Hanna Storm

Silittäisinkö häntä vähän
95 sivua
Aviador 2023
ISBN 9789523811669
Olen helsinkiläinen kriitikko ja suomentaja. Erikoisalaani ovat runous ja romaanisen kielialueen kirjallisuus. Runoudessa nautin siitä, että jokin voi mennä yli hilseen ja silti tuntua valtavan merkitykselliseltä.

Ihmisen suhde koiraan on erityinen. Koira on elänyt symbioosissa ihmisen kanssa tuhansia vuosia, ja sillä on enemmän erilaisia rooleja kuin kenties millään muulla eläimellä: metsästysapuri, työtoveri, lemmikki, ystävä, lapsi. Koira on lähempänä ihmistä kuin villieläimet, mutta toisaalta näiden yhtäläisyyksien kautta ihminen voi tunnistaa eläimen itsessään.

Vuonna 2023 ilmestyi ainakin kolme runoteosta, joiden aiheena on koiran ja ihmisen välinen suhde: Silja Kejosen Äiti ja sylikoira (Gummerus), Henriikka Tavin Remu (Teos) ja Hanna Stormin Silittäisinkö häntä vähän. Kaikissa kolmessa teoksessa myös peilataan koiran kautta suhteita muihin ihmisiin ja käsitellään jollain tavalla perheitä, oli kyse sitten äitiydestä, lapsettomuudesta tai parisuhteesta. Karvaisia kavereitamme käsittelevistä runoteoksista voi lukea lisää esimerkiksi Riikka Simpuran nippukritiikistä (Kiiltomato 7.12.2023).

Hanna Stormin teoksessa, tekijänsä kolmannessa, koira ilmestyy puhujan elämään sattumalta, rakastetun miehen seuralaisena. Kansiliepeen kehysruno kuitenkin kääntää totutun kiintymyssuhteiden hierarkian päälaelleen: ”nyt en kerro / suuresta / rakkaudesta / ihmiseen vaan / koirasta”. Teoksen edetessä asetelma keikahtaa uudelleen, sillä parisuhteen kipupisteille annetaan lopulta paljon tilaa. 

Puhujan koirasuhde on tasapainoilua läheisyyden ja etäisyyden, inhimillistämisen ja eläimyyden tunnustamisen välillä.  Rakastetun tapaan koira on ”hän”, mikä synnyttää Stormille tyypillistä tarkoituksellista epämääräisyyttä. Toisaalta koiralla ei ole muuta nimeä kuin ”koira”. Inhimillistämistä ei siis viedä loppuun asti, vaikka koiraa ”tekee aina mieli verrata ihmiseen”. Toisinaan koiran suuhun laitetaan sanoja, kun puhuja peilaa siihen omaa epävarmuuttaan: ”laita tuo! se haukahtaa kultaisen housupuvun kohdalla / ja nuo! se kantaa suussaan vuorikristalleja”.

Kuten Maija Alander toteaa kritiikissään (Nuori Voima 4/2023), ihmisen koirasuhteen ytimessä on suru, sillä lajien välistä etäisyyttä ei voi koskaan ylittää täysin. Stormin teoksen puhuja tunnustaa odottavansa koiralta ”viestejä / että se uskoutuisi minulle enkä vain minä sille”, mutta samalla muistuttaa itselleen, että ”rakkaus on ihmisen keksintö”.
Stormin aiempien teosten tapaan kokoelman runot on aseteltu sivulle ilmavasti, tyhjää tilaa hyödyntäen. Runoja rytmittää Saara Hankaman minimalistinen kuvitus, joka muistuttaa ihmisen ja koiran välisen yhteyden sanattomasta puolesta.

Olen helsinkiläinen kriitikko ja suomentaja. Erikoisalaani ovat runous ja romaanisen kielialueen kirjallisuus. Runoudessa nautin siitä, että jokin voi mennä yli hilseen ja silti tuntua valtavan merkitykselliseltä.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmiHelmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarviRunsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliittiMonoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppiKaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimijaToimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertojaKertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän on pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsäIkimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatuKävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.