Juha Rautio

Trad.
66 sivua
Enostone 2021
ISBN 9789527389614
Olen informaatikko, kriitikko ja esseisti Helsingistä. Runoudessa minua kiinnostavat niin ruumiillisuus kuin ympäristö, ihmisten väliset suhteet kuin luonnonilmiötkin. Ajatuksella tehdyt kokeilut innostavat aina. Proosan ja runon rajoilla tapahtuvilla asioilla ja genrehybrideillä – kuten esseemäisiä elementtejä sisältävillä runoteoksilla – on sydämessäni erityinen paikka.

Nyt on vaikeaa tekstiä, ajattelen ensin kokoelman alkusivujen äärellä. Välillä tällaisissa tilanteissa iskee jopa pelko: pystynkö sanallistamaan tämän kokemuksen, olemaan analyyttinen? Lukutapojen mahdollisuudet avautuvat runonsäkeistä kuin kimppu, ja horisonttien määrä ylittää näkökentän. Mutta jatkan lukemista, tartun kiintopisteisiin; kokoelman nimi on Trad. Ajattelen traditiota, perinnettä, toistuvaa tapaa, ja mitä se teoksen kehyksissä voi tarkoittaa.

Juha Rautio luottaa kirjassaan säerunouteen, ja tekstien pituudet vaihtelevat tuottaen tarvittavaa liikettä. Rytmi elää, hengittää ja polveilee.

Prologimainen avausruno kuvaa minulle miehen sulautumista puun sisään, ihmisyyden unohtamista. Ensimmäisessä osastossa puhuja ei vastaa kun hänelle puhutaan, joskus voi sanoa ”ääneti sanan tai pari”. Tekstit edellyttävät tarkkaa lukemista, minkä vertauskuvaksi muodostuu eräs teoksen runo: ruosteinen kohta metallitankissa on aluksi vain ääriviivojen rajaama kuvio, mutta pidempään katsomalla yksityiskohdat ”nousevat esiin pinnasta / havaintojen räjähtävänä kukintona”. Seuraavaksi vastaan tulevat “valkoisten miesten rivit” avautuvat minulle armeijana, toisaalta värin korostaminen vie ajatukseni ns. epävirallisiin armeijoihin, kuten äärioikeistolaisiin katupartioihin. Käskystä seisovat rivit kumpuavat pelon perinteestä.

Toisessa osastossa maaseutumaisema osoittautuu yllättäväksi, paikoin groteskin vinksahtaneeksi, mutta silti idyllin pilkahduksia näkyy. Ympäristö näkyy runoissa moninaisina kasveina, eläiminä ja maiseman piirteinä. ”Haavan musta lehti”-osasto jakaa kokoelman keskeltä ja tarkentaa ajatuksiin, joita puhujan isän kuolemasta syntyy. Tuntemukset eivät ole mustavalkoisia, muistikuvat häilyvät. Puhumattomuus palaa teemana: ”enkä tiedä puhuimmeko koskaan kunnolla, / ilman naamioita, rooleja joista kumpikaan / ei osannut päästää irti.” Jälkiviisauden sietämätön kipeys; onneksi riveiltä välittyy myös rauhallinen suhtautuminen, armollisuuden tuntu. Mustuus ei niele kaikkea.

Puolivälin jälkeen runot ovat täynnä synestesiaa, aistit hyppivät toistensa paikalle – vai onko kyse puhujan mielen harhailusta, kun arki on mennyt sekaisin? Kuvien virta kulkee vapaiden mielleyhtymien kautta. Vahvimmillaan kuvat pysäyttävät, saavat henkäisemään: “Kaikki piirtyy / niin terävänä, että pelkään / viiltäväni itseäni maisemalla.”

Kaikkien tekstien suhteesta traditioon en saanut kiinni. Ehkä avain sijaitsee kohdassa ”– – opitaan pois, / eletään niin kuin harjoittelisimme vasta.” Runot ovat uuden olemisen harjoittelua. Kokonaisuutena minun on edelleen vaikea luonnehtia teosta; onneksi emme jakele täällä tähtiä. Sain kuitenkin sanallistettua kokemustani – pystyin ylittämään pelon.

Olen informaatikko, kriitikko ja esseisti Helsingistä. Runoudessa minua kiinnostavat niin ruumiillisuus kuin ympäristö, ihmisten väliset suhteet kuin luonnonilmiötkin. Ajatuksella tehdyt kokeilut innostavat aina. Proosan ja runon rajoilla tapahtuvilla asioilla ja genrehybrideillä – kuten esseemäisiä elementtejä sisältävillä runoteoksilla – on sydämessäni erityinen paikka.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmiHelmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarviRunsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliittiMonoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppiKaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimijaToimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertojaKertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän on pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsäIkimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatuKävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.