Olen Anna Kallio, vapaa kirjoittaja ja Runografissa kriitikkona toimimisen lisäksi myös alustan avustava toimittaja. Runoudessa minuun vetoaa kielen mahdollisuus luoda toisenlaisia hahmottamisen ja olemisen tapoja. Innostun, kun teksti puhuttelee siten, ettei vaikuttumisen syitä heti ymmärrä.

Kuvanveistäjänä tunnetun Jouko Toiviaisen esikoiskokoelma Unohdusten kirja kattaa lukijalle aiheiden sillisalaatin, jonka kantavaksi teemaksi nousevat kokemukset elämän ehtoopuolelta: ”Varjot pitenevät / aika niitä venyttää / kaikkialle vie yhtä kauan / ei samaa tietä takaisin tulla”. Kuolevaisuuden linssin läpi katsellaan aihetta jos toista. Runoissa käsitellään muun muassa ensirakkautta, vuodenaikoja, maailman epäoikeudenmukaisuutta, vanhenemista, lapsuutta, eroa, kuolemaa, Hamletia ja Vincent van Goghia. Keskeislyyristen minämuotoisten säerunojen lisäksi loppupuolelta löytyy kaiken kukkuraksi kourallinen kertoilevia proosarunoja. Aiheiden ja muotojen valikoima on tuhlailevan rehevä. Runsaus hämärtää teoksen polttopistettä ja saa toivomaan, että toimitusvaiheessa kokoelmaa olisi rajattu tiukemmin.

Elämän katoavaisuus rakentaa välillä herkkiä hetkiä: ”Läpinäkyvyyteni / kuultava aamupilvi / paljastui”. Runojen lomassa on myös Toiviaisen ilmaisuvoimaisia lyijykynäpiirustuksia. Tuulta kuvaavan runon vieressä on piirustus heinäpellosta, johon on painunut ihmishahmon muoto. ”[K]ohahdus maasta nousee / henget matkustaa”, hönkii runon puhuja ja tuulen voi melkein kuulla. Suuri osa kuvista on asemoitu samoille sivuille runojen kanssa, mikä luo ahtautta. Tilavampi vuoropuhelu toimisi paremmin.

Toiviainen kirjoittaa pilke silmäkulmassa, vakavien runojen välissä puhuja nauraa itseironisesti. Välillä runokuvat ovat hauskoja, kuten epätoivon vertauskuvaksi nouseva ”hiiren jyrsimä sandaali”. Myös toisessa runossa hiiri yhdistyy dramaattiseen synkkyyteen ja tuo mukaan hirtehistä huumoria puhuttelevasti: ”yksinäisyyteni syyllisyys / hetekani viulut alkavat soittaa / orpo hiiri ohuesti laulaa pinkopahvin takaa / kummitusoopperaa”.

Teoksessa haetaan rytmiä käänteisen sanajärjestyksen kautta. Keino rikastuttaa teoksen kieltä äänteellisesti vain harvoin. Se tuntuu maneerilta ja siksi turhauttavalta. Vanhahtava kikkailu peittää alleen Toiviaisen huumoria esimerkiksi säkeessä ”Sydämellä oma on tahdistin”. Säkeen sisältö on hauska ja oivaltava runossa, jossa pohditaan muistisairaan ihmisen viimeisen rakkauden unohtamista. Käänteinen sanajärjestys rakentaa kuitenkin kieleen lyyristä suureellisuutta, jota ilman runot hengittäisivät vapaammin. 

Runoissa on paikoin kiinnostavaa kuvallisuutta, joka liiallinen alleviivaus vesittää. Esimerkiksi runossa ”KIRPEÄNÄ AAMUNA” puhuja kuvaa eron tuntemuksia hienovaraisesti ja monisyisesti: ”Muistan seinän / tapetin väri vaaleni / sorakiveksi kävi matto / tietoisuuden se hetki leimasi / tyhjyyden kaivokset”. Tapetti, kivinen matto ja tyhjyys luovat liki zeniläisen vaikutelman. Runoa jatkava säkeistö ”vaivaamaan jäi piikki / sanottu paha sana / tahdolla teroitettu ilkeys” muuttaa rekisteriä. Se selittää auki tunnetta ja laimentaa runokuvaa. Pilkahduksia eläväisestä kielestä on siellä täällä, kuten kuvassa, jossa lentäminen ja kuolema sekoittuvat: ”pilvi peitoksi laittakaa”.  

Vaikka Unohdusten kirjan jälkimaussa korostuu viimeistelemättömyys, eivät keskeneräinen kypsyttely ja puutteellinen toimittaminen onnistu sammuttamaan kaikkea runoista pilkottavaa elämää.

Olen Anna Kallio, vapaa kirjoittaja ja Runografissa kriitikkona toimimisen lisäksi myös alustan avustava toimittaja. Runoudessa minuun vetoaa kielen mahdollisuus luoda toisenlaisia hahmottamisen ja olemisen tapoja. Innostun, kun teksti puhuttelee siten, ettei vaikuttumisen syitä heti ymmärrä.

Kommentit kritiikkiin

Yksi vastaus artikkeliin “Aiheiden sillisalaatti eläväisellä huumorilla höystettynä”

  1. Joksa sanoo:
    Tässä lähtökohta muodostui kun ystäväni ja kolleegani Miina Äkkijyrkkä käski kirjoittamaan muistelmani. Ovelasti piiloitin tosielämäni runoelmaksi. Totta kaikki ihmeetkin. Tapahtuneita.
    Koska sanojen etymologia on loputtomasti kiehtova niin sitä siemensin ehkä liikaakin. Runoon muodostui yksi ulottavaisuus lisää.
    Laitan tähän esimerkin julkaisemattomasta runosta. Sanat Lähde = raikasta vettä ja mennä. Tuli = tulla näkyviin tulen piiriin. Palaa = sananmukaisesti tuli takaisin kun nuotio vielä palaa.

    RAKKAUS LOPPUI

    Ennen kuin lähdet
    korjaa
    aavistukseni haihtuva seitti

    Taivas peltiä onkin
    huomaat kun poikki viillät sen
    pilvien lohkareet
    muistoista höyhen ja kivi putoaa

    Jos tulet
    palaa avohakattuun sydämeeni
    liekkien julmia ilveileviä varjoja
    sammuttamaan

Vastaa


helmi?Helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarvi?Runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliitti?Monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppi?Kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimija?Toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertoja?Kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsä?Ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatu?Kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!?HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...?HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.
Suodattimen selitykset
  • helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
  • runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
  • monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
  • kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
  • toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
  • kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
  • ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
  • kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
  • haha! -kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
  • hmm…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.