Sota ja kestävien sanojen etsintä

Tämä taitaa olla pienikokoisin kirjallinen teos, josta olen kirjoittanut kritiikin. Vihkoon on valikoitu kaksi runoa, jotka on julkaistu alun perin Yevgeniy Breygerin kokoelmassa Friede ohne Krieg vuonna 2023.

Kyseessä on harvinaisen tuoreen runouden käännös, ja ajankohtaisuus kajastaa sisällöstäkin. Ensimmäisessä runoista, ”en ole koskaan joutunut pyytämään anteeksi niin monelta ihmiseltä”, ajankuvaa rakentavat päivämäärä 24.2. ja Russia Today -uutiskanava. Presidentti puhuu, ja ystävät vitsailevat Venäjän televisiossa pyörivästä Joutsenlampi-baletista. Aiheeksi paljastuu nopeasti hyökkäys Ukrainaan.

Vaikka runon puhuja väittää, ettei järkyty enää, runo sanoo toista: ”värisen kuin kili liukuhihnalla”. Toisaalta puhuja kutsuu itseään hölmöksi ja idiootiksi. Moni uskoi viimeiseen asti, ettei Venäjä sentään hyökkäisi. Mietin runon otsikkoa: mistä tulee anteeksipyynnön tarve? Joku esittää runossa kysymyksen, onko toinen ”niitä pakolaisia” – ehkä pakolaisuus on se, jota puhuja pyytää anteeksi. Surullinen ajatus. Tekstissä tuntuu erityisesti tympääntynyt väsymys tilanteeseen: ”en halua ottaa tällaista enää kovin raskaasti”.

Runon kuvaama käytös on neuroottista: ”pesen kädet 8 kertaa päivässä”. Käsien pesu rinnastuu eläimiin, jotka puhdistavat ”jatkuvan kasvun rytmissä” turkkejaan. Hyökkääjät perustelevat sotia usein vaurauden keräämisen tarpeella.

Runo luottaa, että kirjoittamisella voi väistää sortotoimet: ”lukija ja minä / ovat vahvempia kuin repeämä elämänruumiissa”.

Vihkon toisessa runossa hyökkäys Ukrainaan näyttää tulevan esiin kuvana: ”massiivisen punaisen jättiläisen mitä TODELLISIN naapuriplaneetta räjähtää”. 

Puhuja käy kiinnostavasti läpi ajatuksen siitä, että yhden äidinkielen puhujalla kohde ja kuva sekoittuisivat aina. Idea voi yhdistyä sanaan tai olla yhdistymättä. Runoilija tietää, miten suuri vaikutus sellaisella on. 

Breygerin runot eivät päästä lukijaa helpolla: kuva ja kohde eivät noin vain yhdisty, eivätkä ehkä idea ja sanakaan. Mitä tarkoittaa, että taivaaseen asti leimuava katkeruus on kuparia, pronssia, messinkiä, kasvien palkoja, nukahtaneita poskia? Rinnastuvatko tässä rikkaudeksi määritellyt aineet elävään ympäristöön ja ruumiiseen? Joka tapauksessa luettelo on poeettisesti vaikuttava. Kuvia ei tarvitse asettaa väkisin määritelmien raameihin. 

Toisessa runossa ”ohuin sana törmää omaan kuvaansa”, ja jos sana on läpäisevämpi ”kuin vesihöyryn verkko”, se on runon mukaan hyödytön. 

Ensimmäisen runon puhuja välttelee aluksi jumalan mainitsemista suoraan, korvaa yhden kirjaimen heittomerkillä, kunnes lopulta luopuu tavasta ja puhuttelee jumalaa sensuroimatta. Ajattelen, että syynä on joko kasvanut rohkeus tai tarpeeksi voimakas epätoivo, joka saa luopumaan muodollisuuksista. Ihminen on täällä vain kääntymässä. Yhteyttä maahan puhuja kaipaa niin ihmiseltä kuin jumalalta: ”olkoot aivosi mudasta / jotta ymmärtäisit minua”. Runo loppuu lakoniseen toiveeseen rauhasta. 

Toinen runo, ”frankfurt-joachimsthal. psalmi”, katsoo ympäristöä. Lampi junan ikkunan vieressä, herkkä oleminen, jonka pienikin ulkoinen vaikutus, kuten HENKÄYS isoilla kirjaimilla, saa virtaamaan, vaikka vesi ei liikkuisi paikaltaan ollenkaan. Liikkumaton virtaa katsojan silmissä, kun hän tutkii asioita liikkuvan junan ikkunasta. Juna sitoo runoja toisiinsa motiivina ja alleviivaa pakenemisen sekä maastamuuton aiheita.

Lopuksi puhutaan isoäidistä, puhtaan hengen ja tunteen edustajasta, jonka vaikutuksen puhuja vielä tuntee – ja ehkä sen ansiosta nousee vielä jotain uutta. Ehkä sotaa vastustavia voimiakin, sellaisia, jotka elävät pitkään.  

Breygerin tyyli on modernia säerunoutta, jossa välimerkkien ja isojen kirjaimien käyttö luo omintakeisempaa otetta. Suvi Vallin käännöstyö on suomen kielen nyansseille herkkää ja rytmisesti tarkkaa. Runoilijan pitkät säkeet eivät varmasti ole kääntäjälle helpoimpia ottaa hallintaansa, mutta Valli näyttää onnistuneen hyvin. Runojen etenemistä alkukielellä voi verrata lukiessaan käännökseen, sillä alkutekstit kulkevat koko ajan suomenkielisten rinnalla. En juuri osaa saksaa, joten tunnustelin tekstien rytmiä. 

Runoilija Yevgeniy Breyger syntyi Ukrainan Harkovassa vuonna 1989. Hän muutti perheensä mukana Saksaan 1999. Nykyisin hän työskentelee Wienissä sanataiteen yliopistonopettajana. Elokuun 2024 Breyger vietti Goethe-Institut Finnlandin kirjailijaresidenssissä Helsingissä.

Vihko on vain pieni ote runoilijan tuotannosta, jonka teemat ovat näytteiden perusteella moninaiset. Runovihkon julkaisu on hyvä tapa esitellä käännösrunoutta tiiviisti ja ajantasaisesti. Bokehin käsityöote tekee käännösjulkaisusta erityisen, painokkaan eleen, arvoituksellisen raapaisun.