Korkealla leijuvaa, hiottua jutustelua

Kantta ja nimiösivua katsoessani kiinnitän huomiota poispyyhittyihin nimiehdotuksiin. Luontaisen korkean ohella runouden on ehdotettu olevan karkeaa, törkeää tai ankeaa; erityisesti karkea on yliviivattu alkulehdillä useamman kerran. Tekijänimi Herman Jesse näyttäytyy pseudonyyminä, joka leikittelee saksalaisen Nobel-kirjailijan nimellä. Hermann Hesse (1877–1962) oli hippien suosioon noussut henkisen, ruumiillisen, ihmiselämän eri puolien ja vastakkaisuuksien tarkastelija. 

Kokoelman ensimmäinen runo kytkeytyy joogasanastoon: ”Asanana niskan vienti eteen”. Nykyihmisen elämä sekä on että ei ole helppoa. Somen selaamista runon puhuja kutsuu ”wifi-joogaksi”, tai oikeastaan niin sanovat ”ne”. Joka tapauksessa niskan viennistä eteen mobiilidataverkkojen äärellä päästään poukkoilevien mielleyhtymien kautta työkkärin tuottamaan paineeseen olla jotakin, ”mutta me ei mennä siihen mukaan”. Sen sijaan puhuja kavereineen riistää järjestelmää, joka riistää maailmaa. Puun ja kuoren väliin joutuu siinä vaiheessa, kun pitäisi saada rahaa ”pitsaan ja pajariin”. Jälkimmäinen tuote toistuu heti ensimmäisessä runossa eri muodoissa kolme kertaa ja synnyttää puhujassa esimerkiksi uteliaisuuden, ”jos on ollu pirteempää polttoo”. 

Vaikka ”korkealla” tosiaan ollaan pitkin kirjaa, liian pitkälle menevä hippimeininki saa kuulla kunniansa esimerkiksi Natural High -nimirunossa. Englanninkieliset ilmaukset uivat runokieleen, joka monissa kohdin kuulostaa nuorten aikuisten baarikeskustelulta. Englannista suomeen mukautetut ilmaukset luovat omaa slangiaan: ”Rainbow Gathering on hiilaava ympäristö”.

Runojen tyyli on useimmiten niin kertovaa, että niistä muodostuu absurdeja mininovelleja, hyvänä esimerkkinä ”Ukrainalainen piiras”, jonka loppu jättää rivienvälisiä merkityksiä auki. Välillä ajatukset kiteytyvät mainiosti juuri lakonisen kevyen ilmaisutavan ansiosta: ”ja se Jeesus kyl, olipa jumalan poika tai ei / hyvii keloja sillä.” Huumoria syntyy myös toisissa tajunnantiloissa seikkailuun liittyvästä kohelluksesta: ”mun kaveri / se sai kerran viestejä Saturnuksesta / harmi kyllä, ne ei jäänyt talteen / tripsittaavat kaverit oli liian hitaita tuomaan kynän ja paperia”. Jotkin kuvaukset eri aineiden vaikutuksista käpertyvät sisäänpäin, eivätkä oikein kommunikoi lukijalle. ”Lanko”-runoa lukiessani en oikein tiedä, onko kyseessä trippailukuvauksen parodia: ”uudet tuulet puhaltavat lihamme solukot / osaksi eetterin kaleidoskooppivirtoja”.

Kirjan tyyli on runsas ja jutusteleva. Välillä jaaritteleminen saa mielenkiinnon lukiessa haipumaan; toisaalta tällaisen tyylin voi ajatella ilmentävän pilvessä olemisen päänsisäistä junnaavuutta. Pinnallisella lukemisella teosta voisi helposti pitää puhki-ironisena läppäprojektina, mutta sisältö on niin hiottua ja pääosin rytmisesti vahvaa, että mikään satunnaisroiskaisu se ei ole. Myös häröilevän ja rennonhumoristisen meiningin voi ottaa vakavasti ja muotoilla siitä omanlaistaan poetiikkaa, jota kirjan takakannessa kutsutaan ”dokumentaristiseksi kioskirunoudeksi”.