Juri Nummelin

Kaikki on elokuvaa

Suomalaista elokuvarunoutta
107 sivua
Kulttuurivihkot 2023
ISBN 9789527437728
Olen vapaa kirjoittaja Helsingistä. Runous merkitsee minulle paitsi maailman toisinkokemista, myös syvintä ajattelua ja uusia kielisuhteita. Inspiroidun esimerkiksi aforistisista ja minimalistisista runoista sekä tyhjän tilan avaruudesta. Sydämeni sykkii etenkin marginaalissa elävien näkökulmia, mystiikkaa, toisenlajisia tai muita taiteenlajeja tuoreesti käsittelevälle poetiikalle.

Kirjailija ja elokuvatutkija Juri Nummelinin toimittama antologia Kaikki on elokuvaa – Suomalaista elokuvarunoutta esittelee valikoiman kotimaisia elokuva-aiheisia runoja 1920-luvulta nykypäivään. Rikkaassa esipuheessaan Nummelin kartoittaa elokuvan ja runouden perustavanlaatuisia yhteyksiä. Esimerkiksi taide-elokuvan keskeisiä laatusanoja on yhä ”runollisuus”. 

Varsinaiset elokuvarunot yleistyivät vasta toisen maailmansodan jälkeen. Kiinnostavasti Nummelin määrittelee syyksi paitsi lapsuuden elokuvateatterikokemuksiin kohdistuvan nostalgian, myös elokuvateorian esiinmarssin. Runous kiinnostui enemmän seitsemännestä taiteesta, jonka asemaa vakiinnutti etenkin ranskalaisen elokuvakritiikin perinne.

Kotimaisessa runoudessa elokuvat ovat limittyneet enemmän runokokoelmien muotoon ja sisältöön vasta tällä vuosituhannella. Näen tämän kiinnittyvän nykyrunoudelle ominaisen kokoelma-ajattelun lisäksi kokeellisuuteen ja mediakentän pirstaloitumiseen. Antologian runopoiminnat painottuvat kuitenkin 60- ja 70-luvuille. Valikoima on korostetun miehinen. Esimerkiksi teolliset sarjafilmit ovat (mies)runoilijoiden parodian kohde ja kiihdyttävä arvoitus, kuten Jussi Kylätaskun 60-luvun Fantomas-tutkielmissa: ”Hän vetoaa tunteisiimme, / me kysymme yhä harvemmin, mitä hanketta hän ajaa?”

Monet runot ovat lunastaneet paikkansa vain yhden elokuvaan viittaavan maininnan turvin. Tuloksena on enemmän kiinnostavia kuriositeetteja kuin helmiä. Esimerkiksi mukana olevien Jyrki Pellisen ja Jyri Schreckin elokuvarunot eivät edusta heidän hienon elämäntyönsä parhaimmistoa.

Mukana on onneksi myös kirjallisuushistorian katveeseen jääneitä runoilijoita, kuten Veikko Pietilä ja Pekka Ruissalo. Samalla antologia jatkaa Nummelinin valikoimaa Unohdetut kirjailijat (BTJ 2007). Yhdestä upeimmasta elokuvarunosta vastaa ”Edelläkävijät”-osaston Karin Alm. ”Kolme laulua rakkaudelle” (1935) on kutkuttava vastine myskisille elokuvarunoille. Työväenluokkainen puhuja suutelee miestään porraskäytävässä, että tämä voisi ajatella ”seurapiirielokuvan / hienoa naista / tai pankkinsa pääjohtajan / kaunista tytärtä.” Puhujan rakastettu on myös runoilija ja niin elokuvaunelmiensa sokaisema, ettei saa kirjoitetuksi todellista Runoa, ”joka monimuotoisena kiertää / laitakaupungin ihmisten veressä / ja verisissä unissa!” 

Antologiassa tykyttää katujen pulssi, kuten Matti Pirisen runossa ”Bio Bion valomainoksen alla” (1968). Runoissa muistot ja kivuliaat rakkaudet siivilöityvät valkokankaan läpi. Toimivimpia ovat tiiviisti välähtävät tuokiokuvat; kenties koska elokuvakin on kohtausten taidetta. Esimeriksi Liisa Heikkerö kiteyttää herkästi Jean Vigon L’Atalante-rakkauselokuvan (1934) kuuluisimman kohtauksen: ”etsin aurinkoa / sinua vedestä.” 

Antologian neliosainen jaottelu on kiinnostava, mutta yhteismitaton. Viimeinen osasto ”Elokuva osana elämää” paisuu pituudeltaan, eikä täysin perustele nimeään, koska elokuvan ja elämän vuoropuhelu hallitsee valikoimaa muutenkin. Valikoiman minävetoiset runot muistuttavat toisiaan myös rytmillisesti suorassa modernismissaan. 

Tasapaksuus on paitsi oire antologialuonteesta, myös toimitusratkaisuista. Nummelin erittelee esipuheessaan syvällisesti esimerkiksi Poesia-kustantamon runoilijoiden, kuten Tiina Lehikoisen ja V.S. Luoma-Ahon, elokuvaan ja ylipäätään audiovisuaalisuuteen porautuvia teoksia. Saila Susiluodon kuvitteellisen elokuvakäsikirjoituksen ympärille punoutunut Dogma (Otava 2012) mainitaan. Yhtään näiden teosten runoa ei ole kuitenkaan valikoitu mukaan. Kaipaan antologialta runoutta, jossa tulisi ”ajatelluksi, mikä runon ja elokuvan suhde oikein on”, kuten Vesa Rantama Helsingin Sanomien kritiikissään (13.10.2023) asian ilmaisee. Teokseen on myös eksynyt runoja vahingoittavia painovirheitä. 

Elokuva on taiteista kenties puhtain tuokio aikaa. Toisin kuin runoudessa tai vaikka maalaustaiteessa, voimme elokuvataidetta kokiessamme katsoa suoraan sen ainutkertaiseen syntyhetkeen. Purkitettu aika vuotaa meille taikaansa liikkeinä, väreinä, ääninä ja tarinoina – mutta ennen muuta valona. Miten runoilijat näkevät elokuvan välittömän kuvarunouden esimerkiksi suoratoiston kultakaudella?

Nummelinin valikoima keskittyy elokuvarunouden historiaan cinefilialle ominaisella nostalgialla ja anekdoottisuudella. Mutta millaista on huomisen elokuvarunous? Koen Ruissalon ”Eroottisesti latautunut” -runossa kaikuja nykypäivän tallenneaddiktiosta, katseen ja halun kiharoista suhteista sekä kielen typistymisestä – varsinkin jos ”television” tilalle vaihtaa näytön sinivalon: 

”Televisiosta tulee elokuva, / ja ikkunassa on jäätynyt kieli.”

Olen vapaa kirjoittaja Helsingistä. Runous merkitsee minulle paitsi maailman toisinkokemista, myös syvintä ajattelua ja uusia kielisuhteita. Inspiroidun esimerkiksi aforistisista ja minimalistisista runoista sekä tyhjän tilan avaruudesta. Sydämeni sykkii etenkin marginaalissa elävien näkökulmia, mystiikkaa, toisenlajisia tai muita taiteenlajeja tuoreesti käsittelevälle poetiikalle.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmi?Helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarvi?Runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliitti?Monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppi?Kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimija?Toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertoja?Kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsä?Ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatu?Kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!?HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...?HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.
Suodattimen selitykset
  • helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
  • runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
  • monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
  • kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
  • toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
  • kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
  • ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
  • kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
  • haha! -kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
  • hmm…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.