Olen informaatikko, kriitikko ja esseisti Helsingistä. Runoudessa minua kiinnostavat niin ruumiillisuus kuin ympäristö, ihmisten väliset suhteet kuin luonnonilmiötkin. Ajatuksella tehdyt kokeilut innostavat aina. Proosan ja runon rajoilla tapahtuvilla asioilla ja genrehybrideillä – kuten esseemäisiä elementtejä sisältävillä runoteoksilla – on sydämessäni erityinen paikka.

Alussa on marraskuun aamu, sekä äidin elämässä vuonna 1939 että puhujan elämässä nyt. Vuosikymmenet kuluvat, mutta on pysyvääkin: “Ihminen on ihmisen veli, sisko ja susi.”

Ensimmäinen varsinainen osasto: “maailman keittiöissä kello raksuttaa”. Unesta heräämisen jälkeen alkaa “piirtäminen päivän tyhjään pintaan”. Tässä osiossa tekstien tapahtumapaikka on useimmiten koti, jonka esineistö, askareet ja päivärytmi muodostavat runojen tilan. Välillä katsotaan ikkunasta, astutaan pihalle – koira karkaa mutta palaa takaisin, on luotettava. Puhujalle koti on selvästi arvokas asia, eikä toisaalta kytkeydy tiettyyn paikkaan: ”Koti kulkee mukana, se ei ole kauppatavara.” Runojen rytmi kohottaa arjen näkymät kiehtovaan kirjalliseen maailmaan, jota haluan jäädä tutkimaan.

Toisessa osiossa, “kiurujen yö”, huoneet muuttuvat unien maisemaksi. Tyttö kääritään tapettiin ja kiuru käy taloksi. Luonto on todella läsnä, kiurun ääni kuuluu tekstissä: driyyy. Jokin sisälle padottu aaltoilee, ja kuvaus on vaikuttavan ruumiillista: “tuntea käden alla lihasten laineet, antaa olla, ei tohtia, ei / osata, padota, tyrehtyä, hiipua olla liekin muisto haaltuva / olla haava, kasvaa umpeen”. Hiutuminen ja haaltuminen toistuvat; tulee mieleen vanheneminen, vähittäinen katoaminen.

Kolmannessa osiossa tavataan “nurinkurin lapset nurinkurin maassa”. Tematiikka suurenee. Etsitään rakkauden olemusta, se ”pommittaa selkää, pistelee pieniä neuloja lihaan”, mutta mitä se on? Etsitään myös ruumiillisuutta, sille antautumista. Täydellisyys murtaa meidät. Tässä osastossa tulee mieleen vertailukohtana Tyyne Saastamoisen runous. Tunnelma tuntuu synkältä, mutta käänteet pitävät valppaana eivätkä jätä lukiessa lannistuneeseen tilaan.

“Aallokkokivi”-osiossa päästään merelle, sen aaltoihin ja syvälle pinnan alle. Ajattelen materiaalista mielikuvitusta Gaston Bachelardin Vesi ja unet -esseessä; myös Aallokkokivi etsii kuvakielensä syvältä meren olemuksesta, eikä tyydy pinnalla näkyvään.

Viidennessä osiossa tuntuu lähdön tunnelma; matossa on loppuun kävelty raita. Aika virtaa, mutta lopulta taittuu, rapsahtaa ja murtuu. 

Kokoelman tyyli on liukkaasti virtaava, ja säkeenylityksiä on paljon. Välillä asettelu lähestyy proosarunoa, osa runoista taas siroaa sanoina ja kirjaimina ympäri sivua. On yksittäisiä runoja, joiden punainen lanka sotkeutuu käsiini vielä yritysten jälkeenkin. Välillä tekstit tuntuvat ruumiissa asti, välillä jään katselemaan asetelmia matkan päästä. Teos on esteettisesti tarkkaan hiottu ja rytmiltään varma. Pinnan alla jotain meinaa murtua, purkautua. Jotkin perättäiset runot kytkeytyvät toisiinsa motiivin kautta, ja koira kulkee uskollisena seuralaisena mukana läpi kirjan. 

Olen informaatikko, kriitikko ja esseisti Helsingistä. Runoudessa minua kiinnostavat niin ruumiillisuus kuin ympäristö, ihmisten väliset suhteet kuin luonnonilmiötkin. Ajatuksella tehdyt kokeilut innostavat aina. Proosan ja runon rajoilla tapahtuvilla asioilla ja genrehybrideillä – kuten esseemäisiä elementtejä sisältävillä runoteoksilla – on sydämessäni erityinen paikka.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmi?Helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarvi?Runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliitti?Monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppi?Kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimija?Toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertoja?Kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsä?Ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatu?Kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!?HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...?HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.
Suodattimen selitykset
  • helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
  • runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
  • monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
  • kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
  • toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
  • kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
  • ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
  • kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
  • haha! -kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
  • hmm…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.