Kaija Rantakari

Kertosäe
54 sivua
WSOY 2023
ISBN 9789510484531
Olen vapaa kirjoittaja ja Runografissa kriitikkona toimimisen lisäksi myös alustan avustava toimittaja. Runoudessa minuun vetoaa kielen mahdollisuus luoda toisenlaisia hahmottamisen ja olemisen tapoja. Innostun, kun teksti puhuttelee siten, ettei vaikuttumisen syitä heti ymmärrä.

Kaija Rantakarin Kertosäkeessä kaiken keskiössä on kosketus. Sanamäärältään niukka, fragmentaarisesti virtaava kokoelma vie lukijan rakastetun kohtaamiseen, iholle ja syleilyn hämärään. Rantakari vakiinnuttaa asemaansa kytevästä halusta kirjoittamisen taitajana, mikä kävi jo selväksi edellisen teoksen Salit (Poesia 2021) kohdalla.

Kertosäkeen estetiikka on rajattu tarkasti. Maailmaa rakentavat kuohuviini, sametti, sumu sekä kaupunki porttikongeineen ja rappukäytävineen. Runokuvat ja kieli ammentavat romantiikan traditiosta: ”kukat eivät koskaan palaa nuppuihinsa”. Sävyssä kuuluu lempeä dekadenssi. Intiimien ja suureellisten runojen lukemiselle tarvitaan sopiva mielentila, jotta hekumoivalle supatukselle voi antautua. Niukkuus rakentaa tiheää odotuksen tuntua pääsääntöisesti polttavasti. Kun puhuja toteaa, kuinka ”aukeamat seuraavat toisiaan / sormien keinut / siellä, täällä” tuntuu että lukijan suuntaan flirttaillaan.

On riemastuttavaa lukea eroottisesti latautunutta runoutta, jossa ei kaivata lootuksentuoksuiseen puutarhaan vaan ohjataan puutarhassa vierailijaa. Vasten perinteistä kaksimielistä kukkatarhaan kaipausta on Kertosäkeen säkeistö ”jos kielesi koristelee iltani, / ovat yöni puutarhat / kirkkaat, kirkkaat” raikas, puhutteleva ja hauska. Seksuaalisuuden kuvaus on hiottua, dramaattista, kielitietoista ja vielä lisäksi vähän kinkyä: ”hengityksen tumma hevonen, / pidätän sitä reidet väristen / sinäsinä siinäsiinä // tulet kun pyydän”. Runo todellakin huohottaa!

Kertosäkeen sielun sukulainen voisi olla vaikkapa Atte Koskisen Silmittömyys (WSOY 2022), joka myös tiukalla aiheen, kielellisen rekisterin ja muodon rajauksella tuo kahden kohtaamisen jännitteitä liki niukkaan ilmaisuun nojautuen. Samaan jatkumoon voisi asettaa vielä varhaisemman koskettamista ja tunteiden dramatiikkaa huokuvan kotimaisen runoteoksen, Kaj Kalinin Veressä (WSOY 1994). Kertosäkeellä on lisäksi vieläkin läheisempi teossukulainen. Rantakari ja valokuvaaja Martti Jämsä ovat aiemmin toteuttaneet runoa ja valokuvaa yhdistävän kirjakäärön – Vapaan valuman (Bokeh 2021).

Lukiessani Kertosäettä tunnistan useita säkeitä taiteilijakirjasta, jossa erityisen hurmaavaa oli poikkeuksellinen materiaalisuus. Halun polte tuntui valuvan sormissa kääröä auki rullaillessa. Toki myös Kertosäkeen merkitysverkkoihin vaikuttaa teoksen materiaalisuus. Kirjan pieni koko korostaa niukkuutta, jonka kautta koko teoksen poetiikka rakentuu. Elina Warstan suunnittelema musta kansi kertaa kohokullattuja käsiä ja pienuus lisää intiimiä tuntua. Teosten sisaruus ilahduttaa ja panee haaveilemaan todellisuudesta, jossa myös suuremmat kustantamot uskaltaisivat kokeilla kirjaesineen materiaalisilla  mahdollisuuksilla villimmin.

Kun käännän Kertosäkeen viimeistä sivua tunnen kaipausta. Tahtoisin enemmän, päästä vielä syvemmälle teoksen maailmaan. Jään intiimiydestä huolimatta, ja osittain sen myötä, lopulta etäälle. Suuren hekuman jälkeen loppu koittaa miltei leikaten. Viimeisissä, jopa teatraalisissa, säkeissä on tarinallisen lopun kiinni naulavaa selittävyyden makua: ”minä ajattelen sinua yhä, / sillä minä ajattelen kaikkia hyvin kauan”. Toisaalta dramaattisuudelle sopii olla uskollinen. Tietyssä mielessä polttopisteensä haluun keskittävä kokoelma tarjoaa lukijalle kaipuun kokemuksen, jota se myös kuvaa. Onko tämä taas kiusoittelua, odotuksen pitkittämistä? Kenties, teos tuntuu vastaavan kun kannet sulkeutuvat keimaillen.

Olen vapaa kirjoittaja ja Runografissa kriitikkona toimimisen lisäksi myös alustan avustava toimittaja. Runoudessa minuun vetoaa kielen mahdollisuus luoda toisenlaisia hahmottamisen ja olemisen tapoja. Innostun, kun teksti puhuttelee siten, ettei vaikuttumisen syitä heti ymmärrä.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmiHelmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarviRunsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliittiMonoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppiKaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimijaToimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertojaKertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän on pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsäIkimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatuKävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.