Kohtaamisten aavoissa tiloissa
Atte Koskisen esikoiskirja Silmittömyys kietoutuu ratkeamattomaan, jossa välitila ei tarkoita keskeneräisyyttä vaan olemisen perustavanlaatuista yksikköä. Teos rakentuu sivuille väljästi asetelluista fragmenteista, joiden väliin jäävä etäisyys korostuu yhtenä teoksen semanttisena elementtinä: ”Kuinka paljon noihin väleihin mahtuukaan, ja mitä / ja millaista tilaa ne oikein rakentavat.” Runojen kuorittu ilmaisu jättää tilaa merkityksistä tiheälle sanomattomalle.
Filosofisiin pohdintoihin siivittävissä runoissa tematisoituu aukeamisen ja kohdatuksi tulemisen prosessi, joka ei mahdu tyhjentävästi kieleen. Kielen sijasta kosketus näyttäytyy runoissa kohtaamisen syvimpänä muotona. Maailmassa olemisen perusta paikantuu kehoon, millä on kiinnostavaa kaikupohjaa kokemusta ja kehollisuutta painottavan fenomenologisen ajattelun kanssa: ”Olemme lihastemme polkuja, niiden muisti / omaamme syvempi, vastaansanomattomampi.”
Etualalle nousee myös ajatus siitä, että vain pieni osa ihmisen olemassaolosta mahtuu hallittuun ja intentionaaliseen. Kaikki tahatonkin on osa ihmisen olemusta, maamerkkejä, joista toisen tunnistamme: ”Ja miten lähes kaikki minusta huomaamattani tihkuva / saakaan uuden elämän kasvoillasi, / vastaansanomattomasti tunnistavilla.” Kohtaaminen tarkoittaa täten myös kontrolloimattomuuden hyväksymistä.
Koskisen ilmaisusta tekee väkevää vilpittömyys, joka jättää paljon tilaa myös selittämättä jäävälle. Ilon radikaali eetos kohoaa riisutuista säkeistä vahvana: ”Ja on kuin ilo tekisi meidät, että vasta ilo / ja ennen sitä vain häilyisimme, kesken, // kunnes ilo, lopulta, se todistaa meidät.” Ilo merkitsee myös vapautumista ja antautumista tilalle, jota hallitsee jokin kielellistä ilmaisua virtaavampi: ”Ilon hetkellä astumme sivuun, / annamme paikkamme riemulle meissä. // Olemme cembalomusiikkia”. Kielen rajallisuus ja kokemukselliselle maailmassa olemiselle antautuminen muodostavat teoksessa keskeisen temaattisen juonteen.
Koskisen runojen lukeminen muistuttaa meditatiivista kokemusta. Teos ei tarjoile suoria vastauksia tai koherentisti pakattuja teemoja, mutta runojen äärellä mieli tyhjenee turhasta kohinasta ja kiinnittyy rauhoittavaan tilaan, jonka tarkoin valitut sanat ja aavat tyhjät kohdat sivuilla muodostavat. Vain taiten tehty runoteos pystyy tällaiseen.
Kommentit kritiikkiin