Veden ja rasvan ajatuksia

Nykyrunoudessa on jo usean vuoden ajan näkynyt taipumus hyödyntää erikoissanastoja taiteellisessa kontekstissa. Semminkin eri tieteenalojen sanastot ovat rikastuttaneet runollista ilmaisua ja saattaneet tuoda niin keskivertolukijan kuin runoilijankin itselleen vielä tuntemattomien maailmanosien äärelle.

Mari Laaksosen kolmas runokokoelma Degne jatkaa tätä tieteellisen kuvaston hyödyntämisen perinnettä tieteenalanaan kognitiotieteet: “välittäjäneuronien virtauksesta reseptorista toiseen, sähköisestä tuulesta / joka havisuttaa neuroneiden lehdistöä”. Degnessä ovat käytössä niin neurotieteen kuin psykologian ja tietojenkäsittelytieteen sanastot, mutta fakta suodatetaan teoksessa myös usein huomattavan scififiltterin läpi, mikä lisää tieteeseen kauhunkaltaista jännitettä, uskonnollista mystiikkaa ja filosofista.

Sanastosta puhuttaessa Degnessä herättää myös huomiota sen räikeät rekisterimiksaukset. Yleistasolla teoksen kieli tuntuu verrattain ylevältä, paatokseltaan jossain määrin raamatulliseltakin, mutta sen sanasto poikkeaa usein tieteellisen erikoissanaston ja uskonnon yleismaailmallisuuden poluilta huomattavasti alempiarvoisemmilta tuntuviin arkisiin sanastoihin sekä banaaliin yksityiskohtaisuuteen. Degnen sivuilla elävät rinnakkain muun muassa ”bindi” ja ”romesco”, ”syntiinlankeemus” ja ”C-3PO”-robotti. Nämä satunnaisilta vaikuttavat sanat ja asiat täydentävät nykykontekstissa varsin rajalliseksi jäävää raamatullista totaliteetin vaikutelmaa. Jumala loi ehkä taivaan ja maan, mutta nykymaailmassa tuntuu yhä tärkeämmältä muistaa Hänen luoneen myös ”beetlejuicen” ja ”papaijat”, ”hunajamelonit” ja ”viemäriaukot”.

Degne edustaa siis ainakin jossain määrin tieteiskirjallisuutta. Aivosanaston lisäksi siinä esiintyy myös käsitteitä kuten ”kvantit” ja ”aika-avaruus”. Teoksen jokseenkin hämmentävä lähtökohta ovat nimettömän kultin jälkeenjääneet paperit, joiden fragmentteja runot esittävät. Kultin palvonnan kohteena on jumalatar Degne, mielensisäisen ja ulkoisen hiuksenhieno rajapinta sekä todellisuutemme aktuaalinen ja virtuaalinen rakenne.

Raamatullinen ilmaisu sekä yhtä aikaa polveileva ja syöksyen eteenpäin virtaava jäsentely ilmentää kenties kirjoittajiensa saavuttamaa korkeamman tietoisuuden tasoa, vaikka kultistien dogmaattinen asenne näyttäytyy myös regressiivisenä suhtautumisena siihen mitä on. Syntyy dogmaattinen tunnelma, joka kommentoi ehkä neurotieteen tapaa tarkastella ihmistä tai mahdollisesti omaa mystifioivaa suhdettamme ajatuksiimme.

Degnen keskiössä lienee mielentoimintojen suhde todellisuuteen. Aivot kuvittelevat itsensä mahdollistavan maailman ympärilleen ja elävät siinä kuin jonkin jumalan unessa: ”kaikki on kirjoitusta”. Toisaalta maailma kasvattaa julmasti itsetietoisia lihaklimppejä eläviin olentoihinsa vain tuhotakseen ne kaikkine ajatuksineen muutaman vuosikymmenen kuluttua: ” kaikki tietoisuus on matkalla tajuttomuuteen”. Näin väittää tieteellinen maailmankuva, mutta aivojen sisältä käsin ei voi koskaan tietää täydellä varmuudella, mitä niiden omien vaikutelmien ulkopuolella tapahtuu.