Kesytetty villirunous

Kääntäjä ja toimittaja Rita Dahlin (nyk. Pulli) toimittaman käännöskokoelman Villielämää. Nuoren galicialaisen runouden antologia kerää yhteen galicialaisen runouden uutta sukupolvea. Runot on suomennettu galegosta, jota puhutaan Galician itsehallintoalueella Luoteis-Espanjassa. Puhujia on noin kolme miljoonaa; Espanjan hallinto pyrki hyvin pitkään tukahduttamaan galegon muiden vähemmistökielten tapaan. Puhujien määrä saattaa tuntua suurelta vähemmistökieleksi, mutta kriitikko Janne Löppönen huomauttaa osuvasti Nuoressa Voimassa, että galicialaiset runoilijat jakavat kieleen liittyvien kamppailujen vuoksi yhteistä maaperää enemmän saamelaisrunoilijoiden kuin valtaväestön suomenkielisten runoilijoiden kanssa. 

Villielämää-runokokoelman lähtökohdat ovat mainiot. Dahl on poiminut teokseen runoja aidosti nuorilta galicialaisilta runoilijoilta; mediaani-ikä paikantuu 80-luvun loppupuolelle tai 90-luvun alkuun. Kirjallisuuskentän katveeseen jääneiltä kielialueilta käännetty runous on arvokasta monestakin syystä, ja erityisen merkitykselliseltä tuntuu olemassaolonsa puolesta kamppailevista kielistä käännetty runous. Markkinapotentiaalia tuskin on, mahdollisuuksia oppia kielestä ja olemassaolosta sitäkin enemmän. Runokokoelman kustantamo, Tommi Parkon luotsaama Parkko kustannusliike onkin ollut käännösrunouden kustannusohjelmallaan yksi suomenkielisen runouskentän viime vuosien uranuurtajista.

Nuorten galicialaisten runoilijoiden teksteissä toistuvat yleisinhimilliset mutta nuorten kokemusmaailmaa heijastelevat teemat, kuten nuoren aikuisuuden myrskyisyys, menneisyydestä ja tulevasta asioita itseensä imevä ja alituisesti muuttuva identiteetti sekä Galician historia, kieli ja poliittiset kamppailut. Tekstit tarjoilevat lyyrisessä poliittisuudessaan runsaasti esimerkkejä taiteesta, joka saa vetovoimansa juuri poliittisuudestaan. Runojen kiinnittyminen tietyn alueen kieleen ja historiaan tekee teoksesta entistä kiinnostavamman lisän suomalaisen kirjallisuuden kenttään, jossa tällaista ”vierasta” paikallisuutta enää harvoin näkyy ja vielä harvemmin ymmärretään. Suomalaiset kirjoittavat mielellään omista matkoistaan vieraisiin paikkoihin, mutta näissä paikoissa ja kielissä itse asuvien ja kirjoittavien tekstit eivät vaikuta yhtä lailla kiinnostavan. 

Valitettavasti runokokoelman toteutus ontuu sekä rakenteen että käännösten puolesta. Rakenteellisesti teos kärsii runsaudesta, joka lienee käännösantologioiden helmasynti. Sen sijaan, että tekstejä valikoitaisiin kokoelmiin huolellisesti ja taiten, pyritään niihin sisällyttämään niin paljon kuin mahdollista. Tällöin lukukokemus on ainakin itselläni usein sekava; nimet, tyylit ja runojen esittämät ajatukset hyppivät silmissä ja kokonaisuudesta on vaikea saada otetta. 

Sekä Löppönen Nuoressa Voimassa että Vesa Rantama Helsingin Sanomissa nostavat esiin käännöksen ongelmat. Löppönen huomauttaa, että koska kyseessä on ensimmäinen galegon kielestä suomennettu runokokoelma, olisi siihen ollut perusteltua poimia myös klassikon asemaan nousseita runoja sekä runojen itsensä että niiden tarjoaman kontekstin vuoksi. Yhtäältä näen Löppösen argumentin: ilman esimerkkejä kielen ja kontekstin tuottamasta runoudesta myös nuorten runoilijoiden tekstien tulkinta voi kaventua. Toisaalta juuri nuoriin runoilijoihin keskittyminen antaa runsaudenpulasta kärsivällä teokselle punaisen langan. Dahlin esipuhe, vaikkakin mittava, kärsii samasta runsaudenpulasta ja turhien yksityiskohtien luetteloinnista. Ehkä juuri esipuheen näkökulmaa olisikin voinut ohjata enemmän kohti galegonkielisen runouden historiaa, pois kokoelman runoilijoiden yksittäisten teosten esittelystä. 

Runsaudenpulan lisäksi teksti kärsii viimeistelemättömyydestä. Jo esipuhe tuntuu viimeistelemättömältä ja siinä on useita kankeita ja tahattoman hassuja muotoiluja. Runojen käännökset vaikuttavat siltä, ettei Dahl ole ehtinyt syventyä galegoon tai suomen ja galegon kielten välillä liikkumiseen riittävästi. Tämä johtaa sekä suomenkielisen ilmaisun kankeuteen että käännösvirheisiin: ”Liitutaululla / feminiininen uusintava kone / on pienempi kuin / maskuliininen uusintava kone. // Opettaja selittää koneen ominaispiirteet / ja keskittyy tärkeimpään: – Kohtu / Siinä maljassa / suojelet pyhää”.

Hienojakin säkeitä ja runokäännöksiä kokoelmasta löytyy. ”Rakkaus: oven takana pilkahtava siilin varjo” on kaunis ja liikuttava ajatus. Turhan usein hienot runot kuitenkin hautautuvat materiaalin runsauteen ja taiton tiiviyteen. Rantaman lailla totean, että runouden lukemisen esteettinen elämys jää Villielämään parissa vaillinaiseksi. Kokoelmassa on potentiaalia olla sekä kielellisesti hyvin kiinnostava että poikkeuksellisen arvokas kulttuuriteko. Kirjallisessa laadussa siltä kuitenkin jää toivomaan enemmän.