Jarno Pelonranta

Olivia Keltainen
63 sivua
Basam Books 2021
ISBN 9789523790704
helmiHelmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarviRunsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliittiMonoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppiKaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimijaToimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertojaKertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän on pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsäIkimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatuKävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.
Vierailijakritiikit
Reeta Holopainen
Olen runoudentutkimukseen ja ekokritiikkiin erikoistunut filosofian tohtori ja kirjallisuudentutkija Helsingin yliopistosta. Kriitikkona olen kiinnostunut erityisesti ihmisen luontosuhdetta, ympäristö- ja eläinaiheita käsittelevästä runoudesta sekä yhteiskunnallisiin teemoihin nivoutuvasta lyriikasta. Suhtaudun kuitenkin innolla runouden lajiin ylipäätään ja syvennyn uteliaisuudella kaikenlaisiin runoteoksiin.

Keväänkirkas esikoisteos

Reeta Holopainen

Jarno Pelonrannan esikoisteosta Olivia Keltaista tuntuu sopivalta kutsua hyvän mielen runokirjaksi. Sen sanat soljuvat keväänkirkkaina ja jättävät lukijalle vähän samankaltaisen olon kuin pulahdus aurinkoiseen järveen: virkistyneen, valoisan ja jotenkin seestyneen. Teos ei ole kaunokirjallisilta keinoiltaan innovatiivinen tai sisällöltään järisyttävän omaperäinen, mutta se onnistuu kaappaamaan kauniiksi kieleksi herkistyneitä tuokiokuvia sekä tarkkanäköisiksi laajenevia pohdintoja luonnon merkityksestä, ajasta, ihmisen paikasta ja runoilijuudesta. Teoksen sivuilla vilahteleva Olivia näyttäytyy muusana ja valon hahmollistumana, joka kannattelee puhujan uskoa maailman jatkuvuuteen ja runonluomiseen.

Luonto eläimineen ja vuodenkiertoineen on kirjassa keskeisellä sijalla, mutta teos ei kiinnity poliittisen ympäristörunouden perinteeseen vaan paikoin muistuttaa naivistiseksikin kutsuttua havaintokeskeistä luontorunoutta, jota kirjallisuudentutkija Karoliina Lummaa on väitöskirjassaan (2010) määritellyt. Puhujan vetäytymien taka-alalle antaa tilan ympäristöön tarkentumiselle, jota tuodaan onomatopoeettisella jäljittelyllä lähemmäs lukijaa: ”Lokki lentää, tai lintu, / joutsen kurki asettuu karille / lepäämään / Kiiu kiiu kiiu / kiu kiu kiu kiu kiu kiu kiu”. Runoissa ei kuitenkaan liikuta pelkästään havainnoinnin tasolla, vaan luonnonelementit ylittävät myös maiseman ehtoja ja synnyttävät vaikuttavaa kuvallisuutta: ”voikukat tähtikuvioissa. / pellot galaksikatalogiessa. (- -)”

Vaikka Olivia Keltainen on tunnelmointiin kallellaan, ei teos jättäydy eskapismin sisälle, vaan säkeistä löytyy välillä teräviäkin kannanottoja: ”Entropian järjestys on luonnon järjestystä. / maa kuuluu jokaiselle eikä kenellekään.” Luonnon luovuttamaton merkitys ihmiselle ja ihmisen paikka osana luontoa hahmottuvat teoksessa temaattisiksi juonteiksi, mutta perinteiseen ympäristöpöhinään suhtaudutaan runoissa kriittisesti: ”Metsässä ei ole politiikkaa; / valkoiset ja vihreät samalla puolen. / Olivia läntisrinteellä / kuperkeikkaa, / huokaa ja tuuli / kasaa eilispäivän lehdet, / postilaatikoissa / mainostetaan ekologista elämäntapaa / 90 vuoden osamaksulla”. Kepeästä ensivaikutelmasta huolimatta ihmisen luontosuhteen monimutkaisuus välittyy vähin elein.

Valoa hohkava Olivia Keltainen sopii lähestyttävyytensä vuoksi suositukseksi monenlaisille lukijoille, niin lyriikan suurkuluttajille kuin sellaisillekin, jotka vielä käynnistelevät suhdettaan runouteen. Teokseen tarttumista voi suositella ylipäätään kaikille niille, jotka syksyn hiipiessä iltoihin kaipaavat vielä hieman auringon kosketusta.

Reeta Holopainen
Olen runoudentutkimukseen ja ekokritiikkiin erikoistunut filosofian tohtori ja kirjallisuudentutkija Helsingin yliopistosta. Kriitikkona olen kiinnostunut erityisesti ihmisen luontosuhdetta, ympäristö- ja eläinaiheita käsittelevästä runoudesta sekä yhteiskunnallisiin teemoihin nivoutuvasta lyriikasta. Suhtaudun kuitenkin innolla runouden lajiin ylipäätään ja syvennyn uteliaisuudella kaikenlaisiin runoteoksiin.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmiHelmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarviRunsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliittiMonoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppiKaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimijaToimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertojaKertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän on pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsäIkimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatuKävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.
Avainsanat