Värikylläisiä lauluja maailmasta

Marjatta Lehtovirta tarkastelee esikoisrunoteoksessaan ihmisen, ajan ja maailmankaikkeuden välisiä suhteita. Kävelen joen väärää puolta kuvaa niin lapsuudenmaisemia kuin pyhiinvaellusmatkojakin. Kokonaisuutena teos asettuu omaelämäkerrallisen runouden piiriin.

Runoteos on jaettu seitsemään osaan. Osia edeltää nimetön runo, eräänlainen lukuohje: ”Herätä sanojen taakse // Istua kaneliomenapuun alla / maistaa punakeltainen kosmos”. Säkeet avaavat teoksen keskeisiä teemoja kuten kokemusta oman itsen ja maailmankaikkeuden yhteydestä ja taiteen merkityksellisyydestä. Kokoelman keskiössä ovatkin taide sekä henkiset ja mystiset kokemukset, ”joen väärä puoli”: ”Kerskua loitsijan lailla // Yhtyä silkkihaikaran riemuun / Upota punarinnan lauluun // Avata silmät”.

Kuten näkyy ja kuuluu, Lehtovirran tekstit nojaavat värikkäisiin runokuviin. Usein tämä pätee kirjaimellisesti: ”Nainen hymyilee / jaloissa keltaiset ruusut / tähdet pirstoutuvat vyöksi / pohjoinen sataa valkoisen viitan”. Runot eivät ole eteerisen hienovaraisia, mutta tämä ei välttämättä ole moite. Lehtovirta luo vertauksia ja metaforia taidokkaasti ja osaa kiinnittää laajemmat havainnot todellisuuden ja tietoisuuden luonteesta konkreettisiin huomioihin. Hän taitaa hyvän kirjoittajan keskeisen taidon, jossa on katsottava toisaalle nähdäkseen, mitä on edessä: ”Oudot eukot, noita ja nunna, hihkuvat / läpsyttävät tossuja taivaan heinikolla / tanssivat”. 

Kokonaisuutena teos on esimerkki poikkeuksellisen taidokkaasta omaelämäkerrallisesta runoudesta, jota ihmiset usein kirjoittavat muun elämänsä ohella tai aktiivisen työuransa jälkeen. Keskiössä ovat havainnot siitä, miltä maailma ja sen tapahtumat näyttävät tai tuntuvat; runouden perusaines, kieli ja sen soinnit, jää sivuun. Lehtovirta kuitenkin osoittaa, että kirjoittajan ei tarvitse olla kielen mestari luodakseen runoutta, joka välittää innokkaalle lukijalle jokapäiväisen elämän käännekohtia tai inhimillisen olemassaolon keskeisiä kysymyksiä.