Kristian Blomberg

Sukupolvialus
128 sivua
Poesia 2025
ISBN 978-952-305-231-4
Olen enemmän tai vähemmän vapaa kirjoittaja ja filosofian maisteri, siis ehkä "filosofi". Kriitikkona kirjoitan usein filosofiasta ja käännöskirjallisuudesta. Runoudessa pidän erityisesti kielellisistä kokeiluista ja visuaalisuudesta, mutta myös perinteisempi, luovuudessaan kaunis kielenkäyttö tekee minuun usein vaikutuksen.

Kristian Blombergin viides runoteos ampaisee tieteiskirjallisuuden ja tietokonepelien maailmoihin. Sukupolvialus ei kuitenkaan ole avaruusseikkailu per se, vaan eräänlainen tutkimus avaruusseikkailun sanastosta ja logiikasta, kenties ihmiskoe avaruudessa. Tieteiskirjallisuus toimii teoksen prismana, jonka läpi maailmaa voi tarkastella ajankohtaisesta ja korostuneen runollisesta näkökulmasta. 

Kauniin kannen jälkeen kirjassa pistää ensimmäiseksi silmään tekstin asettelu. Osastot rakentuvat tarkkojen muotoilusääntöjen varaan, jotka tukevat runojen sisältöä ja heijastelevat tieteiskirjallisuuden elementtejä. Viimeinen osastoista muistuttaa tietokonepeliä. Se seuraa pelien käsikirjoituksissa yleistä valintarakennetta. Osaston säkeitä voi lukea erilaisina sarjoina eri järjestyksissä, mikä osallistaa lukijaa. Seuraavassa esimerkissä siteeratun säkeistön voi lukea ainakin kolmella tapaa:

”aikaviive muuttaa yhteyksiä / menneisyyden kanssa / menneisyydestä”

tai

”aikaviive muuttaa yhteyksiä / yhteyksistä tulee unennäköä / menneisyyden kanssa / menneisyydestä”

tai

”aikaviive muuttaa yhteyksiä / yhteyksistä tulee unennäköä / tulevaisuuden kanssa / menneisyydestä” 

Toinen teoksen lukijaa osallistava elementti ovat sen keskeneräiset (tai sanoisinko jopa fragmentaariset) lauseet: ”Jatkumo / jossa kaksikymmentä ensirakkautta // tai naakkojen / murentaa seinämän.” Sukupolvialuksessa on useampia tällaisia elliptisiä lauseita, jotka leikkivät lukijan taipumuksella täydentää puuttuva kielen aines. Haastavinta saattaa juuri olla lisäämättä tekstiin omiansa, jos sen tahtoo lukea sellaisenaan. Vaihtoehtona on omien lisäysten pohdiskelu: miksi valmiiseen tekstiin tekee mieli lisätä juuri tällainen sana? Miksi totutuista rakenteista on niin vaikeaa irtautua? Miksi elliptistäkin lausetta on niin vaikeaa pitää avoimena? Ymmärrettävyyttä keino ei aina heikennä, mutta se tuo epävarmuutta ja aktiivisuutta tulkintaan: ”voin valita kauniimman maailman tai välillä”

Pelit ja erinäiset muotokokeilut hallitsevat teoksen osioita, mutta tärkeintä tuntuu silti olevan se, minkä teos kätkee sanoihinsa. Sukupolvialus on oikeastaan erittäin vakaa tällä sävyn ja puhujan tasolla. Se vuorottelee avaruuden tyhjyydessä leijailevien surrealististen kielikuvien ja aforististen fragmenttien välillä: ”[luultavimmin elossa — / mahdollisesti kuolematon]”. Olemme selvästi tieteiskuvastossa, mutta keskiössä on silti ihmiskokemus muistoineen hevosenpäistä, raiteista ja saarista. Runot puhuttelevat tämän vuosituhannen ihmistä, vaikka niissä saatetaan hetkellisesti poiketa esimerkiksi aikaan ”vuosien 4301 ja 4674 välillä”. Osallistavan teoksen voisi jopa väittää kutsuvan lukijaa mukaan tuon tulevaisuuden rakentamiseen. 

Sana sukupolvialus kuvaa avaruusalusta, jonka matka on niin pitkä, että sen miehistö koostuu useammasta vuoroin toisensa korvaavasta sukupolvesta. Syntyvyyskeskustelun keskellä on vaikea olla vetämättä suoraa yhteyttä (nyky-)yhteiskuntien toimintamalliin: tarvitaan uusia sukupolvia maksamaan edellisten sukupolvien eläkkeet, kiihdyttämään talouskasvua ja jatkamaan kilpailua muiden sukupolvialusten kanssa maailmanmarkkinoilla ja enenevässä määrin sotatantereilla. Sukupolvialus on yhteinen päämäärä, jonka eteen on sekä synnyttävä että kuoltava. Aluksen kurssia voi muuttaa, ja sitä on muutettukin ihmiskunnan ottamien ensiaskeleiden jälkeen, mutta suunnan vaihdos vaatii tarkkaa harkintaa. Sen vaikutukset ulottuvat yksilön mittakaavaa kauemmas. Sukupolvialus kysyy kysymyksistä suurimman: mikä on elämän tarkoitus? Mikä on tämä sukupolvialus, jonka miehistöön me kuulumme, ja mihin se on matkalla? 


jos elämä on yhtä suuri kuin lähellä loppua / paljasta merkitys —

Olen enemmän tai vähemmän vapaa kirjoittaja ja filosofian maisteri, siis ehkä "filosofi". Kriitikkona kirjoitan usein filosofiasta ja käännöskirjallisuudesta. Runoudessa pidän erityisesti kielellisistä kokeiluista ja visuaalisuudesta, mutta myös perinteisempi, luovuudessaan kaunis kielenkäyttö tekee minuun usein vaikutuksen.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmiHelmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarviRunsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliittiMonoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppiKaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimijaToimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertojaKertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän on pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsäIkimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatuKävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.