Runoteos, joka on olemassa
Runous saattaa hyvinkin olla paras tapa käsitellä ontologian ja epistemologian peruskysymyksiä. Kysymyksiä olevaisuudesta, olemisesta, olemassaolosta. Tiloista, objekteista, subjekteista ja niiden kokemuksellisista rajoista.
Henrik Pathirane kirjoittaa teoksessaan olem (Poesia, 2021) erilaisista olemisen muodoista: kehollisesta, alitajuisesta, yksilöllisestä, kollektiivisesta, inhimillisestä ja ei-inhimillisestä. Esimerkiksi sienten ja itiöiden erilainen olemisen tapa kiinnostaa puhujaa, joka palaa aikansa olevaisuutta tarkasteltuaan aina samaan johtopäätökseen: kaikki oleminen on yhteistä.
Ontologiaa tarkastellessa esiin nousee kysymys todellisesta. Olevaisuuden hatarista perusteista huolimatta tunteet ja kokemukset ovat olemassa. 1800-luvulla ymmärrettiin, että minulla on keho, jonka kautta havaitsen ja tunnen, ”häilyn”, kuten Pathirane kirjoittaa. Se on todellista. Runopuhujan flunssa palauttaa hänet fenomenologisten perusasioiden äärelle. Ja tauti, sekin yrittää vain elää.
Kirjoitan ”minulla on keho”, koska olevaisuus on jaettua. Peilaamme itseämme toisiimme ja ympäristöön kuin taajama-alueen liikennemerkki teoksen kannessa. Tähän viitannee myös teoksen nimi: olen, olemme, oleminen, olemassaolo, olem.
Pathirane käyttää suomalaisestakin kokeellisesta runoudesta tuttua keinovalikoimaa. Osa runoista kulkee kuiteilla, joista on luettavissa pizzatilauksia. Toimitusohjeisiin Pathirane on kirjoittanut lähettejä todennäköisesti askarruttaneita ajatelmia, kuten ”säännöllisesti näennäisen seesteisissä seisakkeissa jatkuvan kasvun terassitasanteilla”. Kuittirunoja on Suomessa taiteillut aiemmin ainakin Arja Karhumaa, mutta Pathirane palauttaa kuitit vielä Karhumaata vahvemmin arkikokemukseen. Toisin kuin Karhumaalla, Pathiranen kuitit ovat aitoja tositteita myöhäisillan ruokatilauksista.
Runous nojaa kehittämäämme olemassaolon muotoon ja tapaan: merkkeihin. Juuri siksi se lienee, kuten alussa aprikoin, paras tapa käsitellä olemassaoloa. Merkit ja sanat muodostavat todellisuutta niiden käytön mukaan, ja olemme kaikki vastuussa. Kuittirunouden muodon ottavan found poetryn elementtien lisäksi olem sisältääkin kieltä ja merkkejä tutkivaa konkreettista runoutta. Pathirane asettelee tavuja paperille lukijan yhdisteltäviksi. Metodi tuo esiin sanatasolla teoksen läpiajatuksen: jokainen merkityskokonaisuus on osiensa summa, samoin kuin mikä tahansa oleva muodostuu muista olevaisista asioista.
Lähes jokaisen sivun alalaitaan on rajattu tilallisuutta käsittelevä alueensa alaviivojen ja pisteiden avulla. Tila ottaa oman tilansa, kuten esimerkiksi tämä tila erään sivun alalaidassa: ”Täältä näkee muualle. Jos kantautuvia ääniä kuuntelee tarkasti, voi kuulla, kuinka aallot sukeltavat tiheämpään aineeseen tai puristuvat suppiloon, kuinka ne hajoavat tavuiksi tai erkaantuvat ja muuntuvat toisiksi.” Kuulen äänen kirkkaasti, joten sen täytyy olla todellinen.
Minulla, sinulla ja Pathiranen runoteoksella on jotakin olennaisen yhteistä: olemme kaikki olemassa.
Kommentit kritiikkiin