopuolella näkyviä maisemia ja kohtaamisia toisten elävien kanssa, uppoutumista omaan sisäiseen, asioita jotka tapahtuvat kirjoituksessa kun sitä kirjoittaa tai lukee. Ehkä joku toinen voisi löytää kirjasta erilaisen kolmion. “Lukea: janota toisten ajatuksia tai tietoa.”

Vaikka maailmanloppu näkyy maisemassa, teksteissä on paljon elämää. “Hän laskee kätensä reidelleni. Se kiihottaa häntä heti, hän on rakentunut niin. Myös minä olen rakentunut niin, mutta hitaammalla langalla.” Eroottinen lataus värisee, ja toisen erilaisuudessa on voimaa. Aukeamalla, jossa vasemmalla lukee osaston nimi, ”Rakkaudesta”, oikealla puolella näkyy kuvassa tärähdys, siksakin muotoinen liike. Pidän siitä rakkauden metaforana. 

Teos ei pyri rakentamaan sidoksista proosakokonaisuutta: ”Tarinallisuus purkautuu ohuena lankana hihansuusta, sellaisena, jonka voi nopeasti vetäistä pois [– –].” Osastossa, joka on nimetty Tulevaisuuden käsikirjaksi, ilmaisu tiivistyy hyvin lyhyiksi runofragmenteiksi. Tekstit irtoavat arkitodellisuudesta ja kimaltavat turskat palaavat, ”avautuvat syöksemään hilettä, joka täyttää / sekä maan, taivaan että nimeämättömän, // muotoilee uudelleen aivojen reitit.” Tuollainen uudelleenmuotoilu kuulostaa tervehdyttävältä – mistähän löytäisin omat kimaltavat turskani?

Pidän ratkaisusta, jossa sitaatit on jätetty viittaamatta tekstin sisällä, mutta kirjan lopusta löytyvät kaikkien sitaattien lähteet. Se tuntuu oivaltavalta, ja soisin esseistien kokeilevan ratkaisua laajemminkin. Löytämisen ilo vaikuttaa osaltaan siihen, miksi teos tekee mieli lukea pian uudestaan.

Mitä taide näkee maisemassa, kun maailmanloppu uhkaa? Mieleeni nousee suru. Valohämyssä suru on lohkareita, jotka irtoavat jäätiköistä. ”Maisema ei tarvitse psyykeä mutta psyyke toteutuu vain planetaarisen maiseman ehdoilla.” Kirja muistuttaa, miten tervehdyttävää on katsoa maisemaa. Kirja on tila, jossa jotain voi säilyä.

Olen informaatikko, kriitikko ja esseisti Helsingistä. Runoudessa minua kiinnostavat niin ruumiillisuus kuin ympäristö, ihmisten väliset suhteet kuin luonnonilmiötkin. Ajatuksella tehdyt kokeilut innostavat aina. Proosan ja runon rajoilla tapahtuvilla asioilla ja genrehybrideillä – kuten esseemäisiä elementtejä sisältävillä runoteoksilla – on sydämessäni erityinen paikka.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmi?Helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarvi?Runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliitti?Monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppi?Kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimija?Toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertoja?Kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsä?Ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatu?Kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!?HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...?HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.
Suodattimen selitykset
  • helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
  • runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
  • monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
  • kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
  • toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
  • kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
  • ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
  • kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
  • haha! -kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
  • hmm…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.