Markus Palmén

Suklaaöylätti
107 sivua
Kustannusosakeyhtiö Hai 2022
ISBN 978-952-7307-21-2
Olen filosofian väitöskirjatutkija ja kirjoittaja. Kirjallisuuskriitikkona olen kirjoittanut eritysesti runoista ja esseistä, mutta kirjoitan myös fiktiosta ja tietokirjallisuudesta.

Markus Palménin esikoisrunokokoelma Suklaaöylätti hersyy mutta hiljaisesti. Runot käsittelevät isyyttä ja vanhemmuuden arkea, Palménin synnyinkaupunkia Helsinkiä, ja jokaista koskettavia suuria teemoja: nuoruutta, vanhenemista, rakkautta. Tiiviiksi taitettu nide sisältää yllättävän paljon tekstiä. Teos muistuttaakin enemmän kokonaisuutta, josta voi poimia sieltä täältä itseä koskettavia runoja, kuin vakavamielisen esikoisrunoilijan ytimekästä ja taidoillaan briljeeraavaa, yhden teeman ympärille kiertyvää manifestia.

Poikkeuksellisen runokirjasta tekee lukuohjeiden määrä. Tavanomaisen takakansitekstin lisäksi teoksessa on esipuhe, sisällysluettelosta löytyy osien nimien lisäksi kuvaukset osioiden aiheista, ja ensimmäiseen osaan johdatellaan ”esisanoin”. Puheliaisuudellaan Palmén vaikuttaa siltä, ettei aivan luota lukijan kykyyn tarkastella runoja ja sitä, mikä niissä on olennaista.

Sama vaikutelma toistuu runoissa, jotka ovat paikoitellen häkellyttävän hyviä: ”Lapsen ei kuulu osata kuolla / lapsen ei kuulu osata kuolla / tai jos on pakko / lapsen kuuluu kuolla / niin kuin nukahtaisi päiväunille / tai niinkuin he äkkiä heräävät uuteen päivään / ilman kysymyksiä, voimakkaina.” Puheliaisuus tuppaa loistavien säkeiden tielle, myös edellä siteeratussa runossa. Timantit uhkaavat hukkua summaaviin loppukaneetteihin, jotka ohjaavat lukijan tulkintaa liiaksikin: ”Ehkä ymmärrän kaiken väärin. / Ennen juuri lapset kuolivat perheistä joukoittain. / Opettivat siihen vanhempansa / jotka ajattelevat kaiken vaikeaksi.”


Teoksen eetosta kuvaa kiinnostavalla tavalla esipuheesta löytyvä pohdinta, jonka liitän kirjoittamisen tilaan Suomessa laajemminkin: ”Olen ammattikirjoittaja ja luen paljon suomalaista klassista ja nykyrunoutta. En kuitenkaan osaa asemoida itseäni nykyrunouden kentälle, enkä tunnistaa ja tunnustaa esikuviani tai vaikutteiden antajia. Suklaaöylätti onkin kirjoitettu eräänlaisessa oman makuni ja vaistoni muodostamassa kaikukammiossa.” 

Tämä vihjaa taipumukseen, joka suomalaisten kirjoittajien keskuudessa tuntuu yleistyneen. On tärkeämpää julkaista kirja kuin antaumuksella paneutua kirjallisuuden ydinainekseeen eli kieleen, tai aiheisiin, joista kirjoittaa. Jos hieman kärjistää, niin tyypillisesti ”oman makunsa ja vaistonsa muodostamassa kaikukammiossa” kirjoittaminen tuottaa itseensä käpertynyttä, vain kirjoittajalleen avautuvaa tekstiä, josta lukija saa hyvin vähän irti. Ajatukset teksteissä ovat kuluneita, koska kirjoittaja ei pohdi oman tekstinsä vuorovaikutusta kielen saati muun kirjallisuuden kanssa. Hän ei tutkaile, mitä aiheesta on jo kirjoitettu, vaan keksii pyörän uudestaan.

Palmén on taitava kirjoittaja, eikä yleensä sorru sielun syvimmissä kammioissaan piileskelyyn. Esimerkiksi mieheyden, isyyden ja isän ja lapsen suhteen kuvaaminen on monin paikoin hienon omintakeista: ”Jännitin lihakseni / pieneksi pojaksi / nuoreksi mieheksi / oikeaksi mieheksi. // Asettelin jäsenet sopiviin kulmiin / jaksanko kannatella niitä kaikkien edessä? // Milloin ne raukeavat, asennot? Milloin vaivalla rakennetut yhdistelmät / ravistellaan osiinsa?”

Toki runoilijan täytyy tarkastella kieltään ja ajatuksiaan, jotta voi ylipäänsä kirjoittaa. Silti jossain vaiheessa kannattaa kääntyä kohti maailmaa. Vain siten voi havaita kaikki jo keksityt pyörät, joiden joukkoon omansa voi ylpeydellä lisätä.

Olen filosofian väitöskirjatutkija ja kirjoittaja. Kirjallisuuskriitikkona olen kirjoittanut eritysesti runoista ja esseistä, mutta kirjoitan myös fiktiosta ja tietokirjallisuudesta.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmiHelmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarviRunsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliittiMonoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppiKaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimijaToimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertojaKertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän on pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsäIkimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatuKävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.