Kreikkalaista runoutta tappion maisemista

Aurinkokelloa lukiessa tulee mieleen Krister Kihlmanilta peräisin oleva fraasi ”tuuliajolla tappion maisemissa”. Valikoiman lähtökohta on nimittäin Kreikan velkakriisi. Suomessa hallitsi noihin aikoihin oikeistopopulistinen kertomus, jonka mukaan laiskat kreikkalaiset olivat eläneet yli varojensa. Kriisillä oli kuitenkin karmivat seuraukset tavallisille kreikkalaisille.

Runous kykenee proosaa nopeammin reagoimaan yhteiskunnallisiin muutoksiin. Valikoiman toimittanut kirjallisuudentutkija Athína Róssoglu kuvaa esipuheessaan, kuinka runoilijat jalkautuivat kriisin aikaan kaduille ja politiikan pariin yrittäen ”lunastaa asemansa kansalaisina”. Tuloksena on kollektiivisten ja yksilöllisten kokemusten rajapinnassa syntyvää runoutta, joka ei jää pelkäksi kantaa ottavaksi käyttötaiteeksi vaan tuntuu merkitykselliseltä myös toiseen aikaan ja kieleen siirrettynä.

Mukana on kokonaista 32 runoilijaa, jotka ovat syntyneet 1960–80-luvuilla. Valikoiman runot on kirjoitettu vuosina 2007–2021 eli kriisin molemmin puolin. Runot ovat kieleltään ja keinoiltaan monipuolisia, muoto vaihtelee sonetista ja proosarunosta visuaalisiin kokeiluihin. Vaikka keskiössä onkin spesifi yhteiskunnallinen konteksti, valikoima sisältää runoja myös yleismaailmallisista aiheista, kuten rakkaudesta ja uskosta.

Runojen yleissävy on synkkä. Hallitsevia tunteita ovat nöyryytys ja voimattomuus; omasta kohtalosta päätetään jossain muualla. Yksilö tasapainoilee kapinan ja alistumisen välillä, kuten Jórgos Líllisin runossa ”Muodollinen ilmoitus”: ”sisälläni / juoppo / antikonformisti apina / yllyttää / mutta ei sillä väliä / en uskaltaisi / kuitenkaan”. Runokuvissa toistuvat ahtaat tilat, kuten häkit ja verhoilla suljetut huoneet.

Runous voi sanoittaa vaikeita kokemuksia ja tuoda ihmisiä yhteen hädän hetkellä, mutta toisaalta sanat voivat tuntua riittämättömiltä ja jopa menettää merkityksensä. Mitä merkitsivät poliitikkojen lupaukset pitää Kreikan puolia? Mitä merkitsi sana ”ei”, jonka 61% krekkalaisista lausui kansanäänestyksessä hätärahoituspaketin ehdoista kesällä 2015? ”Heräsin tänään. Kahtakymmentä sanaa köyhempänä”, kirjoittaa Thomás Tsalapátis runossa ”Alikielisyys”. Runon edetessä se sisältää yhä vähemmän sanoja ja yhä enemmän tyhjiä kohtia.

Runoja ei ole järjestetty runoilijan mukaan vaan aiheittain, jolloin runot ovat vuoropuhelussa keskenään. Ratkaisu on sinänsä oikea, mutta aiheiden valitseminen – tai nimeäminen – ei ole täysin onnistunutta. Nyt tuntuu, että aiheet eristetään liikaa omiksi karsinoikseen – miksi erottaa ”politiikka” omaksi osastokseen, jos koko valikoiman lähtökohta on poliittinen? Asian olisi voinut ratkaista yksinkertaisesti antamalla osastoille hieman runollisemmat ja monitulkintaisemmat nimet.

Taiteen yhteiskunnallista tehtävää ja muutosvoimaa on pohdittu viime vuosina paljon. Kreikkalaisten runoilijoiden näkökulma on, että runous voi auttaa jatkamaan elämää, vaikka toivo paremmasta tuntuisikin kaukaiselta.