Olen runoudentutkimukseen ja ekokritiikkiin erikoistunut kotimaisen kirjallisuuden tohtorikoulutettava Helsingin yliopistosta. Olen aiemmin kirjoittanut runouskritiikkejä Nuoreen Voimaan ja tietokirjakritiikkejä Bibliophilokseen ja Joutseneen. Kriitikkona olen kiinnostunut erityisesti ihmisen luontosuhdetta, ympäristö- ja eläinaiheita käsittelevästä runoudesta sekä yhteiskunnallisiin teemoihin nivoutuvasta lyriikasta. Suhtaudun kuitenkin innolla runouden lajiin ylipäätään ja syvennyn uteliaisuudella kaikenlaisiin runoteoksiin.

Kati Neuvosen neljäs runokokoelma Annan turkkini kasvaa kyseenalaistaa verevästi ja ilakoivaakin uhmaa huokuen sukupuolirooleihin kytkeytyviä ehtoja ja rajoja. Sekä proosa- että säerunoja sisältävän teoksen metalyyrinen aloitus nostaa nasevasti esiin naishahmon, joka talloo odotuksia elämässään ja seksuaalisuudessaan välillä vallattomaksi kasvavalla uholla: ”Sadassa talossa asuu sata naista joilla sata runoa. Minä olen yksi heistä, olen ensimmäinen ja viimeinen ja se yksi siinä välissä, ja minun runoni ovat kuin syvälle työnnettyjä napakoruja, hiertäviä ja kieltäviä ilman vanhempien hyväksyntää, vaaleanpunaisia cowboy-hattuja pölyisillä rajaseuduilla ronskien miesten hikisissä päissä.” Parhaimmillaan teoksen feministinen eetos on riemastuttavan voimaannuttavaa.

Vaikka Neuvosen teos ei tuo mitään järisyttävän uutta kotimaisen lyriikan kentälle tai sukupuolta koskeviin kysymyksiin, vakiintunutta naiseuteen liittyvää kuvastoa käsitellään runoissa raikkaasti ja railakkaasti, kliseitä ja yksinkertaistuksia karttaen. Esimerkiksi puhujan suhde teoksessa vilahtelevaan raskauden motiiviin näyttäytyy monisyisenä ja ambivalenttina − toisaalta lasta kaivataan ja kuvitellaan kipeästi, toisaalta lapsiperhe-elämän odotukset saavat vienonterävää piikittelyä osakseen: ”Lapsen itku olisi tehokas herätyskello, mutta nainen antaa ruumiinsa kertoa milloin on aika nousta ylös.”

Teoksen nimi ja kirjan kannen ihmisvauvaa imettävä, roomalaisesta mytologiasta ponnistava vetoavakatseinen susi kielivät ihmisen ja eläimen lomittumisesta, joka kiteytyy runoissa susinaisen hahmoon. Naiseuden ja eläimyyden yhdistäminen linkittyy kulttuurimme ylläpitämään ja vaalimaan ajatukseen, jonka mukaan nainen on olemuksellisesti lähempänä luontoa kuin mies. Neuvosen teos kuitenkin pikemminkin härnäilee tätä ajatusta kuin yhtyy siihen. Teoksen susinainen ei ole hellä ja maanläheinen hoivaaja vaan itsellinen feminiinisen voiman uhmakas ja himokas ruumiillistuma: ”Ikävä on kirosana, enkä minä sinua ikävöi, olen uusi nainen, olen susinainen, terävästi olemassa. Voin leikata maisemaa, valitsen puita ja lintuja ja kukkia, liimaan ne käteni ulottuville. Sinä et löydä metsääni, se on pieni mutta oma.”

Vaikka runot julistavat vapaan ja vahvan naiseuden sanomaa, välillä puhujan kova pinta murtuu ja ääneen pääsee kuin pääseekin ikävä, joka jäytää yksinäisyydessä särkevästi – huolimatta siitä, ettei elämä toisen kanssa suinkaan ollut pelkkää auvoa: ”Olen hankkinut sohvan ja sängyn ja taulun ja telkkarin / käyttänyt samaa hammasharjaa kuin ennenkin / mutta sinä puutut, / ainainen suutelu ja rumat urheilusukat / palava halu kahviin aamulla, / karvainen selkä ja pilkottava kalju, tahdoton hyräily elokuvan alkaessa”. Tässä teos tavoittaa koskettavasti ristiriitaisuuden, joka sekä rakastamiseen että luopumiseen usein liittyy. Runojen näkökulma ihmissuhteisiin ei jää tyystin heteronormatiiviseksi, vaan välillä esiin pääsevät myös naistenvälinen himo ja rakkaus.

Kokonaisuutena Annan turkkini kasvaa on elämänvoimaa uhkuva runoteos, jossa seksuaalisuutta, ihmissuhteita ja sukupuoliroolien kyseenalaistamista kuvataan sykähdyttävän väkevällä otteella.

Olen runoudentutkimukseen ja ekokritiikkiin erikoistunut kotimaisen kirjallisuuden tohtorikoulutettava Helsingin yliopistosta. Olen aiemmin kirjoittanut runouskritiikkejä Nuoreen Voimaan ja tietokirjakritiikkejä Bibliophilokseen ja Joutseneen. Kriitikkona olen kiinnostunut erityisesti ihmisen luontosuhdetta, ympäristö- ja eläinaiheita käsittelevästä runoudesta sekä yhteiskunnallisiin teemoihin nivoutuvasta lyriikasta. Suhtaudun kuitenkin innolla runouden lajiin ylipäätään ja syvennyn uteliaisuudella kaikenlaisiin runoteoksiin.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmi?Helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarvi?Runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliitti?Monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppi?Kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimija?Toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertoja?Kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsä?Ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatu?Kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!?HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...?HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.
Suodattimen selitykset
  • helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
  • runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
  • monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
  • kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
  • toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
  • kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
  • ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
  • kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
  • haha! -kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
  • hmm…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.