Lordi Byron

Tomi Pulkkinen (kääntäjä)

Valitut säkeet

140 sivua
Nysalor 2021
ISBN 9789527275542
Olen helsinkiläinen runoilija, kriitikko ja runouslehti Tuli & Savun toimittaja. Opiskelen teoreettista filosofiaa Helsingin yliopistolla. Runoudessa – niin runoilijana kuin kriitikkonakin – minua kiinnostaa eniten kielen mahdollisuus avata näkymiä jotka muutoin jäisivät piiloon. Toisin sanoen kaikki se, johon voi yltää vain kieliteitse.

HUOM.! TÄMÄ ON MEGASUPERKATTAVAN TUPLA-ARVOSTELUN ENSIMMÄINEN OSA! TOINEN LÖYTYY TÄMÄN LINKIN TAKAA

Lordi (George Gordon) Byron (1788-1824) oli aikansa kuuluisin englantilainen runoilija. Goethe piti häntä vuosisatansa suurimpana nerona ja myös kansa rakasti häntä – eikä vain hänen tekstejään, vaan nimenomaan häntä, sekä henkilönä että ennen kaikkea hahmona. Hänen teoksensa Childe Harold’s Pilgrimage (ensimmäinen osa 1812) teki hänestä kerta heitolla kuuluisan, ja teki myös ensi kertaa tunnetuksi Byronisen sankarin hahmon, jota myös Byron itse (vähintään kansan silmissä) edusti. Byronin vaikutus on ollut tuntuva paitsi eurooppalaisen runouden saralla myös laajemmin kulttuurihistoriassa ja popkulttuurissa. Häntä voikin pitää eräänlaisena modernin julkimokulttuurin esihahmona.

Kaikesta tästä huolimatta Byronia on suomennettu varsin vähän. Vuonna 1922 ilmestyi O. A. Kallion kääntämänä Kolme runokertoelmaa, joka sisältää teokset “Korinton piiritys”, “Mazeppa” ja “Chillonin vanki”. Tämän lisäksi yksittäisiä runoja ja katkelmia on suomennettu lehtiin ja antologioihin, mutta siinä kaikki. Nyt ilmestynyt Tomi Pulkkisen suomennosvalikoima, Valitut säkeet, on tältä kannalta tervetullut näky.

Valittuihin säkeisiin sisältyy moni Byronin tunnetuimmista lyhyistä runoista, kuten “Stanzas for Music”, “She Walks in Beauty” ja “When We Two Parted”. Muhkeimman osan valikoimasta vie Don Juanin ensimmäisen laulun suomennos, joka kattaa 80 sivua käännösvalikoiman yhteensä 140 sivusta.

Pulkkisen suomennokset ovat päällisin puolin onnistuneita. Teoksesta löytyy joitakin ontuvia käännösvalintoja, mutta myös hetkiä jotka aidosti ilahduttavat. Pulkkinen ei missään kohdin avaa käännösvalintojaan, tai muutakaan käännösprosessiin liittyvää, joten on vaikea sanoa johtuvatko ongelmalliset kohdat huolimattomuudesta vai jostakin tietoisesta valinnasta. Suuri osa runoista on teksteinä aivan hyviä, mutta paikoitellen pikemmin mukaelmia kuin suoranaisia käännöksiä. Toistuva ongelma on epämääräinen välimerkkien käyttö säkeiden lopussa. Osassa käännöksistä pilkut ja pisteet ovat kuten kuuluvatkin, mutta osassa ne puuttuvat täysin tai ovat läsnä vain siellä täällä. Byronilla paitsi pilkut ja pisteet myös ajatusviivat, kaksoispisteet ja puolipisteet ovat käytössä tiuhaan, joten en keksi syytä niiden poisjättämiselle suomennoksista, etenkin kun niiden poissaolo aika ajoin hankaloittaa säkeeltä toiselle virtaavan tekstin ymmärtämistä.

Runo “Kuin itse kauneus” alkaa onnistuneesti: säkeet “She walks in beauty, like the night / Of cloudless climes and starry skies” saavat muodon “Kuin itse kauneus kulkee hän, / kuin ylle yö päivän pilvettömän”. Alkuperäisen alliteratiivinen soinnukkuus (“cloudless climes and strarry skies”) on saatu mainiosti kuljetettua suomennokseen: “ylle yö päivän pilvettömän”; samoin myös säkeessä piileksivän sisäsoinnun kanssa: climes – skies: päivän – pilvettömän. Tämän jälkeen suomennos kuitenkin ottaa aika verran vapauksia. Byronin runo jatkuu: “And all that’s best of dark and bright / Meet in her aspect and her eyes: / Thus mellow’d to that tender light / Which heaven to gaudy day denies.” Pulkkisen versio on sen verran abstraktimpi, että alkutekstiä tuntematta olisi vaikea saada käsitystä runon alkuperäisestä aiheesta ja tunnelmasta. Suomennos myös irtaantuu säkeistön lopussa säerakenteeltaan aivan täysin alkuperäisestä: “Kohdatkoon valo pimeyden, / upotkoon syvyyteen silmien / kajo tuo, sen aamu luo / ja rusko tuo, / sen taivas iltaan suo”.

Byronin runon “Maid of Athens” jokainen neljästä säkeistöstä päättyy kreikankieliseen säkeeseen “Ζωή μου, σᾶς ἀγαπῶ”, joka tarkoittaa “Elämäni, rakastan sinua”, jossa “elämäni” tässä tapauksessa viittaa rakastettuun. Tämä tekee muutoin varsin tavanomaisesta runosta mielenkiintoisen, sillä Byron riimittelee keskenään englantia ja kreikkaa: “Hear my vow before I go, / Ζωή μου, σᾶς ἀγαπῶ”. Pulkkisen suomennoksessa, “Neito Ateenan”, tämä kreikka on jätetty täysin pois ja korvattu loppusäkeellä “Valan vannon kautta taivaan, maan”, mutta tämäkin toistuu vain kolmessa runon neljästä säkeistöstä. Tällaisissa kohdissa olisi tarpeen edes jonkinlaiset kommentit koskien käännöstyötä. Etenkin kun Pulkkisen tekstit esitetään nimenomaan suomennoksina, eikä esimerkiksi mukaelmina, olisi lukijalle hyvä kertoa missä kohdin käännös poikkeaa selvästi alkuperäisestä.

Käännösvalinnat eivät myöskään ole läpi teoksen kovin yhtenäisiä. Osa käännöksistä seuraa, vähintään riimikaavan tasolla, alkuperäisten runojen muodollisia rakenteita tunnollisesti, osa taas ei juuri lainkaan.

Valikoimaan sisältyy onneksi myös todella onnistuneita kohtia. Esimerkiksi runon “Luuttu ja kultaketju” viimeinen säkeistö on rytmiltään ja soinniltaan erittäin kaunis: “Muuttuivat lahjat muutokses myötä / Katkesi ketju, ei luutulla työtä / Mennyttä ovat nyt lahjasi nuo / Tie valheen vie vaienneen luutun luo”. Maininnan arvoinen on myös runon “Hyvästi jää” säkeistö: “Lohtua etsit, ja tuo sitä lisää / uus lapsemme lausuma jokainen sana; / hänet opetatko koskaan sanomaan ‘isää’, / jost’ jäljelle jäi vain kyynelten vana.”

Säkeistöstä on olemassa myös Jaakko Tuomikosken käännös: “Lastamme jos jokeltavaa / lohduksesi ohjaat sa, / tokko silloin ‘isää’ tavaa / tytär äidin neuvosta?” (Englantilaisen kirjallisuuden kultainen kirja, WSOY 1933). Pulkkisen versio on huomattavasti välittömämpi ja tunteikkaampi. Mutta esimerkiksi runon “Stanzas for Music” kohdalla Tuomikoski vie voiton. Tässä Pulkkisen käännöksen “Säkeitä musiikille” alku: “Eipä taikaa Kauneuden / tytärten olla voi / kuin äänes, yllä vesien / se musiikkina soi”. Tässä taas Tuomikosken “Säkeitä sävelille”: “Sulotarten kauneus mikään / ei lumoa niin kuin sun! / Kuin vetten musiikki ikään / sinun äänes hurmaa mun.” (Englantilaisen kirjallisuuden kultainen kirja).

Vastaavasti löytyy verrokki runon “My Soul is Dark” kohdalla. Pulkkisen käännöksen alku kuuluu seuraavasti: “Synkkä sieluni on mun / Jo virittäisit soittimen! / Antaisit kielten sormeilun / sulosävelet suoda sen”. Tässä taas Valter Juvan suomennos vuodelta 1916: “Mua synkkyys vaivaa – harppus tuo, / jos kuuntelemaan taju taipuu, / ja sormin herkin sävel luo, / mi sulosoinnuin sieluun vaipuu.” (Sata runoa, valikoituja maailmankirjallisuudesta, WSOY 1916). Se, kumpi näistä kuulostaa paremmalta, on kai pohjimmiltaan makuasia, mutta tässä kuten useassa muussakin runossa Pulkkisen käännös jää turhan pelkistetyksi ja yksioikoiseksi. Suuri osa Byronin kuvailusta ja ilmaisun vivahteikkuudesta jää uupumaan.

Valittujen säkeiden huippu on Don Juanin (1819-1824) ensimmäisen laulun suomennos. Akateemikko Jerome McGann on nimittänyt Don Juania tärkeimmäksi Englannissa julkaistuksi runoksi vuosien 1667 (jolloin John Miltonin Paradise Lost ilmestyi) ja 1850 (jolloin William Wordsworthin The Prelude ilmestyi) välillä. Tästä ja sen yleismaailmallisesta maineesta huolimatta siitä ei ole koskaan julkaistu suomeksi kuin vain muutamia pätkiä.1

Byron kirjoitti Don Juanin ottava rima -mittaan, jossa jokainen säkeistö (joita ensimmäisessä laulussa on 222) on riimikaavaltaan ABABABCC. Nämä riimit Pulkkinen on säilyttänyt onnistuneesti; kyseessä ei ole ollut mikään pieni työ. Tässä esimerkkinä säkeistö LXXX:

“Puhdasta on rakkaus tuo, eikä siit’ haittaa / tai vaaraa, kaksi nuorta jos toisiansa tapaa, / käteen suukko, sitten suulle kevyt maittaa / Itsehän oon toimista moisista täysin vapaa, / mut kuullut oon, ett’ tekemään noita laittaa / lempi, joka vaella jos ei alle napaa / syytön on, mut minkäs voin, jos ihmiset ei pysy rajoissa, / eipä vika mun oo – varoitinhan heitä ajoissa.”

Parhaimmillaan Pulkkisen käännösvalinnat riemastuttavat. Byron kirjoittaa ensimmäisen laulun viidennessä säkeistössä: “But can’t find any [heroes] in the present age / Fit for my poem (that is, for my new one); / So, as I said, I’ll take my friend Don Juan.”, ja rimmaa siis keskenään ilmaukset “my new one” ja “Don Juan” 2. Moni suomentaja saattaisi tässä siirtää erisnimen “Don Juan” keskemmälle säettä, sillä sille riimin löytäminen suomen kielestä olisi hankalaa. Pulkkisen ratkaisu on kutenkin mitä mainioin: “ainoo, josta aiheeks’ uuden runoni mun on, / on, kuten sanottua, ystävämme Juan, Don.”

Kaikkinensa Valitut säkeet on tervetullut lisä suomenkieliseen Byron-kirjallisuuteen, mutta arvokkaampi se olisi jos sen suomennokset yltäisivät kaikki samalle tasolle – sille, jonka valikoiman parhaat tavoittavat.

Vanhemman runouden, etenkin lyyrisen sellaisen, mielenkiintoisimmat puolet ovat usein muodollisia, ja näin, sanoisin, on myös romantikkojen runouden laita. Jos kääntäessä ei oteta huomioon tekstin ominaisia piirteitä ja keskitytään vain “asian” välittämiseen, jää käännös herkästi puolivillaiseksi ja väärällä tapaa ajattomaksi. Hyvä käännös säilyttää sen, mikä tekee alkutekstistä juuri sen tekstin joka se on, mikä erottaa sen muista. Rakkaus-, luonto- ja tunnelmarunoja löytyy meiltä Suomestakin, ja moiset aiheet harvoin itsessään tekevät runosta mielenkiintoisen. Usein mielenkiintoisempaa on se, millä tavoin näistä aiheista on kirjoitettu, millaisin sanakääntein, riimein ja rytmein, millaisia poeettisia keinoja ja muotoja hyödyntämällä. Rakkautta, luontoa ja tunnelmia on ollut aina – se, mikä muuttuu, on tavat joilla niistä puhutaan ja muodot joita ne kielessämme, ajattelussamme ja elämässämme saavat. Näiden muutosten kartoittamisessa on käännösrunous yksi arvokkaimmista työkaluistamme.

____________

1 Yrjö Jylhä alkoi vuonna 1932 suomentaa Don Juanin ensimmäistä laulua, mutta työ keskeytyi, sillä kiinnostunutta kustantajaa ei löytynyt. Jylhä ehti suomentaa 162 säkeistöä (lähde: Parnasso 4/1957), mutta näistä ei ole julkaistu kuin pieni osa: säkeistöt 38-47 (Parnasso 4/1957) ja säkeistöt 122-124 ja 127 (Englantilaisen kirjallisuuden kultainen kirja). Englantilaisen kirjallisuuden kultaisessa kirjassa ilmestyi myös katkelma Don Juanin toisesta laulusta Jylhän suomentamana. Valter Juva taas on suomentanut pienen pätkän kolmannesta laulusta teokseen Sata runoa: valikoituja maailmankirjallisuudesta.

2 Toisin kuin yleensä, Byronin hahmon tapauksessa nimi lausutaan “Don Joo-one”, niin että nimen jälkimmäinen osa on kaksitavuinen ja rimmaa mm. ilmausten “new one” ja “ true one” kanssa.

Olen helsinkiläinen runoilija, kriitikko ja runouslehti Tuli & Savun toimittaja. Opiskelen teoreettista filosofiaa Helsingin yliopistolla. Runoudessa – niin runoilijana kuin kriitikkonakin – minua kiinnostaa eniten kielen mahdollisuus avata näkymiä jotka muutoin jäisivät piiloon. Toisin sanoen kaikki se, johon voi yltää vain kieliteitse.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmi?Helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarvi?Runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliitti?Monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppi?Kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimija?Toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertoja?Kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsä?Ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatu?Kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!?HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...?HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.
Suodattimen selitykset
  • helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
  • runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
  • monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
  • kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
  • toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
  • kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
  • ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
  • kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
  • haha! -kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
  • hmm…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.