Porvoolainen kirjoittaja ja lukija, erityisalana kotimainen runous. Runossa kiehtoo sen läheisyys loitsuun ja ote yhteiskuntaan.

Jukka Koskelaisen Talvimatka Jenaan on tutkielma kirjoittamisesta ja ajattelusta, sekä paikkojen ja aikojen hajanaisuudesta. Runojen minä on matkallaan ilman päämäärää. Hän kertoo elävänsä silloin tällöin, valloittavansa joutomaita. Näin paikat ja ajat menettävät merkitystään, tarjoten lukijalle tilan jossa viipyillä kuin ilman painovoimaa, soljuvasta runosta nauttien.

Schillerin ja Hegelin kotikaupungin Jenan maisemat kirjataan takakannessa runojen tapahtumisen paikaksi. Edellä mainittuja historiallisia henkilöitä teos kuljettaa hyvin moninaisiin suuntiin ja sivupolkuihin, tai kuten takakannessa sanotaan: ”Koskelainen pohtii avarasti assosioiden näiden saksalaisen kulttuurin kivijalkahahmojen perintöä”. Pääasia aiheessa kuitenkin on sulkea ovi suurten ajattelijoiden vaikutuksilta: ”no guru no method no teacher”.

Niin ikään lukija pystyy helposti kirjautumaan ulos runoilijan loihtimasta kaupungista ja kuvittelemaan itsensä minne vain missä on joutomaita, tunneleita, katuja ja tiloja, joissa olla kotonaan muualla kuin kotona.

Itse kuvittelen vaeltavani tätä talvimatkaa lukiessani jossain hybridissä Budapestiä ja Ateenaa, vaikkei siellä näy Koskelaisen mainitsemia, pitkälti saksalaisia, maiseman kohtia ja muita nähtävyyksiä. Ehkäpä yksityinen merkitystiiviys on sama? Monet tietävät, miltä tuntuu, kun itselle lautautuneesta paikasta muistuttavat toisten matkakertomukset, aivan toisista maista.

Teoksella on kriittinen etäisyys kivijalkahahmoihin, mutta omille ajatuksille se antaa luvan virrata sellaisenaan, kuin itsestään: ”ja höpsis, sanat tulevat sormenpäistä”. Runo näyttäytyy syntyvänä kuin leikiten! Rakenteellista tasoa teokseen tuo kirjoittamisen vertaaminen muuhun nikkarointiin, kuten rakennusten parissa: ”Mietin kävisikö ränni vertauskuvaksi, mutta en keksinyt miten”.

Teos tuo hienosti esiin kirjoittamisen luonteen taidelajina: miten se voi olla lähes alitajunnasta paperille virtaavaa, ja toisaalla samassa kuvauksessa haastavaa, jokaiseen hereilläolon hetkeen ulottuvaa ajatustyötä.

Porvoolainen kirjoittaja ja lukija, erityisalana kotimainen runous. Runossa kiehtoo sen läheisyys loitsuun ja ote yhteiskuntaan.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmi?Helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarvi?Runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliitti?Monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppi?Kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimija?Toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertoja?Kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsä?Ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatu?Kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!?HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...?HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.
Suodattimen selitykset
  • helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
  • runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
  • monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
  • kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
  • toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
  • kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
  • ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
  • kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
  • haha! -kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
  • hmm…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.