Loppuun käsitelty ystävyys

Ystävyydestä kirjoitetaan aivan liian vähän. Lasten- ja nuortenkirjallisuudessa ystävyys on vielä yleinen teema, mutta aikuisille suunnatuissa teoksissa keskeisenä teemana harvinainen. Eeva Maria al-Khazaalin neljäs runokirja, Dakota, lupaa kertoa ystävyydestä.

Teokselle nimensä antanut henkilö, Dakota, on kustantamon mainostekstistä mukailtuna tähdenkirkas, säkenöivä persoona, jonka varjosta teoksen todellisen päähenkilön ja puhujan on rimpuiltava irti. Dakota on karismaattinen hahmo, mutta kuten valitettavan usein, myös myrkyllinen ystävä.

Kuten ei ole olemassa “kieltä ilman sen ympäröiviä reunaehtoja” ei olisi myöskään nimihenkilö Dakotaa ilman puhujaa. Vaikka Dakotasta rakennetaan mielikuva elämää ja varsinkin yhtä ystävyyttä suurempana hahmona, tämä teos kertoo kuitenkin enemmän itse puhujasta kuin Dakotasta. Ja hyvä niin. Puhuja on herkkä, kyseenalaistava, reflektoiva ja voimakkaasti tunteva nainen. Dakotan henkilökuva puolestaan rakentuu dramaattisista eleistä ja kuvista. Hahmossa on loppujen lopuksi hyvin vähän inhimillisyyttä ja tarttumapintaa. Puhujan tavallisuus hävettää häntä, mutta teoksessa tavallisuus on esitetty sympatiaa herättävästi, ja on samastuttavampaa kuin pinnallisen Dakotan spektaakkelimaisuus.

Al-Khazaalia lukeneille poetiikka on tuttua: tyyli on dramaattista ja aiheet keskittyvät puhujan tunteisiin. Teoksen ongelmaksi muodostuu käsitteellinen kieli: se teoretisoi ja analysoi, on selittävää ja ymmärtämään pyrkivää. Liiallinen käsitteellinen puhe etäännyttää tekstistä ja henkilöistä, ja lisäksi tuntuu siltä, kuin tämä ystävyys olisi jo loppuun käsitelty. Kaivattu intiimiys jää tavoittamatta. Kuluneet kielikuvat, kuten “uniikki lumihiutale” tai “korurasian ballerina” eivät päästä pintaa syvemmälle.

Dakotan henkilökuvassa keskeiseksi nousee aktivismi, jota käsitellään kuitenkin vain hyvin yleisellä tasolla. Minkä puolesta Dakota taistelee? Aktivismi tuntuu pinnalliselta, vain estetiikalta, vai onko se vain Dakota, joka on pinnallinen aktivismissaan? Nimeämättömät ideologiat saavat suuren painoarvon, vaikka kun ajattelee ystävyyksiä, ideologioilla on yleensä hyvin vähän merkitystä.

Tunteiden käsittelijänä Dakotan puhuja on taidokas. On hyvä päästää irti ja kasvaa itsekseen. Myös lavalla tunteita käsittelevä teksti toimii hyvin – Eeva Maria al-Khazaali on vahva esiintyjä ja lukee tekstin aivan uudelle tasolle.