Mia Rönkä

Kaksi pimeää
runoja
59 sivua
Sammakko 2022
ISBN 9789524834254
helmiHelmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarviRunsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliittiMonoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppiKaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimijaToimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertojaKertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän on pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsäIkimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatuKävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.
Vierailijakritiikit
Reeta Holopainen
Olen runoudentutkimukseen ja ekokritiikkiin erikoistunut kotimaisen kirjallisuuden tohtorikoulutettava Helsingin yliopistosta. Olen aiemmin kirjoittanut runouskritiikkejä Nuoreen Voimaan ja tietokirjakritiikkejä Bibliophilokseen ja Joutseneen. Kriitikkona olen kiinnostunut erityisesti ihmisen luontosuhdetta, ympäristö- ja eläinaiheita käsittelevästä runoudesta sekä yhteiskunnallisiin teemoihin nivoutuvasta lyriikasta. Suhtaudun kuitenkin innolla runouden lajiin ylipäätään ja syvennyn uteliaisuudella kaikenlaisiin runoteoksiin.

Suhteellinen, ihmeellinen pimeä

Reeta Holopainen

Miia Röngän toinen runoteos Kaksi pimeää uppoutuu häikäisevällä runokielellä pimeän ja hämärän erilaisiin ulottuvuuksiin. Planeetan rajat ja meren äärettömyys asettuvat mittakaavaksi luopumiselle, jota teoksessa monin tavoin reflektoidaan: ”kun maa loppuu on meri / kun taivas loppuu on meri / elämän vyöhyke”. Tarkoin harkittu asettelu tihentää merkityksiä ja laventaa hengityksiä sanojen välillä.

Teoksessa pohditaan myös ihmisen hämärtymistä ja läheisen vähittäistä menettämistä: ”silmäsi kysyvät / eikä minulle ole vastausta / harmaantuneiden silmien takana / oletko vielä siinä”. Kuolema ei kuitenkaan näyttäydy lohduttomana vaan pikemminkin tyyntymisenä ja laskeutumisena rauhaan: ”palata leutoon vetoon / lakata kaipaamasta”. Elämän kaksinainen liike, saapuminen ja lähteminen, on teoksessa läsnä vahvasti. Runoissa tematisoituu myös se, kuinka toisen ihmisen voi menettää muutenkin kuin kuoleman kautta.

Röngän säkeissä pimeys ei ole ahdistavaa vaan suhteellista, ja siihen lomittuvat elämän haurauden ja rajamaiden hyväksyminen: ”pimeä on havaittavissa vain mittalaittein / monet ovat kysyneet milloin se saapuu / tavallisen katselijan mielestä on ollut pimeää jo pitkään”. Pimeälle on uskallettava antautua, mutta runot muistuttavat viitteellisesti, että planeettaa, elämämme mahdollistajaa, meillä ei ole varaa menettää. Rönkä onkin paitsi kirjailija myös ympäristöekologian dosentti. Uhattu mutta väkevä luonto merkityksellistyy runojen puhujan voimaannuttajaksi: ”kaadun puun sammaleisten haarojen väliin / se synnyttää minut yhä uudestaan”.

Röngän kuulaassa runokielessä on mestarillisuutta, joka saa säkeet virtaamaan paperilta myös lukijaan. Teosta lukiessa mielen valtaa vähän samankaltainen olo kuin kulkiessa tähtitaivaan alla kaukana kaupungin keinovalojen hälinästä. Silloin pimeys ei ole uhkaavaa vaan luontevaa, jotakin perustavanlaatuista, jonka osaksi on helppo itsensäkin kokea.

Reeta Holopainen
Olen runoudentutkimukseen ja ekokritiikkiin erikoistunut kotimaisen kirjallisuuden tohtorikoulutettava Helsingin yliopistosta. Olen aiemmin kirjoittanut runouskritiikkejä Nuoreen Voimaan ja tietokirjakritiikkejä Bibliophilokseen ja Joutseneen. Kriitikkona olen kiinnostunut erityisesti ihmisen luontosuhdetta, ympäristö- ja eläinaiheita käsittelevästä runoudesta sekä yhteiskunnallisiin teemoihin nivoutuvasta lyriikasta. Suhtaudun kuitenkin innolla runouden lajiin ylipäätään ja syvennyn uteliaisuudella kaikenlaisiin runoteoksiin.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmiHelmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarviRunsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliittiMonoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppiKaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimijaToimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertojaKertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän on pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsäIkimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatuKävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.
Avainsanat