Lempeää kiipeilyä metsässä, jota ei voi omistaa
Janette Hannukaisen runoissa ihminen vaikuttaa ympäristöönsä, mutta suhde on myös kahdensuuntainen. Puhuja määrittelee metsäsuhteensa tiiviisti ja kirkkaasti: ”Vaikka sanon metsäni / en omista”. Tavan elää ympäristössään voi yrittää luoda uudelleen kääntämällä ympäri totunnaiset kuvat: ”puu kaatoi tuulen / sammal tallasi ihmisen / hirvi runnoi auton / lumi sulatti auringon”. Runojen tavassa katsoa ympärilleen ja kuvata maisemaa on jotain lempeää ja hellää. Kielileikit tuovat kirjaan huumoria ja keventävät menoa. Joissain kuvissa on vavahduttavaa terävyyttä, jota olisi voinut minusta viljellä enemmänkin: ”Helvetinjärvellä taivas on kevyttä verkkaria / ääneni kuin vetäisi puukkoa tupesta”.
Lapsen näkökulmakin tulee kokoelmassa mukaan – välillä myös konkreettisella äänellä ja omalla kielellä: ”koivut kumartuvat kun sanon niille moi”. Sukupolvet vuoropuhelevat, ja toivon läsnäolo näkyy lapsen ilossa, joka on ”pujotettu heinään”. Toisaalta puhuja ei voi välttyä vanhemman roolissaan tuntemaltaan pelolta, joka puhkeaa esiin kauniiden hetkien väleissä tai naulaa kiinni loppulauseet.
Ikimetsän soittolistan selvä vertailukohta kotimaisessa nykyrunoudessa on Sirpa Kyyrösen tuotanto, kuten kokoelmat Ilmajuuret ja Nimesi on Marjatta. Siinä missä Kyyrönen kaivautuu erityisesti maahan ja alkumyytteihin, Hannukainen kiipeilee metsän puissa, vaikka juuret kietoutuvat myös hänen tematiikkaansa: ”poikaset vieroitetaan äideistä vuorokauden ikäisinä, mutta äidit ruokkivat niitä juurillaan ja lopuksi omalla ruumiillaan”.
Kokoelmassa käytetään perinteisemmän säerunouden ohella moninaista keinovalikoimaa: lehdistötiedotteiden muotoisia ”lehvästötiedotteita”, mukaelmaa marssilaulusta, kalevalaista poljentoa. Aina muotokokeilut eivät aukea helpolla. Vaihtelu pitää lukijan mielenkiinnon yllä kirjan tyylin pysyessä muuten hyvin yhtenäisenä.
Teoksen vahvimmissa kohdissa tapahtuu ajatuksen liikahduksia, kun kieli paljastaa ympäristöstä ja tavastamme olla jotain uutta. ”Onko vapautta kirjoittaa kuin kylväisi metsää?” Ainakin se on kannattavaa. Lukeminen kasvattaa sen, minkä teksti kylvää.
Kommentit kritiikkiin