Meditatiivinen lukukokemus pysäyttää havainnon äärelle

Pauli Hautalan esikoisteos Katseen maanosat tarjoaa rauhallisen, lähes meditatiivisen lukukokemuksen.

Katseen maanosissa liikutaan pihapiirissä, kotona ja muissa arkisissa ympäristöissä. Tehdään havaintoja luonnosta, kasvatetaan lapsia, uidaan. Katse pysähtyy havainnoimaan ja löytää merkityksiä pienistä asioista, kuten hyönteisistä, puista ja juoksukilpailuista. Katseelle uskollisesti havainnot ovat kuvia. Teksti luo omanlaistaan kuvastoa läpi koko teoksen, vaikka katseen kohteet vaihtuvat.

Hautalan teoksessa luonto kohtaa teknologian, rakennetun ympäristön ja ihmisen luomat instituutiot: ”Kun suljet silmäsi vanhainkodissa, jossa robottihoitaja tarjoilee sinulle synteettistä teetä, näet vihdoin kaikki yökkösten ja nollien juoksevat sarjat.”

Kun on katse, täytyy olla myös katsoja. Teoksessa on selkeästi minämuotoinen puhuja, mutta häntä me emme näe. Runot rakentuvat havainnoista, jotka on muotoiltu säntilliksi tekstiruuduiksi. Kieli on vakavaa, rauhallista ja toteavaa. Tekstissä on kuitenkin myös huumorin pilkahduksia, havainnoissa lempeyttä ja lämpöä. Havaintojen raportointi on tarkkaa ja keskittynyttä.

Teoksen puhujan katse kiinnittyy pieniin yksityiskohtiin – eläinten, kasvien ja lasten maailmaan. Lapsi ei ehkä tunne kelloa, mutta se kiehtoo esineenä. Tietoisuus ikkunalasista tulee vasta kun opettaja on huomautuksellaan luonut siitä rajan.

Runojen proosallinen muoto antaa odottaa kerronnallisuutta ja jonkinlaista etenemistä. Monotonisen arjen ja omalakisen luonnon kohtaamisesta syntyvät hetket luovat kuvia, joiden pinnan alla tapahtuu paljon – pintapuolinen rauhallisuus piilottaa sisäänsä vahvoja jännitteitä. Lukijana pääsemme kurkistamaan arjen toisteisuuden ja tylsyyden tuolle puolen esimerkiksi mäyrien liikkeitä seuraamalla. Kielen ja havainnon yhtäaikainen naiivius ja tarkkuus avaavat portin.

Silti minulla on vaikeuksia päästä teoksen kielen monotonisuuden toiselle puolelle, välissämme on lasi tai jokin raja. Välillä kuvien pysähtyneisyys ja havaintojen ruumiillinen sisäänpäinkääntyneisyys alkaa ahdistaa. Katseen maanosat on niin tasapainoinen, että olisin kaivannut siihen jotain rikkovaa, säröä kuvien, havaintojen ja hitaiden tilanteiden sekaan. Onneksi silloin tällöin väliin tulee huumoria: “Leikkauksessa noudatetaan lattialle putoavan sisäelinsiirteen suhteen viiden sekunnin sääntöä. Verenpaineen mittaaminen työpäivän aikana koituu hyväksi, mikäli toimenpiteiden määrässä säilyy kohtuus.”