Olen informaatikko, kriitikko ja esseisti Helsingistä. Runoudessa minua kiinnostavat niin ruumiillisuus kuin ympäristö, ihmisten väliset suhteet kuin luonnonilmiötkin. Ajatuksella tehdyt kokeilut innostavat aina. Proosan ja runon rajoilla tapahtuvilla asioilla ja genrehybrideillä – kuten esseemäisiä elementtejä sisältävillä runoteoksilla – on sydämessäni erityinen paikka.

Kokoelman alkukuva on kiinnostavalla tavalla jännitteinen, haavan eri merkitykset nousevat esiin: ”koivut / putoavat haavan / lehdet”. Seuraavaksi mainitaan isä. Rantavesi on edelleen sama, toppatakkikin iänikuinen, kuiskaus kantautuu kuitenkin eilisestä – ehkä kyseessä on muisto. Puhujan liike ympäristön elementtejä pitkin on nopea, kun hän käy läpi yksityiskohtia. Kuvat välähtelevät, ne koostuvat pysäytettyjen hetkien sarjasta kuin animaatio. Ajat kerrostuvat monissa runoissa, muisto hyppää nykyhetken keskelle tai nykyisyys peilautuu muistoa vasten. Vanhemman kuolema – sen lähestyminen tai sen jälkeinen aika – nousee vähitellen lävistäväksi teemaksi. Poissaolo välittyy joistain teksteistä kiertelynä, mainitsemisen välttämisenä: ”tiedättehän / jos ei katso suoraan kohti / sivusilmällä hänet voi portaikossa / tai ovensuussa hyväntuulisena / tiedättehän”. Suru on näillä riveillä vielä kipeä, lähellä.

Kirjan toisessa osastossa ”hyvinvointikeskuksen” vuodeosaston kieli täyttää monet runoista. Puhuja toistaa yhä uudelleen matkaa, joka on kuljettava sairasvuoteen äärelle; etäisyys konkretisoituu numeroissa. Ehkä jotain pitää vielä ehtiä sanoa? Käskyt ja komennot täyttävät sairaalatilat tehden ilmapiiristä jotenkin stressaavan, uhkaavankin. Osaston käytävällä vaeltaa tupakkaa pyytelevä nainen. Kyltit ja opasteet kertovat isoin kirjaimin, kuka saa tupakoida ja missä. Televisiotakin katsotaan, ja pelko kietoutuu leikkiin, kun mieleen nousee lapsuus; silloin kukaan ”ei kertonut että aikuisetkin pelkäävät”. Kun toisen lähtö on lähellä, yhdessä vietetyt hetket näyttäytyvät täysinä, siitä nimikin: aikalahjat. Toiselle voi lahjoittaa aikaansa, tai yhteinen aika on yhteinen lahja, jossa vaan ollaan.

Miljööt ja muistojen esineet virittyvät: ”merkitykset tietää kyllä / vaikka mieli ei tunnusta”. Mietin, miksi tietyt sanat ja säkeet toistuvat, yrittääkö puhuja pitää kiinni siitä minkä on menettämässä: ”takerrun sanojen puisiin laitoihin”. Puhuja miettii, mikä on todellista, ennalta määrätty kohtalo vai sattuma, ja hän saa näiden summaksi niin avaruuden kaiun, muistiaaveet kuin rantatöyräänkin – ehkä elämän totuudet tavoittaa tarkimmin runon muodossa.

Tyyli on kokoelmassa yleisesti niukka ja tiivis. Välillä muistojen virta kulkee pidäkkeettä ja hypähdellen, jolloin säkeet venyvät pitkiksi. Monet säkeet tuntuvat jättävän paljon rivien väleihin ja sanat putoilevat välistä tai lopusta. Lopulta on hyväksyttävä, että kaikkea ei saa sanottua ajoissa.

Olen informaatikko, kriitikko ja esseisti Helsingistä. Runoudessa minua kiinnostavat niin ruumiillisuus kuin ympäristö, ihmisten väliset suhteet kuin luonnonilmiötkin. Ajatuksella tehdyt kokeilut innostavat aina. Proosan ja runon rajoilla tapahtuvilla asioilla ja genrehybrideillä – kuten esseemäisiä elementtejä sisältävillä runoteoksilla – on sydämessäni erityinen paikka.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmi?Helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarvi?Runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliitti?Monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppi?Kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimija?Toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertoja?Kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsä?Ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatu?Kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!?HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...?HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.
Suodattimen selitykset
  • helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
  • runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
  • monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
  • kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
  • toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
  • kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
  • ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
  • kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
  • haha! -kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
  • hmm…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.