Koti-ikävä metsään
”Miksei ihminen luontoon palata vois?” lauloi Pekka Streng aikoinaan levyllä Magneettimiehen kuolema (1970). Tämä kysymys sekä Strengille ominainen hauraus ja lapsenomaisuus tulevat mieleen Keijo Virtasen runovihkoa lukiessa. Teoksessa herkistytään mäntyjen huminalle, surraan metsien tuhoutumista ja pohditaan, voiko ihminen löytää toisenlaisen suhteen luontoon.
Huminan alla on jatko-osa Männyt-teokselle, joka sekin ilmestyi vihkomuodossa (Zäp Books 2017). Kummassakin teoksessa runoja täydentävät Virtasen itsensä tekemät lyijykynäpiirrokset. Uusimmassa vihossa säkeet ovat vaihtuneet proosarunoudeksi, mutta teoksia yhdistää sama naivistinen tyyli, loppusoinnuttelu ja juhlava, jopa liturginen sävy: ”Kun niin olemme jättäneet kotimaamme, meille ei jää mitään mitä jaamme, kun tavoittelemme vain omaamme, ja sitä mitä saamme, kun tulemme ja otamme, ei kukaan voi käyttää auttamiseksemme”. Kontekstista irrotettuna tyyli vaikuttaa kömpelöltä, mutta sen kumulatiivinen vaikutus on oudon tenhoava.
Teoksessa surraan metsien tuhoa, mutta siinä ilmaistu tunne menee tavallista ympäristöahdistusta pidemmälle; se on metafyysistä koti-ikävää, kaipuuta kadotettuun paratiisiin. Taustalla on lapsuuden avainkokemus: ”Männyt laulavat liikkeessään. Kuulit sen pienenä, ennen nukahtamista, kun sinulle kerrottu tarina päättyi ja ennen kuin ennätit kysyä, kerro lisää, huomasit, että se jatkuikin, ulkona”.
Mietin metafyysisen kaipuun suhdetta konkreettiseen ekokriisiin. Hellittäisikö se, vaikka metsiä hyödynnettäisiin kestävämmin? Onko kollektiivinen kotiinpaluu pelkkä utopia? Teos itsekin tuntuu viittaavan, että olennaista on henkilökohtaisen kokemuksen muuttaminen, mäntyjen laulun valpas kuunteleminen: ”tulet kuin kotiin palaamalla tämän loisteen opastuksella opit polun joka askelmalla, kuinka kuin taikasanalla avaamalla aina tämän huminan alla kuljet maailmalla”.
Keijo Virtanen kuoli heinäkuussa 2022, joten Huminan alla jäi hänen viimeiseksi teoksekseen. Myös muusikkona vaikuttanut Virtanen oli koko uransa ajan marginaalissa, ja hänen teoksensa olivat tuttuja vain pienelle piirille. Toivottavasti edes kuolemansa jälkeen hän saisi lisää huomiota ja arvostusta.
Kommentit kritiikkiin