Valon ja surun puut 

Vieras metsä on kaunis ja surullinen teos. Lassi Hyvärinen yhdistää näennäisen minimalistisen kielen vahvaan visuaalisuuteen: ”sitruunaperhonen lentää ruskean näkymän poikki / todellisuuksien kultainen sauma // hele on madonreikä / valonoro oksalla”. Toisessa runossa ”valo haljenneen kyyhkyn rinnasta / kuollut näkee toukokuisia röyhelöitä”. Taitavasti rytmitetyssä kokonaisuudessa jokainen kielellinen yksityiskohta tuntuu huolellisesti ajatellulta.

Vieras metsä jakautuu viiteen osaan. Näitä edeltävä runo kuljettaa lukijan puiden lomaan: ”Rajan alta tuulee / mikrobeja, siemeniä, leppymättä savu // näkymätön sisko kahlaa rämeessä / yöllä, kun hävitystä ei näy / nuoreen lehtoon”. Teoksen edetessä osien välille hahmottuu erilaisia dramaturgisia juonia tai säikeitä. Ensimmäisen osan runoissa viitataan lapsuuteen, toisessa mukaan lipuu synkempiä sävyjä: ”Kummallinen sota, vihollinen ei vastaa / rajan alta tuulee, tuulen alla soivat // kellot ja mullan mieli”. Lopulta runojen puhuja vetäytyy kauemmas edellisistä kertomuksista, mikä keventää ilmaa hiukan: ”Kesakot tuikkivat kaseikossa / aina kun luulen ettei valo koske minua  // aurinko on vedetty salkoon ja moottori käy”. Metsä on edelleen teksteissä läsnä, mutta syvin siimes väljenee. 

Vieraan metsän runoissa metsä, maailma ja ihmiselämä limittyvät sekä vertauskuvien että aiheiden kautta yhdeksi todellisuudeksi. Metsä ei varsinaisesti ole synonyymi tai suora vertauskuva elämälle vaan pikemmin paikka, jonka kautta elämää ja sen tapahtumia voi tarkastella. Metsä on hyvä ja ei ole; pirteidenkin sattumusten, ötököiden puuhien ja pöllön sukankaltaisen lennähdyksen taustalla viipyilevät kauhu ja kuolema.

Kriitikko Esa Mäkijärvi kirjoittaa Kiiltomadossa Hyvärisen aiemman teoksen luontokäsityksestä tavalla, joka pätee myös Vieraaseen metsään. Luonto, tai tässä tapauksessa metsä, ei kauneudestaan huolimatta ole ”nostalginen paikka, jossa kaikki on paremmin”. Jos aiemmassa teoksessa luonto on Mäkijärven sanoin ”uninen todellisuus, jossa elämän edellytykset ovat vaarassa”, on Vieraassa metsässä metsä sekä konkreettinen paikka että kokonainen toinen todellisuus, jossa absurdin, hyvän ja pahan näkee tarkasti. Kokoelman viimeisillä sivuilla tunnelma kohoaa ja maailma katoaa häikäisevään valoon: ”Puro juoksee kiven alle / metsä on jo täynnä sadetta // siivet läiskivät seiniä / kamelit juoksevat valossa // kulta-ajan kirkkaassa tunnelissa”. Jääkö metsä aliseksi kivineen ja puroineen, vai onko puiden lomassa yltynyt sade juuri se, johon aurinko kirkkaiten osuu? 

Teoksen kaikkia osia yhdistää runosta toiseen kulkeva aaltomainen liike surrealististen runokuvien ja tunnetilojen välillä. Hyvärinen osaa kielellistää tunteet, välittää niitä jo pelkkien äänteiden kautta. Säepari ”tuomi vihmoo, kosii kuin puro / eikä lakkaa kosimasta” on äänteissään yhtä aikaa riemukas, kiihkeä ja selittämättömän haikea. Vieraan metsän vahvuus onkin jonkinlainen emotionaalinen uskallus tai rehellisyys. Runot eivät vetäydy käsitteiden maailmaan viisastelemaan, mutta eivät myöskään paljastele salaisuuksiaan näyttäytymisen mielihyvästä. Jos ensimmäisen osan liikuttavimpia runokuvia on ”heijastustansa kuppiin” sureva sorsa, kohtaa lukija toisessa osassa kuolemaan assosioituvia, kielellisesti ja kuvallisesti täysin poikkeuksellisia säkeitä: ”nuku pois / tämä on vain pieni lehto // mullassa kuin kieli suussa / on ruusuisaa”.

Toisaalla huumori pistelee henkireikiä vakavaan runollisuuteen: ”Silmille valuu marjaisia mustikanvarpuja / elämä on yksi tullikamari // iltaan mennessä ei ehdi toipua / heräämisen järkytyksestä”. En ole ihan varma, miten tullikamarit ja heräämisen järkytys tarkalleen ottaen liittyvät toisiinsa, mutta havainto naurattaa silti.

Silläkin uhalla, että parhaaksi kehuminen tuntuu banaalilta, kehun: Vieras metsä on yksi parhaista suomenkielisistä runoteoksista, joita olen viime vuosina lukenut. Siinä metsä hurmaa lukijansa mutta samalla muistuttaa tuhosta, jonka voi ja joka täytyy nähdä. Kohti puita! Vaikka metsä on vieras, löytyy sieltä kokonainen maailma, sade ja kirkkaassa tunnelissa juoksevat kamelit.