Valikoinut ja suomentanut Mirja Hovila (kääntäjä)

Viisi miestä veneessä

Runoja uudesta Latviasta
211 sivua
Paperiporo 2023
ISBN 9789526503929
Olen helsinkiläinen kriitikko ja suomentaja. Erikoisalaani ovat runous ja romaanisen kielialueen kirjallisuus. Runoudessa nautin siitä, että jokin voi mennä yli hilseen ja silti tuntua valtavan merkitykselliseltä.

Latvialainen runous elää pienimuotoista kultakautta – ainakin Suomessa. Balttimaan runoutta on suomennettu viime aikoina poikkeuksellisen paljon. Kiitos kuuluu kääntäjä Mirja Hovilalle ja tämän Paperiporo-kustantamolle, joka on julkaissut muun muassa modernismin edelläkävijän Aleksanders Çaksin ja Ruotsiin emigroituneen Juris Kronbergsin runoutta. 

Tällä kertaa on vuorossa nykyrunouden antologia, jonka runoilijat ovat syntyneet 1950–90-luvuilla. Mukana on viisi miesrunoilijaa ja ”bonusmiehenä” Henriks Eliass Zēgners (s. 1995), jolta porukan nuorimpana on käännetty muita vähemmän runoja. Aivan täysin tuntemattomia eivät valikoiman miehet ole, sillä Eduards Aivarsia (s. 1956), Kārlis Vērdiņšiä (s. 1979) ja Arvis Vigulsia (s. 1987) on julkaistu aiemmissa latvialaisen runouden antologioissa. 

Kaikki kuusi runoilijaa ovat aloittaneet uransa joko perestroikan aikana tai Latvian itsenäistymisen jälkeen. Valikoiman läpi kulkee useitakin punaisia lankoja. Runojen kuvasto ammentaa tyypillisesti arjesta ja sen vaatimattomista puitteista. Kārlis Vērdiņšin runo kuvaa epäsuhtaa kulutusyhteiskunnan luomien halujen ja latvialaisten arkitodellisuuden välillä: ”Televisiossa sulatetaan voita, paistetaan etanoita, pilkotaan perunoita. Olisipa meillä uuni, mitä kaikkea me voitaisiinkaan paistaa!”

Maan menneisyys on läsnä välillä suorana neuvostoaikojen satiirina, mutta vielä useammat runot käsittelevät unohdusta ja virallisen historiankirjoituksen katvealueita. Arvis Vigulsin runossa kysytään, ”miten monta kertaa voi pestä kankaan, ennen kuin se alkaa hajota?” Jānis Elsbergsin (s. 1969) runoissa taas kuvataan, miten Riian kaupunkikuvasta on häivytetty juutalaisväestön historia: poltetun synagogan paikalle on rakennettu valintamyymälä. 

Muodon puolella runoilijoita yhdistävät ainakin proosarunot ja mitallisuus. Latviankielisiä proosarunoja tunnetaan jo 1800-luvulta, ja Kārlis Vērdiņš on tehnyt aiheesta väitöskirjansa. Mitallisuus ja siihen liittyvän käsityötaidon arvostaminen puolestaan ovat venäläisen runouden vaikutusta. Tässä on selvä ero suomenkieliseen runouteen: meillä mitallinen runous kuoli lähes sukupuuttoon modernismin myötä. Valikoiman mitalliset runot on myös suomennettu onnistuneesti mittaan.

Latvialainen nykyrunous on antologian perusteella myös silminpistävän humoristista ja tarinallista. Huomattavan suuri osa valikoimasta koostuu erilaisista anekdooteista ja vitsirunoista. Esimerkiksi Eduards Aivars leikittelee runojen otsikoilla, jotka ovat pidempiä kuin itse runot: ”Runo siitä huolesta, että taskussani, vaikkakin suljettuna, on matkapuhelin, ja vaikkei se ole päälläkään, se on silti kuin pommi, ja pelkään räjäyttäväni tai pysäyttäväni näyttelijöiden sydämet”.

En tiedä, mikä merkitys runojen esittämisellä on latvialaisessa runokulttuurissa, mutta Suomessa tarinallisuus ja punch linet ovat tyypillisiä nimenomaan lavarunoudelle. Herkän lyyristä, elegistä tai mietiskelevää runoutta valikoimassa on yllättävän vähän. Toisaalta tarvitsee vain lukea Aleksanders Çaksia ja Juris Kronbergsia huomatakseen, että huumorilla on latvialaisessa runoudessa pitkät perinteet. 

Antologian vakavimmat äänenpainot tulevat, kiinnostavaa kyllä, nuoremman polven runoilijoilta. Duunaritaustaisena runoilijana huomiota herättänyt Jānis Tomašs (s. 1984) kuvaa latvialaisten miesten ongelmia aikana, jolloin elämä on aineellisesti turvatumpaa mutta henkisesti köyhää. Eräässä runossa isän kuolema paljastaa puhujan yksinäisyyden: ”äkkiä minä tajusin / minulla ei ole yhtään ystävää jolle soittaa / muurahaiset vain siirtelevät tätä hetkeä / hippunen kerrallaan”.

Joku saattaa ihmetellä, miksi valikoimassa on pelkkiä miehiä. Hovila kuitenkin paljastaa esipuheessaan, että seuraavaksi on naisten vuoro.  

Olen helsinkiläinen kriitikko ja suomentaja. Erikoisalaani ovat runous ja romaanisen kielialueen kirjallisuus. Runoudessa nautin siitä, että jokin voi mennä yli hilseen ja silti tuntua valtavan merkitykselliseltä.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmi?Helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarvi?Runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliitti?Monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppi?Kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimija?Toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertoja?Kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsä?Ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatu?Kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!?HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...?HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.
Suodattimen selitykset
  • helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
  • runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
  • monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
  • kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
  • toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
  • kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
  • ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
  • kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
  • haha! -kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
  • hmm…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.