Jarno Rajalampi

Marsiin muuttaneen ihmisen koti-ikävä

99 sivua
Aviador 2023
ISBN 9789523811966
Olen enemmän tai vähemmän vapaa kirjoittaja ja filosofian maisteri, siis ehkä "filosofi". Kriitikkona kirjoitan usein filosofiasta ja käännöskirjallisuudesta. Runoudessa pidän erityisesti kielellisistä kokeiluista ja visuaalisuudesta, mutta myös perinteisempi, luovuudessaan kaunis kielenkäyttö tekee minuun usein vaikutuksen.

Ikävä on itsessään vahva tunne, mutta kuinka traagista onkaan ikävöidä kokonaista planeettaa, etenkin kun pois muuttaminen on mitä todennäköisimmin tapahtunut pakosta. 

Jarno Rajalammen Marsiin muuttaneen ihmisen koti-ikävä lukeutuu niihin runokirjoihin, joiden nimi värittää vahvasti koko lukukokemusta. Pitkä ja vaikuttavan tunteellinen nimi luo myös odotuksen tieteiskirjallisesta lähtökohdasta, mitä ei ehkä aivan ensimmäiseksi odottaisi runokirjalta. Suhtaudun siihen vakavasti ja kirjaimellisesti.

Marsiin muuttaminen tuo tietenkin mieleen Elon Muskin kaltaisten tekno-optimistien megalomaaniset ja vastuuntunnottomat haaveet avaruussiirtokunnista. Tällaisesta haaveillessaan ihminen on kenties jo luovuttanut maapallon suhteen. Voisihan avaruuteen muuttaa muustakin syystä, mutta nykypäivänä ratkaisu tuntuu väistämättä vastaukselta ekokriisiin, jonka myötä planeettamme kohtalona on ”[p]alaneiden polttimoiden joukkohauta / keskellä kuivunutta multaa // puunrunkoja kiipeävät muovikassit”.

Teoksen alkupuoli säväyttää avaruuskuvastollaan – tähdenlento, avaruus, ”[y]ksinäisen maapallon sinertävä hohto” – ja maan tai mahdollisesti maan ulkopulisella kurjuudella: ”Kuiva hapeton tuuli / tunkee nahkaani / ja nostaa kivipölyä haavoihini”. Viimeistään teoksen keskiosan kirjalliset vinjetit antavat erityistä painoa ikävälle. Tässä toisessa osastossa matkustetaan maapallon kaupunkien ja mannerten välillä. Kaupunkien mukaan nimettyjen runojen monipuolisuus luo planetaarisen vaikutelman, ja matkustamisen myötä moniulotteisuus aukeaa nimenomaan matkailijan silmien kautta. Puhuja on maailman kansalainen, mutta hänen kotinsa on kotiplaneetallakin alati etäällä.

Mars jää kokonaisuuden tasolla varsin vieraaksi ja abstraktiksi, joten muuttaminen ei tunnu teoksessa niinkään johonkin muuttamiselta kuin jostakin pois muuttamiselta. Muistin merkitys korostuu. Haikaillaan sen perään, mitä ei enää ole.

Teoksen kolmannessa ja viimeisessä osastossa toisen osaston vahva paikan tuntu sulaa ensimmäisen osaston abstraktioihin. Yhtäältä se vaikuttaa paluulta alun Marsiin (runot eivät ainakaan ole Maasta tutuilla paikannimillä otsikoituja kuten toisessa osastossa), toisaalta se on konkreettisempi, jopa kantaaottava. Eteerisen tähtipölyn ovat korvanneet robotit, pilvenpiirtäjät ja pamput.

Rakenteen tasolla kolmannen osaston sijoittuminen Marsiin tuntuu luonnolliselta, mutta kuvaukset ovat paikoin niin konkreettisia ja tutun oloisia, etten ole aivan varma sijoittuvatko ne kehittyneeseen avaruussiirtokuntaan vaiko sittenkin esikuvaansa maan päällä. Kun koronapandemia mainitaan, Mars alkaa tuntua mahdottomuudelta. Palaan ensimmäiseen osioon ja alan epäillä sen marsilaisuutta. Palaan ajassa taaksepäin, nykyhetkeen ja maan pinnalle. Ehkä Marsiin muuttaminen on sittenkin vain metafora. Puhutaan perhe-elämästä ja menetyksestä. Kolmannen osion nimi on ”Toinen meistä katoaa”. Kaipuu ei enää kohdistu vain paikkoihin ja maisemiin, vaan myös niiden asuttamiin olentoihin.

Marsiin muuttaminen voi olla siirtymistä ajasta toiseen tai yksinkertaisesti kaikkoamista tästä elämästä toiseen, maan alle tai taivaan korkeuksiin. Jotakin jää aina taakse, ja ilmastokriisin aikakaudella menetysten määrä on sanoinkuvaamaton. Muutosten keskellä moni asia saattaa tuntua Marsiin muuttamiselta ja vieläkin useampi kotiplaneetan ikävöimiseltä Marsista käsin: ”sitä on kaipuu / ettei sen luokse hukkumatta ui.”

Olen enemmän tai vähemmän vapaa kirjoittaja ja filosofian maisteri, siis ehkä "filosofi". Kriitikkona kirjoitan usein filosofiasta ja käännöskirjallisuudesta. Runoudessa pidän erityisesti kielellisistä kokeiluista ja visuaalisuudesta, mutta myös perinteisempi, luovuudessaan kaunis kielenkäyttö tekee minuun usein vaikutuksen.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmi?Helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarvi?Runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliitti?Monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppi?Kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimija?Toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertoja?Kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsä?Ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatu?Kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!?HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...?HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.
Suodattimen selitykset
  • helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
  • runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
  • monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
  • kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
  • toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
  • kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
  • ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
  • kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
  • haha! -kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
  • hmm…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.