Avaruudessa ja laboratoriossa kaikuu vain yksinäisyys

Marianna Kurton kuudes runokokoelma Ellen valkeudessa kutoo vapauden ja kuolemattomuuden suuria kysymyksiä virtuoottisesti virtaavalla runokielellä. Omaleimaisen teoksen puhujina vuorottelevat syväjäädytyksestä eloon herätetty Ellen-tikli ja linnun isäntä, vaimonsa ja lapsensa menettänyt mies, joka hakee linnusta lohtua ja tarkoitusta elämäänsä. Tulevaisuuteen kurottavissa runoissa keskeisen miljöön muodostaa punainen planeetta, avaruudessa sijaitseva uuden elämän mahdollisuus, joka ei kuitenkaan näyttäydy toivon ja edistyksen kulminoitumana vaan kaipuun apokalyptisena tiivistymänä: ”Hiekkamyrsky lähestyy, kuuletteko / miten punainen on hiljaisuus (- -)”.

Kurton omalakisessa teoksessa kriittisyys edistystä ja teknologiaa kohtaan nousee tärkeäksi teemaksi, mikä on tyypillistä ihmisen erityisaseman kyseenalaistavalle syväekologiselle eetokselle. Teoksessa puhuva henkiin herätetty tiklilintu on tieteellinen ihme ja ihmisen kekseliäisyyden yksi uusi ruumiillistuma, mutta lintuyksilölle toinen elämä on tragedia. Syväjäädytyksen jälkeen olento on menettänyt tärkeimpänsä, kykynsä laulaa: ”Olen luonnon ihme / tieteen edistyksen todistuskappale / ja maailman yksinäisin lintu. / Olen lakannut laulamasta.” Uutta teknologiaa väläytellään usein ratkaisuksi ympäristökriisiin, ja reteimmät visionäärit ovat ehdottaneet avaruuteen muuttamista ihmiskunnan pelastukseksi planeettamme Maan ahdingosta. Kurton runot polemisoivat ihmiskeskeisen ja teknologiaan suuntautuneen ympäristöeetoksen, sillä suuruudenhullut avaruusvisiot eivät näyttäydy oikoteinä onneen vaan maksimoivat yksinäisyyden ja erillisyyden.

Kahlitun linnun motiivia ja puhuvan luonnon trooppia hyödyntävä teos vie osoittelemattomasti mutta monisyisesti huomion myös ihmisen ja ei-inhimillisen välisiin suhteisiin. Ellen-lintu on isäntänsä syvästi ihailema, mutta vapautensa menettäneenä ja ihmisen omaisuutena kauniin tiklin asema rinnastuu esineeseen. Vapauden merkitystä kielentäessään teoksen kuvallisuus äityy särkevän kauniiksi: ”eikä korkeus huimaa vaan kaikkeus, aurinko / riisuutumassa taivaan vaatteista (- -)”. Teknologian reflektointi ja scifielementit ovat kotimaisessa nykyrunoudessa nousussa, mitä myös esimerkiksi Mari Laaksosen Degne (Poesia 2022) havainnollistaa. Kurton runokokoelmassa teknologian, yksinäisyyden, vapauden ja kaipuun kaiuista muodostuu upea kokonaisuus, joka puhuttelee, häikäisee ja jättää paljon pohdittavaa.